Post by Catsha on Jun 5, 2014 19:56:49 GMT 2
Yksi maailman kauhistuttavimmista asioista on ehdottomasti ärtynyt lohikäärme. Ainoa neuvo, jonka voi antaa, on "Pysy kaukana!", mikä itsessään ei enää auta, kun olet saanut tuon vihaisen liskon näkyviisi. Lisko on varmasti huomannut sinut jo monta hetkeä aikaisemmin,eikä se jätä sinua rauhaan. Siinä vaiheessa saattaa rukoilla apua, manata huonoa onneaan, täristä kauhusta lamaantuneena tai yrittää epätoivoisesti puolustautua. Muita vaihtoehtoja ei ole. Ei, odotas. On vielä yksi. Yrittää paeta minkä kintuista lähtee. Ei niin, että sekään toisi sen suurempaa vaikutusta tilanteeseen.
Tehirae täytti tällä hetkellä ärtyneen lohikäärmeen määritelmän. Hänen aarrevarastostaan puuttui eräs pieni, mutta arvokas kaulakoru, eikä sitä löytynyt mistään. Hän oli yhtäkkiä muistanut korun ja lähtenyt etsimään sitä. Ilman tulosta. Syy korun katoamiselle oli hyvin yksinkertainen. Lohikäärmeherttua oli antanut sen Alastarelle kauan sitten, eikä muistinmkenetyksen jälkeen tietenkään muistanut sitä. olivathan kaikki muistot naisesta tuhoutuneet lopullisesti.
Niinpä haltiahahmoinen lojhikäärme juoksi luolastonsa koleita käytäviä huutaen palvelijalleen, täysin malttinsa meneettäneenä. Näky oli verrattain harvinainen, sillä yleensä jäälohikäärme muuttui kylmääkin kylmemmäksi suuttuessaan. tänään tilanne oli kuitenkin toinen, sillä hänen sisällään kytevä tuli pääsi purskahtelemaan pintaan.
Tarsie huuteli jotakin äälytöntä, kuten "Mädäntynyt maailma, mädäntynyt maailma" sekä "Olen ikuisesti yksin, olen aina". Sekös sai tunteet vain kiehumaan entistä kovemmin.
"Herrani--" Tehiraen palvelija yritti, mutta eihän lohikäärme kuunnellut. Taisi jopa lennättää muutamia kipinöitä kauhistuneen palvelijansa suuntaan.
Monen tunnnin etsintöjen jälkeen, kun mitään ei ollut löytynyt, lohikäärme suunnisti ulos. luolan suuaukolta näkyi kaunis auringonlasku. Se sai lohikäärmeen rauhoittumaan hiukan. Hän tuijotti pitkään laskevaa aurinkoa, nojaillen raukeasti luolan suuaukolla nököttävään suureen kiveen. Tehirae veti ilmaa keuhkoihinsa. Raikas meri-ilma oli suolaista, ja siihen sekoittui lukuisia hajuja. Ihminen oli käynyt hyvin vähän aikaa sitten jossain lähellä. Luultavasti joku utelias matkamies oli käynyt ihastelemassa maisemia kiellekkeellä heidän yläpuolellaan. Ei sen väliä. Ihmiset eivät mahtaneet hänelle mitään. Heistä ei ollut hänelle harmia.
Sitten jokin sai lohikäärmeen mielen häiriintymään. Toinen lohikäärme. Toisen lohikäärmeen heikko tuoksu tuntui aivan läheltä. Tunkeilij oli ilmeisesti naaras, mitä hajusta saattoi päätellä. Miten se kehtasi? Tehirae lähti seuramaan hajua ärtymys mielessään.
//Ole hyvä, Saphire!//
Tehirae täytti tällä hetkellä ärtyneen lohikäärmeen määritelmän. Hänen aarrevarastostaan puuttui eräs pieni, mutta arvokas kaulakoru, eikä sitä löytynyt mistään. Hän oli yhtäkkiä muistanut korun ja lähtenyt etsimään sitä. Ilman tulosta. Syy korun katoamiselle oli hyvin yksinkertainen. Lohikäärmeherttua oli antanut sen Alastarelle kauan sitten, eikä muistinmkenetyksen jälkeen tietenkään muistanut sitä. olivathan kaikki muistot naisesta tuhoutuneet lopullisesti.
Niinpä haltiahahmoinen lojhikäärme juoksi luolastonsa koleita käytäviä huutaen palvelijalleen, täysin malttinsa meneettäneenä. Näky oli verrattain harvinainen, sillä yleensä jäälohikäärme muuttui kylmääkin kylmemmäksi suuttuessaan. tänään tilanne oli kuitenkin toinen, sillä hänen sisällään kytevä tuli pääsi purskahtelemaan pintaan.
Tarsie huuteli jotakin äälytöntä, kuten "Mädäntynyt maailma, mädäntynyt maailma" sekä "Olen ikuisesti yksin, olen aina". Sekös sai tunteet vain kiehumaan entistä kovemmin.
"Herrani--" Tehiraen palvelija yritti, mutta eihän lohikäärme kuunnellut. Taisi jopa lennättää muutamia kipinöitä kauhistuneen palvelijansa suuntaan.
Monen tunnnin etsintöjen jälkeen, kun mitään ei ollut löytynyt, lohikäärme suunnisti ulos. luolan suuaukolta näkyi kaunis auringonlasku. Se sai lohikäärmeen rauhoittumaan hiukan. Hän tuijotti pitkään laskevaa aurinkoa, nojaillen raukeasti luolan suuaukolla nököttävään suureen kiveen. Tehirae veti ilmaa keuhkoihinsa. Raikas meri-ilma oli suolaista, ja siihen sekoittui lukuisia hajuja. Ihminen oli käynyt hyvin vähän aikaa sitten jossain lähellä. Luultavasti joku utelias matkamies oli käynyt ihastelemassa maisemia kiellekkeellä heidän yläpuolellaan. Ei sen väliä. Ihmiset eivät mahtaneet hänelle mitään. Heistä ei ollut hänelle harmia.
Sitten jokin sai lohikäärmeen mielen häiriintymään. Toinen lohikäärme. Toisen lohikäärmeen heikko tuoksu tuntui aivan läheltä. Tunkeilij oli ilmeisesti naaras, mitä hajusta saattoi päätellä. Miten se kehtasi? Tehirae lähti seuramaan hajua ärtymys mielessään.
//Ole hyvä, Saphire!//