Post by Caldera on Dec 12, 2014 16:30:54 GMT 2
NIMI Adrien Elmén Dolohov
× Tunnetaan rikollispiirteissä nimellä Rautanyrkki
LAJI Ihmissusi
× Alkuperäinen laji ihminen
IKÄ 42 vuotta
ASE Nyrkkirauta, tikarit
× Keikoilla sujauttaa käteensä nyrkkiraudan, arkisin kantaa mukanaan tikareita (saappaassa, vyöllä, hihassa..). Osaa myös miekkailla ja ampua jousella, mutta ei kanna näitä mukana, sillä ne aiheuttavat enemmän huomiota. Taistelijana nopea ja älykäs.
ELEMENTTI Maa, 3
× Menetti magiansa muututtuaan ihmissudeksi.
AMMATTI Varas, palkkamurhaaja, salametsästäjä
× Tekee keikkoja työnantajalleen Herralle, eikä enää koe olevansa kykeneväinen mihinkään muuhun. Työskenteli ennen metsästäjänä.
PERHE
× Alfrina Dolohov, äiti †
× Ethar Dolohov, isä †
× Mickan Roderena, kaksoisveli
× Siandra Dolohov, ex-vaimo
× Yvonna Dolohov, tytär †
Adrien ei ole ollut yhteyksissä perheeseensä vuosia. Vanhemmat ovat huhujen mukaan kuolleet. Veli Mickan asuu vaimonsa kanssa Namarissa. Hän on lainkuuliainen kansalainen, eikä ole kuullut Adrienista vuosiin. Nuoruudessaan veljekset olivat hyvin läheisiä. Siandra elää Hartivessa. Yvonne on kuollut.
ÄÄNI muistuttaa Richard Armitagen ääntä, mutta on vielä matalampi
KOTI -
× Vaeltaa milloin minnekin, nukkuu missä haluaa. Susimuodossaan hän usein pakenee metsän siimekseen.
Hukkapojat by Cheikki
Joskus Adrien oli ihastuttava aviomies, rehellinen ja tunnollinen. Hän rakasti perhettä, elämää, pieniä arjen asioita. Mutta hänen sairautensa sai hänet masentumaan. Se teki hänet hulluksi. Adrien ei ole enää se sama mies, johon tutustuin vuosia sitten. Synkkä kirous, joka lankesi hänen ylleen, teki hänestä hirviön.
Adrien on kylmäsydäminen ja kalsea. Hän ei taida enää välittää kenestäkään. Ennen Adrien oli hellä, rakastava ja inhosi joutuessaan tappamaan eläimiä oman elämänsä vuoksi. Nyt hän on tappaja, murhaaja. Hän on elänyt vuosia vihan ja inhon keskellä, ja se lopulta mursi hänet. Adrienon muuttunut tappokoneeksi, joka tottelee vain Herraa, hänen työnantajaansa. Adrien on hänen räsynukkensa, eikä hän edes väitä muuta.
Rakas Adrien on vuosien saatossa myös masennuksen seurauksena alkoholisoitunut. Hän viettää mieluusti aikaansa erilaisissa syrjäisissä kapakoissa, joissa hän yleensä aloittaa tappelun. Synkkämielinen Adrien ei kestä yhtäkään väärää sanaa, vaan suuttuu todella nopeasti. Herkän Adrienin kuulee harvoin nauravan tai iloitsevan, hän ei enää muista, millaista on olla onnellinen.
Ja kuten sanoin, Adrien rakastaa tappelua. Se saa hänen ajatuksensa muualle, se auttaa häntä päästämään patoutuneita, ikäviä tunteita pois. Usein hän hakeutuu tieten tahtoen alueille, joissa tietää pääsevänsä kunnon taisteluun. Monesti hän on myös käynyt tyrmässä rauhoittumassa ja hän onkin jatkuvasti etsintäkuulutettujen listalla milloin mistäkin rikoksesta.
Adrien on taitava tarinankertoja, hän osaa olla uhrautuvainen ja hän antaa aina 100% itsestään jokaiseen hänelle annettuun tehtävään. Huonoja asioita voin mainita humalahakuisuuden, tappelemisen ja tunteettomuuden. Adrien ei pelkää mitään, ja tämä ei ole vale. Häntä ei pelota tuli, ei kuolema. Ei sairastuminen, eikä hänellä ole edes ketään, kenen menetystä tulisi pelätä.
Ihmissutena Adrien pakenee metsään. Hän on noin 1½ viikkoa kuukaudesta ihmissutena, alkaen kuukauden ensimmäisestä täysikuusta. Joskus hän ei tajua muutoksen olevan lähellä ja unohtaa ajankulun. Ikäviäkin sattumia on käynyt, kun raukka on unohtunut kaupunkiympäristöön, missä hän on sitten kylvänyt kauhua. Ihmissutena poloinen ei tunne mitään muuta, kuin halua tappaa.
Uskon kuitenkin, että Adrien kaipaisi rinnalleen jonkun, joka kuuntelisi häntä, ja joku jonka kanssa hän voisi toimia yhteistyössä. Viime aikoina kuitenkin Adrien on alkanut löytää valoa pimeydessä. Hän on hiljalleen antanut anteeksi, ja oppinut elämään sairautensa kanssa. Toivon, että hän vielä löytää oman paikkansa ja löytää elämänilonsa.
- Adrienin ex-vaimo Sindra
× Ihmisenä
192cm/95kg. Adrienin kasvot ovat voimakaspiirteiset ja kulmikkaat. Hänen tummanruskeat hiuksensa ovat usein sotkussa, eikä hän välitä niistä juurikaan. Toinen silmä on tummansininen, toinen on sokeutumisen takia muuttunut vaaleansiniseksi.
Adrienilla on kasvoissaan myös arpi (ei näy kuvissa), joka ylettyy hänen vasemman silmän yläpuolelta leukaan asti. Sokeutuminen johtuu juuri tästä arvesta, jonka hän sai taistellessaan ihmissusien kanssa ennen muodonmuutostaan suojellakseen perhettään. Lisäksi hänellä on komeat arvet kyljessä, pitkät kynsien jäljet.
Ruumiinrakenteeltaan Adrien on lihaksikas ja vahva. Hänellä on painoa runsaasti, mutta suurin osa painosta tulee lihasmassasta. Ihon väri on kalpean vaalea, eikä hänen poskillaan juurikaan näy punaa. Adrien pukeutuu yleensä mustiin vaatteisiin. Hänen paidassaan on aina huppu, jolla hän saa peitettyä kasvonsa, joita hän häpeää suuresti arpensa takia.
× Ihmissutena
Adrien muuttuu ihmissutena ollessaan mustaksi, hiusvärin mukaan. Hänen tassunsa ovat suuret ja häntä pörröinen. Usein hän on mutainen ja hänen turkkinsa on täynnä roskia.
Silmät ovat astetta tummemmat; todella tummansiniset.
Vaatteita ei ole.
Adrien syntyitalvi yönä rakastaville vanhemmille. Hänen lisäkseen syntyi muutamaa minuuttia ennen pikkuveli. Molemmat olivat rakastettuja, ja heille maalatiin heti alusta lähtien onnellista tulevaisuutta.
Kaikki menikin täydellisesti. Mickan nai haltiattaren ja he saivat nopeasti kaksi lasta. Adrien nai Siandran, metsäläisen Mihrasista. He elivät vuosia yhdessä, onnellisina, kuuliaisina kansalaisina. Heidän lapsensa Yvonna oli puoliverinen, sekoitus ihmistä ja metsäläistä. Tyttö kasvatettiin yhtä suurella rakkaudella, jota hänen molemmat vanhempansa olivat saaneet nuorempina. Äiti työskenteli leipurina, isä kävi metsästämässä. Adrien oli taitava ja armelias metsästäjä, hän suri jokaista menetettyä henkeä ja muisti kiittää niitä, jotka mahdollistivat hänelle hänen oman elämänsä jatkumisen.
Mihrasin kaupunki oli turvallinen ja tasapainoinen alue, jossa kaikki kansat elivät yhteiseloa ongelmitta. Ainakin siihen asti, kun suuri palo portti kaupungin maan tasalle. Perhe päätti lähteä pitkälle matkalle etsimään uutta paikkaa elää. He suuntasivat kohti Hartivea. Siellä asui tuttuja, joten paikkaan olisi helppo kotiutua. He kuitenkin päättivät oikaista vuorien halki säästääkseen aikaa. Yvonne oli niin pieni, ettei tämä olisi jaksanut kiertoteitä.
Vaaroja uhmaten perhe eteni vuorien keskelle ilman keskytyksiä. Mutta juuri kun he alkoivat lähestyä tietä, heidän kimppuunsa hyökkäsi joukko ihmissusia. Nuo varkaat yrittivät varastaa lapsen ja tappaa vanhemmat. Mutta Adrienin urhoollisuuden tähden perhe pääsi pakenemaan. Isä jäi taistelemaan noiden susien kanssa, kunnes taitavin iskuin sai nämä perääntymään. Hän oli kuitenkin saanut ikuisia jälkiä taistosta, eikä ollut riittävän voimakas jatkamaan matkaa. Hän makasi vuorijonojen keskellä kaksi päivää tietämättä, mitä tehdä. Lopulta alkoi sataa, ja maassa olevat painaumat keräsivät vettä. Erehdyksissään miesparka raahautui painaumalle ja joi kuravettä nauttien jokaisesta pisarasta. Mutta kun ensimmäiset sairauden oireet ilmenivät, hänen elämänhalunsa sammui.
Sattuipa eräs samooja löytämään hänet. Kääpiö vei Adrienin luolaansa vuoren kupeessa ja hoiti hyin sairasta ja kivuliasta vierastaan. Kun haava ikuisuuksilta tuntuvan ajan kuluttua parantui, ja kuukauden ensimmäinen täysikuu nousi taivaalle, Adrien muuttui. Vihoissaan kohtalon temppuilusta hän tappoi häntä hoivanneen miehen.
Hän suuntasi kaupunkiin, josta hänet häädettiin takaisin metsään.
Myöhemmin hän sai tietää tyttärensä kuolleen susien yllätyshyökkäyksessä vuorijonon rinteellä. Hänen vaimonsa odotti miestään kotiin. Petoajan päätyttyä Adrien palasi vaimonsa luokse. Mutta Adrien oli muuttunut; hän oli pettynyt, katkera ja epätoivoinen. Peloissaan vaimo jätti miehensä, eikä ole kuullut hänestä sen koommin.
Adrien sai sattuman kautta töitä Herralta, jolle hän työskentelee yhä. Petoajan sattuessa mies piiloutuu edelleen metsiin, häveten ja peläten omaa itseään. Adrien ei koskaan asetu aloillen, vaan hän kiertää Lyrathia suorittaen hänelle annettuja tehtäviä. Vaikka raukka tietää, ettei yksikään veriteko tuo hänen tytärtään takaisi, saatika vaimoa, niin vain se pitää hänet järjissään.
© Caldera

THERE WAS A HUNTSMAN AND HIS WIFE...

...AND HE WAS BEAUTIFUL...

...A PROPER ARTIST, WITH A KNIFE.
BUT THEY TRANSFORMED HIM FOR LIFE...