Post by Deleted on Apr 14, 2014 19:01:40 GMT 2
Princess ja Cyrus! //
Päivän metsätyöt olivat vihdoin saaneet Lonalinkin varren uupumaan. Miehen lihakset tuntuivat sopivasti aristavan vähän joka puolelta ja hänet oli vallannut sellainen raukeus, joka pitkän päivän päätteeksi aina valtasi miehen. Lonal oli käynyt hetken lepäämässä ullakkohuoneessaan, sillä jalat olivat alkaneet muistuttaa hyytelöä siinä vaiheessa, kun Balo oli saatu takaisin katokseensa. Kauaa haltia ei kuitenkaan pysynyt toimettomana, sillä muutamat metsätöissä mukana olleet miehet olivat puhuneet jotain muutamasta tuopillisesta kapakassa. Tummanahkainen oli siis huuhtaissut kasvonsa ja noussut. Armil ei ollut osoittanut mielenkiintoa viinaksiin, mikä sinänsä oli hyväkin, sillä maalari oli edelleen rahaton, eikä ilta tuopin äärellä varmasti parantaisi asiaa. Vannottuaan tulevansa hiljaa ja melkein selvinpäin takaisin Lonal oli lopulta päässyt eroon huonetoveristaan ja kömynnyt alas ullakolta.
Ilma oli mukavan viileä, kun mies harppoi kaupungin poikki kapakkaan. Sellainen leppoisa kevätilta, joka enteili kesän olevan lähempänä kuin talven. Lonalin saapuessa kapakkaan oli ulkona ollut vielä hämyistä, ei täysin säkkipimeää, mutta jotenkin haltian takamus juuttui penkkiin, eikä hän tajunnut laisinkaan ajan kulumista. Eikä mies laskenut tuoppejakaan, sillä kerrankin hän oli päättänyt juoda juuri sen verran, kun sattui tekemään mieli. Rahaa hänellä oli, periaatteessa, sillä haltia oli jo pitkään säästänyt omaa mökkiään varten ja oli nyt vihdoin saavuttamassa tavoitteensa. Ei hän niin typerä olisi, että joisi koko omaisuutensa, mutta rahat riittivät silti helposti vielä ainakin yhteen tuopilliseen simaa.
Lonal oli valinnut rauhallisen pöydän hieman syrjässä, sillä hän ei pitänyt ihmismiesten tavasta juoda itseään humalaan ja sitten ryhtyä tappelemaan. Syrjemmällä istuessaan Lonal sai myös olla rauhassa, mikä sinänsä oli hyvä asia, vaikka humalatilan kasvaessa mies olisi seuraa voinut kaivatakin. Tummat silmät tarkkailivat kirkkaina muiden remuamista haltian kuitenkaan nousematta paikaltaan. Hän olisi ehkä voinutkin siirtyä pöytään, jossa oli muitakin, sillä metsätöiden ja kuluneen talven ansiosta hän jo tunsi monta namarilaista. Kaino luonne pakotti haltian silti vain paikoilleen ja hetkeksi mies käänsi katseensa tuoppiinsa. Sima onneksi maistui hyvältä, seurassa tai ilman.
Päivän metsätyöt olivat vihdoin saaneet Lonalinkin varren uupumaan. Miehen lihakset tuntuivat sopivasti aristavan vähän joka puolelta ja hänet oli vallannut sellainen raukeus, joka pitkän päivän päätteeksi aina valtasi miehen. Lonal oli käynyt hetken lepäämässä ullakkohuoneessaan, sillä jalat olivat alkaneet muistuttaa hyytelöä siinä vaiheessa, kun Balo oli saatu takaisin katokseensa. Kauaa haltia ei kuitenkaan pysynyt toimettomana, sillä muutamat metsätöissä mukana olleet miehet olivat puhuneet jotain muutamasta tuopillisesta kapakassa. Tummanahkainen oli siis huuhtaissut kasvonsa ja noussut. Armil ei ollut osoittanut mielenkiintoa viinaksiin, mikä sinänsä oli hyväkin, sillä maalari oli edelleen rahaton, eikä ilta tuopin äärellä varmasti parantaisi asiaa. Vannottuaan tulevansa hiljaa ja melkein selvinpäin takaisin Lonal oli lopulta päässyt eroon huonetoveristaan ja kömynnyt alas ullakolta.
Ilma oli mukavan viileä, kun mies harppoi kaupungin poikki kapakkaan. Sellainen leppoisa kevätilta, joka enteili kesän olevan lähempänä kuin talven. Lonalin saapuessa kapakkaan oli ulkona ollut vielä hämyistä, ei täysin säkkipimeää, mutta jotenkin haltian takamus juuttui penkkiin, eikä hän tajunnut laisinkaan ajan kulumista. Eikä mies laskenut tuoppejakaan, sillä kerrankin hän oli päättänyt juoda juuri sen verran, kun sattui tekemään mieli. Rahaa hänellä oli, periaatteessa, sillä haltia oli jo pitkään säästänyt omaa mökkiään varten ja oli nyt vihdoin saavuttamassa tavoitteensa. Ei hän niin typerä olisi, että joisi koko omaisuutensa, mutta rahat riittivät silti helposti vielä ainakin yhteen tuopilliseen simaa.
Lonal oli valinnut rauhallisen pöydän hieman syrjässä, sillä hän ei pitänyt ihmismiesten tavasta juoda itseään humalaan ja sitten ryhtyä tappelemaan. Syrjemmällä istuessaan Lonal sai myös olla rauhassa, mikä sinänsä oli hyvä asia, vaikka humalatilan kasvaessa mies olisi seuraa voinut kaivatakin. Tummat silmät tarkkailivat kirkkaina muiden remuamista haltian kuitenkaan nousematta paikaltaan. Hän olisi ehkä voinutkin siirtyä pöytään, jossa oli muitakin, sillä metsätöiden ja kuluneen talven ansiosta hän jo tunsi monta namarilaista. Kaino luonne pakotti haltian silti vain paikoilleen ja hetkeksi mies käänsi katseensa tuoppiinsa. Sima onneksi maistui hyvältä, seurassa tai ilman.