Post by Caldera on Dec 12, 2014 14:45:23 GMT 2
[Vapaa sille, ken uskaltaa miekkaansa tarttua!]
Sää oli kolea ja talvinen. Viimeiset lehdet tanssivat voimakkaassa tuulessa pitkin Frenon katuja. Frenon satamassa lillui muutama laiva, joista yhden Jeremy hyvin tunnisti. Se oli Yönhelmi, hänen rakas laivansa. Joka ei enää ollut hänen.
Jeremy istui Frenon rantakapakassa. Hän joi jo toisen kolpakkonsa viimeistä hörppyä. Hänen silmänsä tuijottivat kierossa kolpakon viimeistä pisaraa, joka valui hitaasti hänen suuhunsa. Hän ei voinut uskoa, että oli selviytynyt viimeaikaisista tapahtumista. Ensin hänen perkeleen perämiehensä oli syöstänyt hänet vallasta ja vaatinut, että aiemmin merirosvolaivana toiminut Yönhelmi toimisi merirosvolaivana taas kerran. Niin kauan oli Jeremy saanut tehdä töitä, jotta tuo synkkä historia unohdettaisiin ja laivasta tulisi (lähes) kunniallinen rahtilaiva. Mutta vain nuo yhden yön ankeat tapahtumat olivat johtaneet siihen, että lipput vedettii mastosta ja tilalle vaihdettiin tuttu musta tuulessa liehuva lippu. Jeremy oli pakotettu hyppäämään laivastaan, mutta hyvän uimataidonsa takia hän oli päässyt läheiselle luodolle ja pelastunut. Siitä oli jo päiviä, eikä mies ollut ollut kykeneväinen kasaamaan itseään.
Nyt hän kuitenkin oli ymmärtänyt, että se oli tänään tai ei ikinä. Yksin hänestä ei tähän kuitenkaan ollut, hän tarvitsisi apua. Ja hän ei uskaltanut pyytää sitä selvinpäin. Hänen suunnitelmanaan oli hiipiä laivaan ja.. soveltaa siitä eteenpäin. Tappaa se huoranpenikka, joka oli laivan häneltä anastanut? Vaiko hiipiä miehistön keskellä ja levittää sanaa uudesta kapinasta? Mitä jos muut eivät olisi valmiina taistoon, vaan olivat tyytyväisiä tilanteeseen? Ei, ei se niin voinut olla. Laivalla oli lainkuuliaisia miehiä, jotka eivät varmasti pitäneet tilanteesta. Hän tarvitsi mukaansa jonkun, jolla oli terävä kieli ja sitäkin terävämpi meikka. Jos tuo auttaisi häntä saamaan laivansa takaisin, hän kyllä palkitsisi toisen ruhtinaallisesti. Ruumassa oli isot kasat kultaa, josta hän voisi maksaa.
Jeremy iski tyhjän kolpakkonsa tiskiin ja loikkasi tuolilleen seisomaan. Vyöltään hän vetäisi miekkansa, joka sai jokaisen kääntämään katseensa häneen. Baarin takana työskenelevä pyylevä näinen kiljaisi.
"Ei hätää", Jeremy aloitti puheensa vakuuttavasti. Juupa juu, tästä ei kyllä tule mitään. "Löytyykö seastanne jotakuta, joka olisi valmis kohottamaan miekkansa väärryyttä vastaan, ja olisi siitä saava suuren säkin kultaa kiitokseksi? Olen merikapteeni, jonka laivan salakavalat mulkut ryöväsivät. Nyt on aika hankkia se takaisin, ja tarvitsen seudun parhaan miekkamiehen avukseni. Ja vain paras kelpaa, sillä mikäli en saa laivaani, myös kullat jäävät saamati! Minulle saavat vapaaehtoiset ilmoittautua", Jeremy sanoi ja laskeutui takaisin istumaan. Olipa typerä puhe... Mutta se näytti toimivan. Ihmisiä juoksi hänen luokseen jonoksi asti. Mutta kaikki halukkaat olivat vain juoppoja hulluja, itsetuhoisia sekopäitä tai toinen jalka haudassa seisovia raihnaisia ukonkäppänöitä. Kummallisen paljon oli porukkaa, joka oli valmis riskeeraamaan oman huomisensa kultasäkin takia. Taisi tämä suunnitelma tyssätä tähän.
Sää oli kolea ja talvinen. Viimeiset lehdet tanssivat voimakkaassa tuulessa pitkin Frenon katuja. Frenon satamassa lillui muutama laiva, joista yhden Jeremy hyvin tunnisti. Se oli Yönhelmi, hänen rakas laivansa. Joka ei enää ollut hänen.
Jeremy istui Frenon rantakapakassa. Hän joi jo toisen kolpakkonsa viimeistä hörppyä. Hänen silmänsä tuijottivat kierossa kolpakon viimeistä pisaraa, joka valui hitaasti hänen suuhunsa. Hän ei voinut uskoa, että oli selviytynyt viimeaikaisista tapahtumista. Ensin hänen perkeleen perämiehensä oli syöstänyt hänet vallasta ja vaatinut, että aiemmin merirosvolaivana toiminut Yönhelmi toimisi merirosvolaivana taas kerran. Niin kauan oli Jeremy saanut tehdä töitä, jotta tuo synkkä historia unohdettaisiin ja laivasta tulisi (lähes) kunniallinen rahtilaiva. Mutta vain nuo yhden yön ankeat tapahtumat olivat johtaneet siihen, että lipput vedettii mastosta ja tilalle vaihdettiin tuttu musta tuulessa liehuva lippu. Jeremy oli pakotettu hyppäämään laivastaan, mutta hyvän uimataidonsa takia hän oli päässyt läheiselle luodolle ja pelastunut. Siitä oli jo päiviä, eikä mies ollut ollut kykeneväinen kasaamaan itseään.
Nyt hän kuitenkin oli ymmärtänyt, että se oli tänään tai ei ikinä. Yksin hänestä ei tähän kuitenkaan ollut, hän tarvitsisi apua. Ja hän ei uskaltanut pyytää sitä selvinpäin. Hänen suunnitelmanaan oli hiipiä laivaan ja.. soveltaa siitä eteenpäin. Tappaa se huoranpenikka, joka oli laivan häneltä anastanut? Vaiko hiipiä miehistön keskellä ja levittää sanaa uudesta kapinasta? Mitä jos muut eivät olisi valmiina taistoon, vaan olivat tyytyväisiä tilanteeseen? Ei, ei se niin voinut olla. Laivalla oli lainkuuliaisia miehiä, jotka eivät varmasti pitäneet tilanteesta. Hän tarvitsi mukaansa jonkun, jolla oli terävä kieli ja sitäkin terävämpi meikka. Jos tuo auttaisi häntä saamaan laivansa takaisin, hän kyllä palkitsisi toisen ruhtinaallisesti. Ruumassa oli isot kasat kultaa, josta hän voisi maksaa.
Jeremy iski tyhjän kolpakkonsa tiskiin ja loikkasi tuolilleen seisomaan. Vyöltään hän vetäisi miekkansa, joka sai jokaisen kääntämään katseensa häneen. Baarin takana työskenelevä pyylevä näinen kiljaisi.
"Ei hätää", Jeremy aloitti puheensa vakuuttavasti. Juupa juu, tästä ei kyllä tule mitään. "Löytyykö seastanne jotakuta, joka olisi valmis kohottamaan miekkansa väärryyttä vastaan, ja olisi siitä saava suuren säkin kultaa kiitokseksi? Olen merikapteeni, jonka laivan salakavalat mulkut ryöväsivät. Nyt on aika hankkia se takaisin, ja tarvitsen seudun parhaan miekkamiehen avukseni. Ja vain paras kelpaa, sillä mikäli en saa laivaani, myös kullat jäävät saamati! Minulle saavat vapaaehtoiset ilmoittautua", Jeremy sanoi ja laskeutui takaisin istumaan. Olipa typerä puhe... Mutta se näytti toimivan. Ihmisiä juoksi hänen luokseen jonoksi asti. Mutta kaikki halukkaat olivat vain juoppoja hulluja, itsetuhoisia sekopäitä tai toinen jalka haudassa seisovia raihnaisia ukonkäppänöitä. Kummallisen paljon oli porukkaa, joka oli valmis riskeeraamaan oman huomisensa kultasäkin takia. Taisi tämä suunnitelma tyssätä tähän.