Post by Catsha on Sept 7, 2014 15:50:58 GMT 2
// Vaeltaja, Tervetuloa!//
Zarek kiemurteli hitaasti pitkin kylän läpi kulkevaa tietä. Kylä toisensa perään oli täällä samanlainen. Oli kuin aika oli pysähtymnyt muutamia vuosikymmeniä sitten. Kaikki tuntui kuuluvan aiemmalle vuosikymmenellä. Ihmiset, talot, kaikki. Kuin koko paikka olisi unessa. Ilmapiiri oli erilainen. Eristäytyneenä muusta maailmasta, tämä paikka oli vain jäänyt jälkeen. Aika oli lentänyt, mutta ihmiset olivat jääneet siitä jälkeen.
Nytkin asukkaat tulivat ulos katsomaan muukalaista, joka oli eksynyt tänne peräkylille. Jo muukalainen oli kummallinen näky näillä kulmilla, mutta että tämä joku oli kaupanpäällisiksi naga, oli ennenkuulumatonta. Niinpä kaikki pysähtyivät tuijottamaan, kun käärmekentauri kiemurteli ohi, välittämättä asukkaista pätkääkään. Naga kuitenkin pysähtyi rakennuksen eteen, jonka oven yläpuolella luki koukeroisin kirjaimin Kirkkaan Lyhdyn Majatalo. Zarek ei ollut edes odottanut löytävänsä kunnollista majataloa näin lännestä. Merelle oli vain kilometri tai pari, eikä juuri lännemmäs päässyt. Zarek ihmetteli itsekin, mitä täällä teki.
Hän astui majatalon ovista sisään, vilkuillen ympärilleen. Majatalo oli tyhjillään, mutta hymyilevä isäntä kiillotti laseja tiskin takana.
"Ah, päivää. Mitä saisi olla?" hän tervehti yllättynyt ilme kasvoillaan. Niinpä tietenkin. Tämä oli pääasiassa juottola kyläläisille. Huoneita oli luultavasti vain yksi tai kaksi.
"Huone yöksi. Ateria" Zarek sanoi mahdollisimman lyhyesti. Isäntä pisti saman tien kiillottamansa lasin syrjään ja kaivoi laatikosta avaimen.
"150 hopeakolikkoa, yö. Ateria kuuluu hintaan" tämä sanoi välittömästi. Zarek ihmetteli hetken, kuinka halpa huone oli. Kaupungista huoneen saisi hyvällä tuurilla 500 hopeaisella. Hyvällä tuurilla.
Zarek pulitti ilomielin vaaditun summan ja isäntä lähti näyttämään huoneen. Huone olikin suhteellisen tilava, mutta yksinkertainen, kuten saattoi olettaa. Zarek kiitti isännän ojentaessa hänelle avaimen ja jäi sitten yksin. Hän laski vähäiset kantamuksensa tuolin viereen ja mietti sitten, mitä tehdä. Oli vasta iltapäivä, mutta oli paljon mukavampaa viettää yönsä katto pään päällä.
Zarek suuntasi ulos. Aurinko paistoi, vaikkeikaan kovin lämpimästi. Zarekilla oli päällään ohut takki sekä kaulaan kiedottu huivi. Muuta naga ei tuntenut tarvitsevansa. Syksyn ilma oli täynnä lasten ääniä, ja naga pysähtyikin katsomaan leikkiviä lapsia. Hymy nousi väkisinkin hänen kasvoilleen.
Lapset huomasivat pian hänen katselevan heitä. Uteliaina he tulivat lähemmäs.
"Mikä sä oot?" kysyi rohkein lapsista. Tämä puhui voimakkaalla murteella,
"Olen naga. Nimi on Zarek" naga esitteli itsensä, kumartuen hymyillen lasten tasolle. "Ketäs te olette?"
"Naga?" Lapset toistivat, vilkuillen uteliaina hänen häntäänsä. Sitten ruskeatukkainen poika havahtui heille esitettyyn kysymykseen.
"Mä olen Kenta. Toi tyttö on Emma ja tää on mun veli Yuuta" poika esitteli. Pojat näyttivät kovasti toisiltaan, mutta Yuutan hiukset olivat vaaleamman ruskeat kuin veljellään. Veljen hiukset olivat lähes mustat.
"Ahaa" Zarek sanoi ja nyökkäsi. Kenta nyökkäsi takaisin.
"Haluut sä tulla ettimään musmusmatoja?" Kenta kysyi, nostaen näkyviin vihreän madon. "Näitä on syksysin ihan hirveesti!"
Zarek hymyili. Siitä oli aikaa, kun naga oli viimeksi leikkinyt lasten kanssa. Ensinnäkin, hän ei tuntenut moniakaan, ja toisekseen, hänellä ei ollut aikaa.
"Kaipa minä voin tulla" hän sanoi ja antoi lasten kiskoa itsensä kohti paikkaa, jossa mitä ilmeisimmin oli paljon matoja.
Illansuussa lapsilla ja Zarekilla oli iso laatikollinen matoja. Heistä oli tullut hyviä ystäviä lyhyessä ajassa.
"Isoveli, leikitsä meiän kaa huomenki?" Yuuta kysyi. Zarek hymyili. Hän oli ajatellut jatkaa matkaansa huomenna, mutta harkitsi nyt asiaa. Jos jokin sai hänet pysähtymään, niin se oli lapset. Zarek jäi miettimään asiaa hetkeksi.
"Minun täytyy lähteä. Mutta palaan kyllä takaisin muutaman päivän kuluttua, jos hyvin käy" hän vastasi. Lapset näyttivät aavistuksen pettyneiltä, mutta sitten ilmeet muuttuivat iloisiksi.
"Lupaa, et tuut takasi!" Emma sanoi komentelevasti. Zarek nyökkäsi.
"Lupaan. Vannon kautta kihen ja kannon" hän sanoi heidän saapuessaan kylän keskustaan. Ensin he pysähtyivät Kentan ja Yuutan kodin kohdalla. Äiti katsoi hetken muukalaista, jonka ympärillä lapset kiehnäsivät, mutta Zarekin tervehdittyä tätä ystävällisesti ja esittäydyttä (ja lasten kerottuaa kuinka hyvä matojenetsijä Zarek oli), äiti nyökkäsi hyväksyvästi.
Pojat jäivät vilkuttamaan Emman ja Zarekin lähtiessä poispäin.
"Missä sinä asut, Emma?" Zarek kysyi. Hän kantoi Emmaa reppuselässä.
"Eteenpäin" Emma sanoi. Zarek jatkoi matkaa, vilkuillen taloja ja odottaen Emman merkkiä pysähtyä.
"Tässä!" tyttö huudahti, heidän tullessaan majatalolle.
"Ahaa. Isäsi on majatalonpitäjä?" Zarek kysyi. Tyttö valui alas maahan.
"Jep" Emma vastasi ja juoksi Zarek perässään sisään. Isä vilkaisi tulijoita ja hymyili sitten.
"Emma! Missä sä olet ollut?" hän huudahti. Emma alkoi kertoa, kuinka he olivat olleet Kentan ja Yuutan kanssa etsimässä matoja, jotka nyt olivat Kentan laatikossa.
"Me löyettiin ainaki sata!" Emma päätti kertomuksen. "Isoveli löysi niist puolet."
"Jaa, jaa, ette kai ole ollee vaivaks" isäntä kyseli hieman hermostuneena, vilkaisten Zarekia.
"Ei lainkaan. Minulla oli oikein hauskaa" Zarek sanoi hymyillen.
Emma jäi pyörimään Zarekin ympärille, hänen jäädessään juttelemaan isännän kanssa. Samassa ovi aukesi ja sisään astui joku. Isäntä kääntyi katsomaan.
"Iltaa. Mitä saisi olla?" hän tervehti tapaan, jolla tervehditään tuntematonta. Zarek oli yllättynyt, sillä hänkään ei ollut osannut odottaa ketään muuta vierasta tässä kyläpahasessa. Kenties he olivat samoilla asioilla?
Zarek kiemurteli hitaasti pitkin kylän läpi kulkevaa tietä. Kylä toisensa perään oli täällä samanlainen. Oli kuin aika oli pysähtymnyt muutamia vuosikymmeniä sitten. Kaikki tuntui kuuluvan aiemmalle vuosikymmenellä. Ihmiset, talot, kaikki. Kuin koko paikka olisi unessa. Ilmapiiri oli erilainen. Eristäytyneenä muusta maailmasta, tämä paikka oli vain jäänyt jälkeen. Aika oli lentänyt, mutta ihmiset olivat jääneet siitä jälkeen.
Nytkin asukkaat tulivat ulos katsomaan muukalaista, joka oli eksynyt tänne peräkylille. Jo muukalainen oli kummallinen näky näillä kulmilla, mutta että tämä joku oli kaupanpäällisiksi naga, oli ennenkuulumatonta. Niinpä kaikki pysähtyivät tuijottamaan, kun käärmekentauri kiemurteli ohi, välittämättä asukkaista pätkääkään. Naga kuitenkin pysähtyi rakennuksen eteen, jonka oven yläpuolella luki koukeroisin kirjaimin Kirkkaan Lyhdyn Majatalo. Zarek ei ollut edes odottanut löytävänsä kunnollista majataloa näin lännestä. Merelle oli vain kilometri tai pari, eikä juuri lännemmäs päässyt. Zarek ihmetteli itsekin, mitä täällä teki.
Hän astui majatalon ovista sisään, vilkuillen ympärilleen. Majatalo oli tyhjillään, mutta hymyilevä isäntä kiillotti laseja tiskin takana.
"Ah, päivää. Mitä saisi olla?" hän tervehti yllättynyt ilme kasvoillaan. Niinpä tietenkin. Tämä oli pääasiassa juottola kyläläisille. Huoneita oli luultavasti vain yksi tai kaksi.
"Huone yöksi. Ateria" Zarek sanoi mahdollisimman lyhyesti. Isäntä pisti saman tien kiillottamansa lasin syrjään ja kaivoi laatikosta avaimen.
"150 hopeakolikkoa, yö. Ateria kuuluu hintaan" tämä sanoi välittömästi. Zarek ihmetteli hetken, kuinka halpa huone oli. Kaupungista huoneen saisi hyvällä tuurilla 500 hopeaisella. Hyvällä tuurilla.
Zarek pulitti ilomielin vaaditun summan ja isäntä lähti näyttämään huoneen. Huone olikin suhteellisen tilava, mutta yksinkertainen, kuten saattoi olettaa. Zarek kiitti isännän ojentaessa hänelle avaimen ja jäi sitten yksin. Hän laski vähäiset kantamuksensa tuolin viereen ja mietti sitten, mitä tehdä. Oli vasta iltapäivä, mutta oli paljon mukavampaa viettää yönsä katto pään päällä.
Zarek suuntasi ulos. Aurinko paistoi, vaikkeikaan kovin lämpimästi. Zarekilla oli päällään ohut takki sekä kaulaan kiedottu huivi. Muuta naga ei tuntenut tarvitsevansa. Syksyn ilma oli täynnä lasten ääniä, ja naga pysähtyikin katsomaan leikkiviä lapsia. Hymy nousi väkisinkin hänen kasvoilleen.
Lapset huomasivat pian hänen katselevan heitä. Uteliaina he tulivat lähemmäs.
"Mikä sä oot?" kysyi rohkein lapsista. Tämä puhui voimakkaalla murteella,
"Olen naga. Nimi on Zarek" naga esitteli itsensä, kumartuen hymyillen lasten tasolle. "Ketäs te olette?"
"Naga?" Lapset toistivat, vilkuillen uteliaina hänen häntäänsä. Sitten ruskeatukkainen poika havahtui heille esitettyyn kysymykseen.
"Mä olen Kenta. Toi tyttö on Emma ja tää on mun veli Yuuta" poika esitteli. Pojat näyttivät kovasti toisiltaan, mutta Yuutan hiukset olivat vaaleamman ruskeat kuin veljellään. Veljen hiukset olivat lähes mustat.
"Ahaa" Zarek sanoi ja nyökkäsi. Kenta nyökkäsi takaisin.
"Haluut sä tulla ettimään musmusmatoja?" Kenta kysyi, nostaen näkyviin vihreän madon. "Näitä on syksysin ihan hirveesti!"
Zarek hymyili. Siitä oli aikaa, kun naga oli viimeksi leikkinyt lasten kanssa. Ensinnäkin, hän ei tuntenut moniakaan, ja toisekseen, hänellä ei ollut aikaa.
"Kaipa minä voin tulla" hän sanoi ja antoi lasten kiskoa itsensä kohti paikkaa, jossa mitä ilmeisimmin oli paljon matoja.
Illansuussa lapsilla ja Zarekilla oli iso laatikollinen matoja. Heistä oli tullut hyviä ystäviä lyhyessä ajassa.
"Isoveli, leikitsä meiän kaa huomenki?" Yuuta kysyi. Zarek hymyili. Hän oli ajatellut jatkaa matkaansa huomenna, mutta harkitsi nyt asiaa. Jos jokin sai hänet pysähtymään, niin se oli lapset. Zarek jäi miettimään asiaa hetkeksi.
"Minun täytyy lähteä. Mutta palaan kyllä takaisin muutaman päivän kuluttua, jos hyvin käy" hän vastasi. Lapset näyttivät aavistuksen pettyneiltä, mutta sitten ilmeet muuttuivat iloisiksi.
"Lupaa, et tuut takasi!" Emma sanoi komentelevasti. Zarek nyökkäsi.
"Lupaan. Vannon kautta kihen ja kannon" hän sanoi heidän saapuessaan kylän keskustaan. Ensin he pysähtyivät Kentan ja Yuutan kodin kohdalla. Äiti katsoi hetken muukalaista, jonka ympärillä lapset kiehnäsivät, mutta Zarekin tervehdittyä tätä ystävällisesti ja esittäydyttä (ja lasten kerottuaa kuinka hyvä matojenetsijä Zarek oli), äiti nyökkäsi hyväksyvästi.
Pojat jäivät vilkuttamaan Emman ja Zarekin lähtiessä poispäin.
"Missä sinä asut, Emma?" Zarek kysyi. Hän kantoi Emmaa reppuselässä.
"Eteenpäin" Emma sanoi. Zarek jatkoi matkaa, vilkuillen taloja ja odottaen Emman merkkiä pysähtyä.
"Tässä!" tyttö huudahti, heidän tullessaan majatalolle.
"Ahaa. Isäsi on majatalonpitäjä?" Zarek kysyi. Tyttö valui alas maahan.
"Jep" Emma vastasi ja juoksi Zarek perässään sisään. Isä vilkaisi tulijoita ja hymyili sitten.
"Emma! Missä sä olet ollut?" hän huudahti. Emma alkoi kertoa, kuinka he olivat olleet Kentan ja Yuutan kanssa etsimässä matoja, jotka nyt olivat Kentan laatikossa.
"Me löyettiin ainaki sata!" Emma päätti kertomuksen. "Isoveli löysi niist puolet."
"Jaa, jaa, ette kai ole ollee vaivaks" isäntä kyseli hieman hermostuneena, vilkaisten Zarekia.
"Ei lainkaan. Minulla oli oikein hauskaa" Zarek sanoi hymyillen.
Emma jäi pyörimään Zarekin ympärille, hänen jäädessään juttelemaan isännän kanssa. Samassa ovi aukesi ja sisään astui joku. Isäntä kääntyi katsomaan.
"Iltaa. Mitä saisi olla?" hän tervehti tapaan, jolla tervehditään tuntematonta. Zarek oli yllättynyt, sillä hänkään ei ollut osannut odottaa ketään muuta vierasta tässä kyläpahasessa. Kenties he olivat samoilla asioilla?