Post by Deleted on Sept 9, 2014 17:15:21 GMT 2
//Junie ja Nathaniel, tervetuloa! :3 //
Sonya Arendell laski illan kolmannen olut tuoppinsa tyhjänä takaisin pöydälle. Hajamielisesti hän kieputteli yhtä pitkää hiussuortuvaa sormensa ympäri ja antoi katseensa kiertää laiskasti kapakkaa ympäri. Toistaiseksi hän ei ollut nähnyt mitään, mikä olisi saanut hänen mielenkiintonsa heräämään. Ja tällä hän tarkoitti miehiä. Elämä oli ollut viime aikoina niin kamalan tylsää. Hän kaipasi viihdykkeitä. Täyteen kuuhunkin oli vielä muutama viikko, joten Sonyalla oli aikaa ottaa rennosti ennen seuraavan petokauden alkua. Ylimielisenä Sonya viittoili ohitseen kiiruhtavalle tarjoilijatyttöselle ja käski tätä tuomaan hänelle neljännen oluen. Mitä siitä, että hän alkoi olla jo vähän humalassa? Hän vain nautiskeli elämästä. Eikä ollut puhettakaan, että Sonya olisi noussut ylös ja hakenut itse oman oluensa. Ei ei, hänhän sentään maksoi siitä että häntä palveltiin asianmukaisesti. Sonya kohensi pitkän punaisen mekkonsa helmaa edustavampaan asentoon. Hänen korsettinsa oli kiristetty niin tiukalle, että hengittäminen alkoi olla jo vaikeaa mutta se oli sen arvoista. Hän näytti tänään hyvälle ja asemaansa sopivalle. Kreivittärelle. Eikä säälittävälle kiertolaiselle joka muuttui säännöllisesti likaiseksi eläimeksi. Tuntien valmistautuminen oli kannattanut, sillä viime aikoina Sonya ei ollut todellakaan tuntenut itseään kauniiksi. Tai siis tietysti ainahan hän oli kaunis, mutta Sonya oli kyllästynyt olemaan kuin joku rääsyläinen. Hänellä ei ollut ollut viime aikoina useitakaan syitä laittautua, joten vahimko oli otettava takaisin oikein kunnolla.
Hätkähtäen takaisin ajatuksistaan nykyhetkeen hän huomasi, että vieras mies istui hänen pöytäänsä häntä vastapäätä. Arvostelevasti Sonya mittaili miestä katseellaan. "Ruma"- kuvaisi miestä Sonyan mielestä ehkä kaikkein parhaiten. Tällä oli pitkä musta takkutukka ja samansävyinen parta johon oli tarttunut jotain... Ruokaa. Yök. "Alahan laputtaa", Sonya tokaisi miehelle ylimielisesti ja huitaisi kädellään käskevästi. Mikä oikeus miehellä muka oli tulla istumaan hänen kanssaan? "Miten tuollainen nätti neitonen istuu täällä ihan yksin?" mies sanoi hymyillen Sonyan mielestä tosi vastenmielisesti. Tältä jopa puuttui hammas! Jopa tämän ääni oli naisesta hyvin ärsyttävää. Juuri kun Sonya oli vastaamassa jotain, mikä lähettäisi miehen alimpaan helvettiin hän huomasi, että kolme muuta miestä siirtyi lähemmäs hänen pöytäänsä ilmeisesti aikomuksenaan liittyä Rumiluksen seuraan. Sonya rypisti ärtyneenä kulmiaan. Mitä naisen oli tehtävä saadakseen olla rauhassa? "Sellainen nainen joka ei halua seuraa", Sonya sanoi miehelle alentavaan sävyyn. Johan nyt oli kumma, että viesti ei mennyt perille. "Kyllä me teidät naiset tunnetaan", mies sanoi saaden muut seuralaisensa virnistämään, "naiset ovat aina tälläisissä paikoissa etsimässä seuraa." Ehkä niin, Sonya ajatteli inhoten, mutta useimmat naiset eivät varmasti kelpuuttaisi moista rumilusta. Ja koska miehet eivät osoittaneet lähtemisen merkkejä, Sonya päätti antaa periksi. Äkäisenä hän nousi seisomaan omalta tuoliltaan ja miehiä mulkaistuaan hän käänsi näille selkänsä aikoen poistua jonnekin muualle. Minne tahansa missä Rumilus ei olisi turmelemassa hänen iltaansa. Mutta Sonya ei ollut ehtinyt ottaa kuin yhden askeleen poispäin, kun käsi tarrasi hänen käsivarteensa takaapäin. "Minne matka, kaunokainen?" mies sanoi hymyillen vastenmielistä hymyään. Sonya näki punaista. Tällä miehellä ei ollut mitään oikeutta koskea häneen saastaisilla käsillään! "Päästä irti!" hän murisi varoittavasti, melkein kirjaimellisesti sillä eläimellinen murina tosiaan purkautui hänen kurkustaan. Niin kävi joskus, kun hän oli hyvin vihainen. Mutta murina sai vain miehet nauramaan. "Kas vain tässähän meillä on varsinainen villikissa, vai mitä pojat?" mies sanoi virnistellen seuralaisilleen.
Sonya ei ajatellut sen enempää, mitä teki sillä vaistot ottivat hänet valtaansa. Raivoissaan hän kohotti kätensä ja täräytti miestä avokämmenellä kasvoille niin kovaa, että miehen pää nytkähti sivulle. Tämän ote hänen käsivarrestaan ei kuitenkaan irronnut, vaan päinvastoin mies kiristi otettaan ja narskutteli hampaitaan. "Näköjään meidän täytyy opettaa sinut tavoille", mies ärähti ja kiskaisi Sonyan itseään vasten. Raivosta suunniltaan Sonya kirkaisi ja oli lyömässä uudestaan, kun mies tarttui hänen toiseenkin käteensä pitäen ne tiukasti paikoillaan. Hän haistoi miehen vastenmielisen hengityksen kasvoillaan ja tunsi pelästyneen kouraisun vatsanpohjassaan. Kylläpä hän oli taas liemeen joutunut...
Sonya Arendell laski illan kolmannen olut tuoppinsa tyhjänä takaisin pöydälle. Hajamielisesti hän kieputteli yhtä pitkää hiussuortuvaa sormensa ympäri ja antoi katseensa kiertää laiskasti kapakkaa ympäri. Toistaiseksi hän ei ollut nähnyt mitään, mikä olisi saanut hänen mielenkiintonsa heräämään. Ja tällä hän tarkoitti miehiä. Elämä oli ollut viime aikoina niin kamalan tylsää. Hän kaipasi viihdykkeitä. Täyteen kuuhunkin oli vielä muutama viikko, joten Sonyalla oli aikaa ottaa rennosti ennen seuraavan petokauden alkua. Ylimielisenä Sonya viittoili ohitseen kiiruhtavalle tarjoilijatyttöselle ja käski tätä tuomaan hänelle neljännen oluen. Mitä siitä, että hän alkoi olla jo vähän humalassa? Hän vain nautiskeli elämästä. Eikä ollut puhettakaan, että Sonya olisi noussut ylös ja hakenut itse oman oluensa. Ei ei, hänhän sentään maksoi siitä että häntä palveltiin asianmukaisesti. Sonya kohensi pitkän punaisen mekkonsa helmaa edustavampaan asentoon. Hänen korsettinsa oli kiristetty niin tiukalle, että hengittäminen alkoi olla jo vaikeaa mutta se oli sen arvoista. Hän näytti tänään hyvälle ja asemaansa sopivalle. Kreivittärelle. Eikä säälittävälle kiertolaiselle joka muuttui säännöllisesti likaiseksi eläimeksi. Tuntien valmistautuminen oli kannattanut, sillä viime aikoina Sonya ei ollut todellakaan tuntenut itseään kauniiksi. Tai siis tietysti ainahan hän oli kaunis, mutta Sonya oli kyllästynyt olemaan kuin joku rääsyläinen. Hänellä ei ollut ollut viime aikoina useitakaan syitä laittautua, joten vahimko oli otettava takaisin oikein kunnolla.
Hätkähtäen takaisin ajatuksistaan nykyhetkeen hän huomasi, että vieras mies istui hänen pöytäänsä häntä vastapäätä. Arvostelevasti Sonya mittaili miestä katseellaan. "Ruma"- kuvaisi miestä Sonyan mielestä ehkä kaikkein parhaiten. Tällä oli pitkä musta takkutukka ja samansävyinen parta johon oli tarttunut jotain... Ruokaa. Yök. "Alahan laputtaa", Sonya tokaisi miehelle ylimielisesti ja huitaisi kädellään käskevästi. Mikä oikeus miehellä muka oli tulla istumaan hänen kanssaan? "Miten tuollainen nätti neitonen istuu täällä ihan yksin?" mies sanoi hymyillen Sonyan mielestä tosi vastenmielisesti. Tältä jopa puuttui hammas! Jopa tämän ääni oli naisesta hyvin ärsyttävää. Juuri kun Sonya oli vastaamassa jotain, mikä lähettäisi miehen alimpaan helvettiin hän huomasi, että kolme muuta miestä siirtyi lähemmäs hänen pöytäänsä ilmeisesti aikomuksenaan liittyä Rumiluksen seuraan. Sonya rypisti ärtyneenä kulmiaan. Mitä naisen oli tehtävä saadakseen olla rauhassa? "Sellainen nainen joka ei halua seuraa", Sonya sanoi miehelle alentavaan sävyyn. Johan nyt oli kumma, että viesti ei mennyt perille. "Kyllä me teidät naiset tunnetaan", mies sanoi saaden muut seuralaisensa virnistämään, "naiset ovat aina tälläisissä paikoissa etsimässä seuraa." Ehkä niin, Sonya ajatteli inhoten, mutta useimmat naiset eivät varmasti kelpuuttaisi moista rumilusta. Ja koska miehet eivät osoittaneet lähtemisen merkkejä, Sonya päätti antaa periksi. Äkäisenä hän nousi seisomaan omalta tuoliltaan ja miehiä mulkaistuaan hän käänsi näille selkänsä aikoen poistua jonnekin muualle. Minne tahansa missä Rumilus ei olisi turmelemassa hänen iltaansa. Mutta Sonya ei ollut ehtinyt ottaa kuin yhden askeleen poispäin, kun käsi tarrasi hänen käsivarteensa takaapäin. "Minne matka, kaunokainen?" mies sanoi hymyillen vastenmielistä hymyään. Sonya näki punaista. Tällä miehellä ei ollut mitään oikeutta koskea häneen saastaisilla käsillään! "Päästä irti!" hän murisi varoittavasti, melkein kirjaimellisesti sillä eläimellinen murina tosiaan purkautui hänen kurkustaan. Niin kävi joskus, kun hän oli hyvin vihainen. Mutta murina sai vain miehet nauramaan. "Kas vain tässähän meillä on varsinainen villikissa, vai mitä pojat?" mies sanoi virnistellen seuralaisilleen.
Sonya ei ajatellut sen enempää, mitä teki sillä vaistot ottivat hänet valtaansa. Raivoissaan hän kohotti kätensä ja täräytti miestä avokämmenellä kasvoille niin kovaa, että miehen pää nytkähti sivulle. Tämän ote hänen käsivarrestaan ei kuitenkaan irronnut, vaan päinvastoin mies kiristi otettaan ja narskutteli hampaitaan. "Näköjään meidän täytyy opettaa sinut tavoille", mies ärähti ja kiskaisi Sonyan itseään vasten. Raivosta suunniltaan Sonya kirkaisi ja oli lyömässä uudestaan, kun mies tarttui hänen toiseenkin käteensä pitäen ne tiukasti paikoillaan. Hän haistoi miehen vastenmielisen hengityksen kasvoillaan ja tunsi pelästyneen kouraisun vatsanpohjassaan. Kylläpä hän oli taas liemeen joutunut...