Post by Deleted on Jul 30, 2014 22:17:58 GMT 2
Pelaaja
Domino
Hahmon kotisivut
Domsunmaja
Nimi
Neoma (Neo) Kimara. Ammattinsa vuoksi Neo ei paljasta sukunimeään edes ystävilleen tai liittolaisilleen, jottei saattaisi perhettään tai sukuaan vaaraan, sillä hänellä on monia vihollisia.
Laji
Ihminen
Ammatti
Kuolleenmetsästäjä, tekee myös kuutamokeikkaa vakoilijana.
Ikä
25 vuotta.
Sukupuoli
Nainen
Asuinpaikka
Toistaiseksi ainakaan Neo ei ole asettunut aloilleen minnekkään. Hän on siis kulkuri, joka on tottunut nukkumaan paljaan taivaan alla ja majataloissa. Toistaiseksi myös hänen ammattinsa on estänyt aloilleen asettumisen, mutta Neo uskoo että jonain päivänä hän kykenee vielä perustamaan kodin jonnekin.
Ase
Neoman suosikkiase on katana, ohutteräinen miekka joka kulkee huotrassa hänen selässään. Nainen on myös erikoistunut heittoaseisiin (suosien keihääseen) mutta niiden mukana kuljettaminen on hankalaa joten ne ovat liian epäkäytännöllisiä arkipäiväiseen käyttöön. Varmuuden vuoksi Neo pitää molemmassa saappaassaan tikaria, jotka ovat erinomaisia myös heitettäväksi kohteeseen.
Neoman katanan terään on kaiverrettu tekstiä muinaisella kielellä (jota kukaan ei ainakaan tähän mennessä ole kyennyt kääntämään) ja se on Kimaran suvussa kulkenut vanha perhekalleus. Katanan terä on erinomaisesti tasapainotettu ja ase on hyvin kevyt kantaa.
Elementti
Ääni
Taikuusaste
3.
Taikuus
Neon taikuus on hyvin hallitsematonta ja vaistonvaraista. Naisella on erittäin hyvä lauluääni, johon kaikki hänen elementtinsä tarjoama magia tuntuu keskittyneen. Neon laulu ei nimittäin ole pelkästään kaunista, vaan sillä on joihinkin ei mieleltään niin vahvoihin ja suojaamattomiin unettava ja joskus jopa hypnotisoiva vaikutus.
Neon elementti ja taikuuden ilmeneminen ovat ihmiselle poikkeuksellisia, sillä ne vaikuttavat hyvin paljolti taian kohteiden mieliin henkisesti, mutta Neon äiti Anya väittää sen johtuvan siitä että Neo on ollut aina muutenkin erittäin intuitiivinen lapsi.
Neo ei ole itse koskaan ollut kiinnostunut magiansa pidemmälle kehittämisestä, mutta joskus siitä on jopa hyötyä hänen ammatissaan.
Perhe
Nuorena ja teininä Neomalla oli erittäin läheinen suhde koko sukuunsa. Suojellakseen rakkaitaan hän on kuitenkin pitkään ollut käyttämättä sukunimeään koskaan kenenkään kuullen, eikä hän ole ollut perheeseensä yhteydessä moneen vuoteen sillä myös tapaamiset olisivat liian riskialttiita.
Seuraavassa on lueteltu tärkeimmät ja lisätty joitain heidän luonteenpiirteitään. Neomalla on suuri suku joten kaikkien luetteloiminen veisi aikaa. Näiden lisäksi Neolla on lukuisia sukulaisia jotka ovat tulleet sukuun avioliiton kautta, monia serkkuja, yms yms;
Anya Kimara – äiti: Anya on käytännönläheinen nainen joka on kasvattanut kolme lastaan ja ylläpitänyt kotiaan rautaisessa otteessa. Hän on antanut kaikille lapsilleen vapauden valita oma kohtalonsa yrittämättä vaikuttaa heidän valintoihinsa, minkä vuoksi Neoma ei joudu kokemaan syyllisyyttä omista valinnoistaan. Luonteeltaan Anya on jääräpäinen, itsevarma ja hellä, sekä erinomainen ruuanlaittaja.
Caro Kimara – isä Caro on luonteeltaan äkkipikainen ja päättäväinen mutta kaikenkaikkiaan hyvä isä. Hänelle sukulaiset ja perhe ovat kaikkikaikessa, samoin kuin heidän elättäminenkin. Ammatiltaan Caro on seppä ja hän on saanut aikojen saatossa paljon kiitosta käsityötaidoistaan.
Seth Kimara – isoveli Seth on perheelleen omistautunut ja luonteeltaan uskollinen. Hän on pari vuotta Neoa vanhempi ja naimisissa. Hän ja hänen vaimonsa ovat keskustelleet lasten hankinnasta ja toteuttavat varmasti aikeensa pian. Sethille on isänsä tavoin tärkeää elättää perheensä, joten hän jatkaa perheyritystä seppänä isänsä oppipoikana. Sethin salainen unelma olisi kuitenkin tehdä sitä mitä Neoma tekee, mutta siihen hänellä ei ole mahdollisuutta. Perhe ja paikalleen asettuminen ovat liian tärkeitä. Seth on ainoa perheenjäsen, kenet Neo on nähnyt ryhdyttyään kuolleenmetsästäjäksi.
Coral Kimara – pikkusisko Coral on kymmenisen vuotta Sehiä ja Neomaa nuorempi ja luonteeltaan eloisa ja pirtsakka. Coralin unelma on ryhtyä ”isona” ammatiltaan laulajaksi ja saavuttaa itselleen mainetta.
Lorelei Kimara – isänäiti Suvun ”matriarkka”. Kaikki kunnioittavat ja tottelevat Lorelei Kimaraa. Suvun perhekalleudet ovat Lorelein hallinnassa, jotta ne eivät päätyisi vahingossakaan suvun ulkopuolelle. Suvun entisestä omaisuudesta ei ole jäljellä enää kuin nuo perhekalleudet, rahaa heillä ei ole ollut vuosikausiin (kiitos jonkun huikentelevaisen kaukaisen sukulaisen).
Josef Kimara – isänisä (kuollut) Kuoli luonnollisesti. Eläessään eli Lorelein varjossa ja totteli vaimoaan kaikessa.
Heather Talama – äidinäiti (kuollut) Kuoli vampyyrihyökkäyksessä.
Argon Talama – äidinisä (kuollut) Kuoli vampyyrihyökkäyksessä.
Paloma Kimara – täti Paloma oli Neomalle läheisin sukulainen vanhempiensa ja Sethin jälkeen. Luonteeltaan Paloma on kiltti ja hyväuskoinen, eikä hän ole mennyt naimisiin (Paloma on jo lähemmäs 50 vuotias).
Simon Kimara – setä Naimisissa ja hänellä on viisi lasta, kolme poikaa ja kaksi tyttöä. Tulee parhaiten toimeen Lorelein kanssa.
James Talama – eno Anyan lisäksi ainoa elossa oleva Talama. James on Anyaa huomattavasti nuorempi, ja hänen tavoitteensa elämässä on löytää vaimo ja saada lapsia (poikia) jotka jatkaisivat suvun nimeä. Luonteeltaan James on huikentelevainen ja iloinen.
Luonne
Lapsena Neoma oli sosiaalinen luonne, mutta hänelle ei ole koskaan ollut ongelma myöskään olla yksin. Hän rakastaa perhettään yli kaiken, mutta hänellä ei ole koskaan ollut pitkiä ja kestäviä ihmissuhteita kuten poikaystäviä tai edes oikeita ystäviä. Neomaan on helppo tutustua ja hänestä on helppo pitää.
Isovanhempiensa traagisen ja äkillisen kuoleman jälkeen Neoma muuttui. Hänestä tuli entistä eristäytyneempi ja lopulta hän ilmoittikin suvulleen lähtevänsä pois metsästämään murhaan syylliset ja kaikki muutkin heidän kaltaisensa jotka löytäisi (lisää menneisyydessä). Neolle on luonteenomaista puolustaa omiaan ja hän on uskollinen kumppani. Nykyään Neoma luulee pitävänsä omasta yksinäisyydestään eikä se useimmiten häntä haittaakkaan, mutta totuus on että edelleen hän tarvitsee silloin tällöin jonkun, jonka kanssa puhua tyydyttääkseen sosiaalisen kanssakäymisen tarvettaan.
Neoma pitää sateesta ja sen jälkeisestä ilmasta kun maailma on raikas ja hyvinvoiva. Hän on myös hyvin eläinrakas ja pitää kaikenlaisista eläimistä. Omana ”toteemieläimenään” Neoma pitää kotkaa.
Neoman viha epäkuolleita kohtaan on suurta eikä hän erottele niissä yksilöitä toisistaan; epäkuollut mikä epäkuollut. Neoma ei pidä ihmisissä epärehellisyydestä, ahneudesta tai väkivaltaisuudesta omiaan kohtaan. Yleisesti ottaen Neo ei suhtaudu karsaasti väkivaltaan (harjoittaahan hän sitä itsekin hyvin suuressa määrin) mutta hän ei hyväksi käden nostamista omiaan vastaan. Vihamiehenä Neoma on hurja ja kantaa kaunaa kauan; hän ei koskaan unohda.
Vaikka Neoma yleisesti ottaen onkin hyvin poikamainen tyttö, hän tykkää hyvin paljon kaikenlaisista ”tyttöjutuista” kuten hiustensa huoltamisesta ja ulkonäöstään huolehtimisesta. Hän rakastaa tanssia ja musiikkia ja laulamista. Nämä kiteyttäen Neoma pitää myös hyvinpaljon kaikenlaisista juhlista, vaikka hän harvoin saakaan kutsua sellaisiin.
Eniten maailmassa Neoma pelkää sitä, että hänen perheelleen tapahtuisi jotain. Neoma ei myöskään pidä uimisesta, sillä hän on huono siinä ja kaikista elementeistä vesi pelottaa häntä eniten. Niin ollen Neoma ei mene mielellään lähellekään merta.
Menneisyys
Neoma syntyi vanhempiensa toisena lapsena talven kylmimpinä kuukausina ja hän on aina saanut elämässään osakseen suuret määrät rakkautta. Neoma oli vilkas lapsi ja aina menossa, mutta kaikkein parhaiten hän viihtyi veljensä mukana poikien leikeissä (Neo ei ole koskaan välittänyt nukeista). Niinpä hän vietti lapsuutensa puihin kiipeilemällä, tappelemalla ja mutapainien.
Neoman lapsuus ja nuoruus oli onnellista, tavallisen lapsen elämää siihen kesään asti kunnes hän oli 18 vuotias. Silloin hänen äidin puolen isovanhempansa (joita Neoma rakasti hyvin paljon, enemmän kuin isän puolen isovanhempiaan) joutuivat epäonnekseen väärään paikkaan väärään aikaan. He olivat osallisina vampyyrihyökkäyksessä ja saivat surmansa pystymättä puolustamaan itseään. Tämän lisäksi heidät ryöstettiin ja, seikka josta Neoma ei koskaan saanut täyttä varmuutta mutta jonka hän koki karvaasti sydämmessään, hänen mumminsa oli myös raiskattu, todennäköisesti ennen kuin tämä sai surmansa.
Tapahtumat muuttivat Neoman elämää pysyvästi. Entisestä elämäniloisesta ja vilkkaasta nuoresta naisesta tuli sulkeutunut ja yksin viihtyvä. Hänen vanhempansa luulivat hänen olevan masentunut, mutta oikeasti Neoma pisti koko tulevaisuudensuunnitelmansa uusiksi. Hänestä ei tulisikaan jonkun hyvän vakavaraisen miehen vaimoa ja tusinan lapsien äitiä. Neomasta tulisi kuolleidenmetsästäjä.
Suku ei ottanut Neoman päätöstä hyvin, mutta he eivät tuominneetkaan häntä. Lähinnä he olivat huolissaan, sillä he tiesivät että ennemmin tai myöhemmin Neon ammatti tapattaisi hänet. Neoma itse toivoi sen tapahtuvan vasta sitten, kun hän saisi kostettua isovanhempiensa kohtalon.
Päätöstään seuraavina vuosina Neoma on metsästänyt ja tappanut lukemattomia epäkuolleita, mutta hän ei ole koskaan löytänyt niitä joita kohtaan kosto muhii hänen sydämessään. Vuosien varrella Neomasta on tullut taitava aseiden käyttäjä, hän osaa hiipiä hiljaa ja silloin kuin hän ei halua tulla huomatuksi, häntä ei myöskään huomata. Tästä syystä rahoittaakseen kostoretkeään hän on laajentanut toimintaansa toimiakseen myös vakoilijana sitä tarvitseville tahoille, kunhan hän oli ensin varmistunut siitä ettei aiheuttanut haittaa kenellekään toiminnallaan.
Tässä tilanteessa Neoma on nyt, 25 vuotiaana erakkona jonka ainoa päämäärä on tappaa mahdollisimman monta epäkuollutta ennen kuolemaansa.
Ulkonäkö
Ruumiinrakenteeltaan Neoma on melko pieni ja siro, vain noin 170 cm pitkä ja laiha. Hänellä on tästä huolimatta myös kurveja, mutta aika vähän. Vaikka Neoma onkin laiha, hänellä on myös ahkerasta taistelutaitojen ja aseiden käytön treenaamisesta johtuen paljon lihaksia joten ei häntä hinteläksikään voi sanoa. Hän pitää yllä kovaa kuntoa ja on ihan tyytyväinen omaan vartaloonsa. Neoman iho on erittäin vaalea jopa ihmisen ihoksi ja erittäin herkkä palamaan auringossa.
Neoman kasvot ovat kulmikkaat ja hänellä on korkeat poskipäät. Hänen kulmakarvansa on sirot ja huulet kapeat. Neoman silmien väri on aika tumma sininen, joissa iiriksen ympärillä on vaaleampaa sinistä oleva rengas. Kasvoissaan Neolla on pieni luomi vasemman silmän yläpuolella, jota hänen äitinsä Anya nimitti Neon omaksi kauneuspilkuksi.
Neoman hiukset ovat hyvin tummanpunaiset ja hyvin paksut, kiharat ja pitkät (ne ulottuvat häntä helposti lantiolle). Kaikista mieluiten Neoma pitää ne paksulla letillä, mutta joskus hän on kyllä käytännön syistä harkinnut niiden leikkaamista lyhyeksi. Toistaiseksi turhamaisuus on kuitenkin estänyt tälläiset aikeet.
Neoma ei käytä yleensä paljoa koruja, sillä niistä on taistelussa ihan liian helppo ottaa kiinni ja saada etua, joten hän korvaa tämän puutteen mielenkiintoisilla mutta samalla käytännöllisillä vaatteilla. Neoman lempiasu on musta olkaimeton tunika, mustat ja joustavat ihonmyötäiset kangashousut, melkein polveen ylettyvät saappaat joihin heittotikarit on helppo kätkeä, hänen kataransa huotra selässä ja vyö tunikan päälle vedettynä. Vyöhön on tarvittaessa helppo kiinnittää tarvikkeita ja se on samalla ainoa ylimääräinen asuste jonka käytön Neoma itselleen sallii sen käytännöllisyyden vuoksi. Joskus hän saattaa omaksi ilokseen käyttää myös nahkaisia rannekkeita molempien ranteidensa ympärillä. Silloin tällöin Neoma tykkää myös tälläytyä juhliin ja pukeutua näyttäviin mekkoihin ja jopa käyttää koruja. Tällaisia tilaisuuksia kuitenkin tulee hyvin harvoin.
Lemmikit
Neomaa seuraa melkein kaikkialle minne hän menee kotka nimeltä Heath. Neo ei koe sen olevan hänen lemmikkinsä, sillä kotka on petolintu ja villi ja vapaa tulemaan ja menemään miten haluaa. Yleensä kotka kuitenkin haluaa seurata Neomaa,ja sen se on tehnytkin siitä asti kun kuuli Neoman laulavan metsässä yksinäisyyttään muutama kuukausi sen jälkeen kun hän oli lähtenyt kotoa. Heath on uskollinen kumppani, on joskus jopa avuksi taistelussa eikä tunnu pelkäävän vaaroja joille Neon seura sen altistaa. Neo itse on linnun seurasta mielissään, sillä se vähentää hänen yksinäisyyttään ja koti- ikäväänsä. Joskus hätätapauksessa Neoma käyttää Heathia kirjeiden välittäjänä, sillä jotenkin Heath tuntuu aina ymmärtävän mitä hän haluaa siltä. Useimmiten Neo ei kuitenkaan raaski käyttää uljasta lintua kirjekyyhkyn tavoin, itsetuntohan silläkin on.