Post by Deleted on Oct 21, 2014 18:10:15 GMT 2
Sonya mietti heidän tilannettaan hetken. "Minusta on parasta pysyä yhdessä", hän sanoi sitten päättäväisenä. Kaikki paha tapahtui ihmisille aina silloin, kun nämä hajaantuivat toisistaan. Sitä paitsi jos he eroaisivat ja toinen joutuisi pulaan toisella ei olisi mitään mahdollisuutta auttaa. Kyllä, olisi ehdottomasti parhainta pysyä yhdessä vaikka niin he herättivätkin enemmän huomiota. Toisaalta, he molemmat herättivät huomiota myös erikseen eli lopputulos oli hyvin pitkälti sama.
Samassa Sonya tuli ajatelleeksi jotain, mikä sai hänet välittömästi aika huonolle tuulelle. Nathaniel oli nähty hänen kanssaan, ja varmasti takaa- ajajat eli hänen aviomiehensä kätyrit olivat pistäneet miehen ulkonäön muistiin. Sana Sonyan kanssa pakenevasta komeasta miehestä olisi tämän korvissa ennen huomista, se oli varmaa. Toisaalta oli kiva ajatella sitä, että se saisi miehen raivostumaan. Toisaalta se tarkoitti taas sitä, että Nathanielkaan ei ollut enää turvassa missään, missä hänen aviomiehensä kätyreitä saattaisi olla. Ja juuri tuo asia sai Sonyan ärsyyntymään. Eikö hän voinut hankkiutua mihinkään tekemisiin kenenkään kanssa ilman, että saattaisi nämä välittömään hengenvaaraan? Siinä vasta masentava ajatus. Ehkä Sonyan vain pitäisi elää loppuelämänsä erämaassa välillä sutena, välillä hulluna naisena jolla ei ollut mitään kontaktia ulkomaailmaan. Joo, niin varmaan. Sonya ei ollut vielä luovuttanut. "Vaikka päästäisiin tänään karkuun, he etsivät sinua vielä pitkään", Sonya mutisi vieressään kävelevälle Nathanielille. Hän ei ollut lainkaan tyytyväinen tilanteeseen ja kurtisteli kulmiaan.
Aamu oli valkenemassa, mutta he olivat perillä. Sonya huokaisi helpotuksesta, sillä heitä ei ainakaan hänen nähdäkseen oltu seurattu. Ja Sonya oli pälyillyt tarkasti ympärilleen joten hän olisi huomannut epäilyttävät seuraajat. Majatalossa he olisivat ainakin hetken turvassa.
Sonya johdatti Nathanielin huoneeseensa ja paiskasi sisään päästyään oven kiinni ja nojasi siihen hetken sulkien silmänsä ja hengittäen syvään. Turvassa.
Samassa Sonya tuli ajatelleeksi jotain, mikä sai hänet välittömästi aika huonolle tuulelle. Nathaniel oli nähty hänen kanssaan, ja varmasti takaa- ajajat eli hänen aviomiehensä kätyrit olivat pistäneet miehen ulkonäön muistiin. Sana Sonyan kanssa pakenevasta komeasta miehestä olisi tämän korvissa ennen huomista, se oli varmaa. Toisaalta oli kiva ajatella sitä, että se saisi miehen raivostumaan. Toisaalta se tarkoitti taas sitä, että Nathanielkaan ei ollut enää turvassa missään, missä hänen aviomiehensä kätyreitä saattaisi olla. Ja juuri tuo asia sai Sonyan ärsyyntymään. Eikö hän voinut hankkiutua mihinkään tekemisiin kenenkään kanssa ilman, että saattaisi nämä välittömään hengenvaaraan? Siinä vasta masentava ajatus. Ehkä Sonyan vain pitäisi elää loppuelämänsä erämaassa välillä sutena, välillä hulluna naisena jolla ei ollut mitään kontaktia ulkomaailmaan. Joo, niin varmaan. Sonya ei ollut vielä luovuttanut. "Vaikka päästäisiin tänään karkuun, he etsivät sinua vielä pitkään", Sonya mutisi vieressään kävelevälle Nathanielille. Hän ei ollut lainkaan tyytyväinen tilanteeseen ja kurtisteli kulmiaan.
Aamu oli valkenemassa, mutta he olivat perillä. Sonya huokaisi helpotuksesta, sillä heitä ei ainakaan hänen nähdäkseen oltu seurattu. Ja Sonya oli pälyillyt tarkasti ympärilleen joten hän olisi huomannut epäilyttävät seuraajat. Majatalossa he olisivat ainakin hetken turvassa.
Sonya johdatti Nathanielin huoneeseensa ja paiskasi sisään päästyään oven kiinni ja nojasi siihen hetken sulkien silmänsä ja hengittäen syvään. Turvassa.