Post by Deleted on Apr 14, 2014 19:19:17 GMT 2
Cheikki (<333) ja Lucauhah~ (...Lonkusta tulee alkoholisti, kaikki sen pelit sijottuu tuopin äärelle :D) //
Kevät oli vyörynyt eteenpäin mukavasti ja Lonalin muuttosuunnitelmat alkoivat pikku hiljaa tulla entistä ajankohtaisemmiksi. Mies oli jo kaivanut kartan esiin, suunnitellut reittiä ja yrittänyt valmistaa itseään henkisesti siihen, että raahaisi pian mukanaan valittavaa taiteilijahaltiaa Lyrathin läpi kohti pohjoista. Miten sellaiseen olisi pitänyt edes valmistautua? Armil oli satunnaisesti raivostuttava jo nyt, eikä Lonal tarkkaan tiennyt edes mitä odottaa tien päällä. Sentään Namarissa hän saattoi karata "töihin" koko päiväksi, jos siltä tuntui, mutta keskellä erämaata olisi turha yrittää selittää mistään kutojan mökin takapihan vajan katon vuodon korjaamisesta. Niinpä Lonal oli, kuten miehen kuuluikin, lähtenyt hakemaan lohtua viinasta.
Ei hänestä mitään juoppoa saisi tekemälläkään, mutta simahörppy silloin tällöin ei tehnyt isommallekaan miehelle pahaa. Haltia tiesi, että tieltä hänen olisi turha odottaa mitään siman kaltaistakaan, joten toinen ilta tavernassa kuukauden sisään ei olisi lainkaan huono juttu. Paikka tuntui nyt rauhallisemmalta kuin viime käynnillä, ilmeisesti ihmisetkään eivät jaksaneet jatkuvasti kitata viinaa vatsoihinsa. Ehkä yksinoleminen olisikin nyt parasta, vielä kun sai suunnilleen edes nauttia rauhasta ja omista ajatuksistaan.
Nahkaiset housut, saappaat ja valkoinen pitkähihainen, jonka ylle oli säiden lämmettyä vaivauduttu vetämään vain liivi. Lonal oli ulkoilmahaltia, vaikka olikin talven aikana ehtinyt kesyyntyä ja melkein kasvaa kiinni ullakon hormiin, joka hohkasi takasta tulevaa lämpöä. Hän ei palellut rahnustaessaan ulkosalla näin, mutta olisi tietty mieluusti ottanut vastaan kesän ja auringon ja pakahduttavan kuumuuden. Tumman nahan paahtaminen auringossa oli ehkä parhainta, mitä Lonal tiesi, eikä hän kesäisin pitänyt turhaa kiirettä matkustaessaan, vaan saattoi pyhittää puolikin päivää pelkästään auringossa torkkumiselle. Joskus joku oli tullut katsomaan oliko mies edes hengissä enää, kun hän oli makoillut rauhassa jossain tien sivussa, mutta suurinta osaa kulkijoista ei kuollut vuoristohaltia paljoa kiinnostanut. Eipä sillä, että Lonal olisi ollut kuollutkaan.
Nyt mies oli valinnut paikkansa sopivan läheltä tavernan tulisijaa, jotta saattoi lämmittää selkäänsä sitä kohti. Tuli paloi hiljalleen, sillä päivä oli lämmin eikä paikkaa tarvitsisi lämmittää kuin vähän yöksi. Sormet sivelivät hiljaa tuopin pintaa, kun Lonal seurasi katseellaan simaansa. Neste oli hänen silmiinsä mukavan väristä, vaikka joku oli joskus lohkaissut "kusijuomasta". Maku ennen kaikkea, Lonal ei niin ollut viinien tai muiden perään. Taakse sidotut mustat hiukset olivat nyt valuneet hartian ohi rinnan puolelle roikkumaan, mutta Lonal ei jaksanut tehdä purkautuvalle kampaukselleen mitään. Nukkumaan tässä oltaisiin kohta kuitenkin menossa, joten kaunistautuminen puolityhjää tavernaa varten oli varsin typerää ja turhaa. Iso haltia huokaisi ja nojautui tuolissaan taaksepäin kohottaen samalla tuoppinsa uutta hörppyä varten huulilleen.
Kevät oli vyörynyt eteenpäin mukavasti ja Lonalin muuttosuunnitelmat alkoivat pikku hiljaa tulla entistä ajankohtaisemmiksi. Mies oli jo kaivanut kartan esiin, suunnitellut reittiä ja yrittänyt valmistaa itseään henkisesti siihen, että raahaisi pian mukanaan valittavaa taiteilijahaltiaa Lyrathin läpi kohti pohjoista. Miten sellaiseen olisi pitänyt edes valmistautua? Armil oli satunnaisesti raivostuttava jo nyt, eikä Lonal tarkkaan tiennyt edes mitä odottaa tien päällä. Sentään Namarissa hän saattoi karata "töihin" koko päiväksi, jos siltä tuntui, mutta keskellä erämaata olisi turha yrittää selittää mistään kutojan mökin takapihan vajan katon vuodon korjaamisesta. Niinpä Lonal oli, kuten miehen kuuluikin, lähtenyt hakemaan lohtua viinasta.
Ei hänestä mitään juoppoa saisi tekemälläkään, mutta simahörppy silloin tällöin ei tehnyt isommallekaan miehelle pahaa. Haltia tiesi, että tieltä hänen olisi turha odottaa mitään siman kaltaistakaan, joten toinen ilta tavernassa kuukauden sisään ei olisi lainkaan huono juttu. Paikka tuntui nyt rauhallisemmalta kuin viime käynnillä, ilmeisesti ihmisetkään eivät jaksaneet jatkuvasti kitata viinaa vatsoihinsa. Ehkä yksinoleminen olisikin nyt parasta, vielä kun sai suunnilleen edes nauttia rauhasta ja omista ajatuksistaan.
Nahkaiset housut, saappaat ja valkoinen pitkähihainen, jonka ylle oli säiden lämmettyä vaivauduttu vetämään vain liivi. Lonal oli ulkoilmahaltia, vaikka olikin talven aikana ehtinyt kesyyntyä ja melkein kasvaa kiinni ullakon hormiin, joka hohkasi takasta tulevaa lämpöä. Hän ei palellut rahnustaessaan ulkosalla näin, mutta olisi tietty mieluusti ottanut vastaan kesän ja auringon ja pakahduttavan kuumuuden. Tumman nahan paahtaminen auringossa oli ehkä parhainta, mitä Lonal tiesi, eikä hän kesäisin pitänyt turhaa kiirettä matkustaessaan, vaan saattoi pyhittää puolikin päivää pelkästään auringossa torkkumiselle. Joskus joku oli tullut katsomaan oliko mies edes hengissä enää, kun hän oli makoillut rauhassa jossain tien sivussa, mutta suurinta osaa kulkijoista ei kuollut vuoristohaltia paljoa kiinnostanut. Eipä sillä, että Lonal olisi ollut kuollutkaan.
Nyt mies oli valinnut paikkansa sopivan läheltä tavernan tulisijaa, jotta saattoi lämmittää selkäänsä sitä kohti. Tuli paloi hiljalleen, sillä päivä oli lämmin eikä paikkaa tarvitsisi lämmittää kuin vähän yöksi. Sormet sivelivät hiljaa tuopin pintaa, kun Lonal seurasi katseellaan simaansa. Neste oli hänen silmiinsä mukavan väristä, vaikka joku oli joskus lohkaissut "kusijuomasta". Maku ennen kaikkea, Lonal ei niin ollut viinien tai muiden perään. Taakse sidotut mustat hiukset olivat nyt valuneet hartian ohi rinnan puolelle roikkumaan, mutta Lonal ei jaksanut tehdä purkautuvalle kampaukselleen mitään. Nukkumaan tässä oltaisiin kohta kuitenkin menossa, joten kaunistautuminen puolityhjää tavernaa varten oli varsin typerää ja turhaa. Iso haltia huokaisi ja nojautui tuolissaan taaksepäin kohottaen samalla tuoppinsa uutta hörppyä varten huulilleen.