Post by Junie on Sept 8, 2014 13:18:19 GMT 2
//Zeralex, tännepäin! C: \\
Nerine seisoi tienhaarassa epätietoisen näköisenä siitä, mihin suuntaan hänen olisi jatkettava. Oli aurinkoinen syyspäivä ja tietä reunustavat vaahterat koreilivat ruskan eri sävyissä. Tien yli taapersi yksinäinen siili itsekseen touhukkaasti tuhisten ja oravat puikkelehtivat korkealla oksistossa keskenään kisaillen. Metsäläinen unohtui hetkeksi seuraamaan oravien karkeloa hienoinen hymy huulillaan. Koko metsä tuntui valmistautuvan lähestyvää talvea varten, varastoiden ruokaa talteen tai muuttaen parempaan paikkaan.
Nerine karkotti sydäntään koskettavan koti-ikävän ja pakotti katseensa takaisin polulle.
Oikea vai vasen?
Ohikulkeneen kaupparatsun antamat ohjeet olivat olleet hyvin seikkaperäiset, mikä tosin oli saattanut johtua heidän välisestään kielimuurista, mutta seppä tunsi olevansa yhtä eksyksissä kuin ennen tien kysymistä. Hän oli keväällä lähtenyt kotikylästään Pihlamäestä ja suunnannut läpi Lyrathiin määpääränään Etelä-Lyrathin suurin kaupunki: Namar.
Nerine imaisi turhautuneena alahuultaan ennen kuin nosti päättäväisenä sormensa ilmaan:
"Entten tentten teelikamentten, hissun kissun vaapula vissun, eelin keelin klot, viipula vaapula vot, Eskoo saun piun paun. Mene tuosta portista pois!"
Vasemmalle siis.
Päättäväisesti metsäläisneito kääntyi vasemmalle johtavalle polulle, lähtien itsevarmasti astelemaan eteenpäin. Pikipää oli pukeutunut paksuun villakangasviittaan, jonka värinä oli metsäisen vihreä hopeansävyisillä reunakirjailuilla. Viitan alta pilkotti nahkasaapaspari, mustat housut ja ruosteenpunainen tunika. Selässään Nerine kantoi suhteellisen kookasta säkkiä, jossa oli kaikenlaistan 'hyödyllistä' (= seppä ei osannut pakata kevyesti lähtiessään kylästä).
Nerine seisoi tienhaarassa epätietoisen näköisenä siitä, mihin suuntaan hänen olisi jatkettava. Oli aurinkoinen syyspäivä ja tietä reunustavat vaahterat koreilivat ruskan eri sävyissä. Tien yli taapersi yksinäinen siili itsekseen touhukkaasti tuhisten ja oravat puikkelehtivat korkealla oksistossa keskenään kisaillen. Metsäläinen unohtui hetkeksi seuraamaan oravien karkeloa hienoinen hymy huulillaan. Koko metsä tuntui valmistautuvan lähestyvää talvea varten, varastoiden ruokaa talteen tai muuttaen parempaan paikkaan.
Nerine karkotti sydäntään koskettavan koti-ikävän ja pakotti katseensa takaisin polulle.
Oikea vai vasen?
Ohikulkeneen kaupparatsun antamat ohjeet olivat olleet hyvin seikkaperäiset, mikä tosin oli saattanut johtua heidän välisestään kielimuurista, mutta seppä tunsi olevansa yhtä eksyksissä kuin ennen tien kysymistä. Hän oli keväällä lähtenyt kotikylästään Pihlamäestä ja suunnannut läpi Lyrathiin määpääränään Etelä-Lyrathin suurin kaupunki: Namar.
Nerine imaisi turhautuneena alahuultaan ennen kuin nosti päättäväisenä sormensa ilmaan:
"Entten tentten teelikamentten, hissun kissun vaapula vissun, eelin keelin klot, viipula vaapula vot, Eskoo saun piun paun. Mene tuosta portista pois!"
Vasemmalle siis.
Päättäväisesti metsäläisneito kääntyi vasemmalle johtavalle polulle, lähtien itsevarmasti astelemaan eteenpäin. Pikipää oli pukeutunut paksuun villakangasviittaan, jonka värinä oli metsäisen vihreä hopeansävyisillä reunakirjailuilla. Viitan alta pilkotti nahkasaapaspari, mustat housut ja ruosteenpunainen tunika. Selässään Nerine kantoi suhteellisen kookasta säkkiä, jossa oli kaikenlaistan 'hyödyllistä' (= seppä ei osannut pakata kevyesti lähtiessään kylästä).