Post by Himwath on Mar 23, 2014 15:55:57 GMT 2
Varhaishistoria: Alku
Hyvin kauan sitten merestä kohosi valtava saari, joka asutettiin varsin nopeasti sen rehevän kasvuston vuoksi. Mannersaarta asuttamaan tuli muutamia uniikkeja lajeja, ja tutkimusmatkailun yleistyessä, mantereeltä muutti lisää kansaa. Pian saarta asuttivat alkuperäislajien (wenairit, metsäläiset, vetehiset ja lohikäärmeet) lisäksi myös mantereen olentoja, kuten haltioita, keijuja ja kääpiöitä . Noihin aikoihin mannersaarella vaelsi myös yksisarvisia ja enemmänkin feeniks-lintuja.
Varhaishistoria: Tuhkavuodet
Kun sana mannersaaresta (jota alettiin kutsua Lyrathiksi) levisi, alkoi sinne tulla myös muita otuksia. Ihmiset löysivät tiensä Lyrathiin, samoin heidän muassaan nagat sekä minotaurit. Noihin aikoihin alkoi kuitenkin maailma muuttua. Meri kylmeni, kun demonit löysivät tiensä kuolevaisille maille. Ne luikertelivat normaalin kansan keskuudessa levittäen sekasortoa, sairautta ja yleistä helvettiään ympäriinsä. Erityisesti mannermaan kansat olivat riekaleina, ja kaaos ulottui myös Lyrathiin, jossa laji- ja rajakiistat kasvoivat monesti verisiksi sodiksi. Magian kyllästämässä maailmassa tasapaino kuitenkin palautuu aina normaaliksi, vaikka se kestäisikin kauan. Hiljalleen demonit pakotettiin pois kuolevaisilta mailta ja maailma aloitti toipumisen.
Aikaa kului, ja kun maailmassa puhuttiin "Tuhkavuosista" enää kertomuksina huomattiin, että eläimistö oli muuttunut. Lyrathissa ei ollut enää yksisarvisia ja feeniksejäkään oli enää muutama. Myös monet henkiolennot olivat kadonneet. Niiden tilalle mannersaarelle oli tullut petomaisempia olentoja: hiisiä, peikkoja, vampyyrejä ja ihmissusia.
Uusi aika
Tuhkavuosien jälkeen elämä asettui omiin uomiinsa. Lyrathiin ei enää tullut mantereelta ketään satunnaisia kauppalaivoja lukuun ottamatta. Matka oli pitkä ja vaivalloinen, sillä merestä oli tullut kylmä ja myrskyinen, eikä kukaan tahtonut alkaa yrittämään sen ylittämistä Lyrathin kaltaisen saaripahasen takia. Niinpä yhteydet manteereeseen katkesivat käytännössä katoen kokonaan.
Uudella ajalla oltiin hyvin tarkkoja omista juuristaan ja lajistaan. Puoliverisiä ei ollut, ja jos olikin heitä vainottiin ja tapettiin surutta. Puoliverinen oli aina kelvoton, epäsikiö, joka oli poikkeuksetta yhteiskunnan pohjasakkaa, jopa hiisien ja laivarottien alapuolella. Rajakiistat olivat yleisiä, sillä oman lajin edustajat elivät omissa yhteisöissään. Harvoin kuitenkin rajakiistat äityivät sodiksi, mutta sitäkin tapahtui.
Mitä tulee "epäkuolleisiin" (lähinnä vampyyrit, ihmissudet ja henget ) niitä ei pidetty edes järjellisinä, joten niitäkin sai surmata/alistaa miten tahtoi.
Uusi aika: Mallane
Lyrathin eteläpäässä sijaitsi koko paikan korkein vuori, Malea. Se oli aktiivinen tulivuori, joka murisi silloin tällöin, mutta ei koskaan purkautunut. Tai niin asukkaat luulivat ja asettuivat hyvillä mielin sen juurelle. Malea kuitenkin purkautui lopulta peittäen kilometrikaupalla metsää, monia kyliä, teitä ja jokia laavan, mudan, kivivyöryjen ja tuhkan alle. Purkaus oli myös räjäyttänyt lähes koko vuoren taivaan tuuliin, eikä Suuresta Maleasta ollut jäljellä muita kummempi vuorennypykkä. Etelän kansa järkyttyi tietenkin, mutta heitä huoletti enemmän purkausta seuranut epidemia. Jostakin syystä nimittäin etelästä lähti liikkeelle valtava kulkutautiepidemia, joka leivisi ympäri Lyrathia kulovalkean tavoin. Se sairastutti kokonaisia kyliä, rodusta, lajista, iästä tai taikuudesta riippumatta. Tautia ei voinut parantaa eikä sille koskaan keksitty mitään selitystä. Se sai nimekseen Mallane, mikä merkitsi Malean tytärtä. Nimi siirtyi myöhemmin erään kaaoksen jumalattaren nimeksi.
Kun kansa pääsi eroon Mallanesta, moni kylä yhdistyi suuremminksi yhteisöiksi ja avasivat ovensa muillekin roduille. Vieläkään puoliverisiä ei suvaittu, eikä erirotuinen saanut koskaan jäädä asumaan muihin kuin omiensa kaupunkiin. Kauppa kävi, vaikkka rajakiistat olivat edelleen arkipäivää.
Uusi aika: Rauhan vuodet
Kului taas aikaa ilman suurempia ihmeellisyyksiä. Lyrath nousi Mallanen raunioista ja kukoisti kauniimpana kuin koskaan. Kauppa kävi ja kylät kasvoivat. Lohikäärmeet huomattiin tuolloin ja heitä alettiin vainota. Lohikäärmestäjä oli yleinen näky kaupungissa ja heitä kunnioitettiin. Tosin lohikäärmeitä moinen humpuuki kiukutti ja moni heistä lähti pitkälle matkalle mantereelle. Toiset kehittivät taikuuttaan ja oppivat ottamaan ihmismäisemmän hahmon. Siitä sitten aikojen saatossa tulikin lohikäärmeille eräänlainen selviytymiskeino.
Dafek (n. 4000 vuotta sitten)
Rauhallista aikaa kesti kauemmin kuin kukaan uskoi. Eikä se rikkoutunut silloinkaan kun epätavallisen lämpöisen ja pitkän kesän jälkeen mereltä nousi maaginen myrsky. Se tuli manteelta suuren linnunmuotoisen läpikuultavana huuruna, ja se pyyhkäisi koko saaren yli aiheuttaen päänvaivaa asukkaille. Myrsky nimittäin muodostui villistä vanhasta magiasta, joka sinänsä on kuin kuriton, ilkeä lapsi. Se esimerkiksi muutteli talojen rakennetta, antoi joillekin puille sielun, muutti vesien väriä, sai eläimet käyttäytymään hassusti ja pyykit tanssimaan valssia. Kukaan ei tiennyt mitä se tekisi ja milloin. Taikamyrsky riehui Lyrahissa kokonaisen vuoden. Kyseistä myrskyä kutsuttiin Dafekiksi, mutta myöhemmin nimellä tarkoitetaan yleisesti koko magiamyrskyistä vuotta.
Dafek jätti Lyrathiin jälkensä: monet vanhimmista taikaesineistä ovat nimenomaan tuolta vuodelta, ja voimakkaimmat maagit syntyivät Dafekin tuulien puhaltaessa. Lyrathiin luonto jäi paljon magiaa tihkumaan myrskyn jäljiltä, eikä keijujen siivet koskaan olleet olleet värikkäämmät. Kaikki myrskyn vaikutukset eivät olleet mukavia: lähes kaikki henkiolennot katosivat Lyrathista, Lyrathiin ilmestyi outoja sairauksia ja ympäryssaaret katosivat salaperäisesti.
Maagisodat ja Valtiaiden aika
Kului taas aikaa. Tällä kertaa roturiidat aiheutuivat taas pahoiksi, sillä vahvat maagit, ja heidän edesottamuksensa, ja magiasuonet aiheuttivat jännitteitä rotujen välille. Puhkesi sotia, kahakoita ja muita ikäviä kiistoja. Ja kun soppaan vielä heitettiin epäkuolleiden ja puoliveristen vainoaminen, Lyrath oli käytännössä katsoen yhtä sotatannerta. Epävakaat ajat kestivät satoja vuosia, toisinaan sodittiin, toisinaan vain kyräiltiin toisiaan ja teroiteltiin aseita.
Wenairit olivat alkaneet vähentyä huomattavasti. Ei tarkkaan tiedetä, mikä heitä riivasi, mutta huhuja liikkui sitäkin enemmän.
Lopulta epävarmuus ajoi koko mannersaaren suureen sotaan, jossa suurin piirtein kaikki sotivat kaikkia vastaan. Tässä sodassa käytettiin magiaa enemmän kuin muissa yhteensä, ja se koetteli Lyrathia siinä missä kansaakin. Tämä sota oli kuitenkin saatava nopeasti loppumaan, ennen kuin sattuisi jotain todella ikävää. Niinpä neljä vahvaa senaikalaista taikojaa otti ohjat käsiinsä ja keinoja kaihtamatta pakottivat lyrathilaiset ruotuun. Rauhan saaminen oli lukemattomien miekka- ja taikataistelujen sekä kädenvääntämisien takana, sillä Lyrath oli täysin villiintynyt, mutta lopulta valtiaat saivat kansansa kuriin.
Kun pöly oli laskeutunut, he jakoivat Lyrathiin neljään valtakuntaan, ilmansuuntien mukaan: Pohjoista johti valtias Discrepo, Itää valtiatar Owairume, Länttä valtias Zyreliedox ja Etelää valtiatar Van Loon. Heitä pelättiin, kunnioitettiin ja vihattiin maagisotien päätyttyä, mutta kun huomattiin, että herrasväki osasi kuin osasikin hoitaa valtakuntaa, heitä alettiin arvostaa. Valtakunnat kestivät pitkän ajan, eikä niissä ollut mitään suurempaa hätää. Mitä nyt jokunen kahakka (jotka valtiaat saivat kuriin) tai tautiepidemia (jotka yleensä koskivat vain jonkun tietyn lajin edustajia.)
Valtiaden aika: Vyö (noin. 1500 vuotta sitten)
Kun valtioissa alkoi olla levottomuuksia ja tyytymättömyyttä ennemmän kuin terve mieli kesti, valtiaat alkoivat miettiä, mistä moinen kitinä johtui. He huomasivat, että mantereelta ja merestä kömpi Lyrathiin magialtaan väkivahvoja örmeleitä, jotka eivät ainoastaan haitanneet kansalaisia, vaan myös heitä, sillä Dafekin aikaisia maageja ei ollut enää paljoa. Tämän takia Valtiaat joutuivat usein itse menemään vihollista vastaan. Se verotti heidän aikaa ja energiaansa. Niinpä he päättivät päättää asian.
Valtiaat kokoontuivat yhteen pitkäksi aikaa, ja lopulta päättivät vyöttää Lyrathin maagisen aidan sisään: Se pitäisi merien ja mantereiden pedot poissa lyrathilaisten (ja heidän) niskasta. Vyön luominen tapahtui noin 1500 vuotta sitten ja se kesti melkein kymmenen vuotta.
Tavallinen kansa ei huomannut vyöttämistä juuri ollenkaan: Epämääräiset otukset vähenivät ja magia lieventyi entisestään. Muuten muutoksia ei juuri tapahtunut. Kun Vyö oli luotu, sen huomasivat ensimmäisenä merimiehet, jotka törmäsivät merellä näkymättömään valliin. Kansa kiivastui aluksi moisesta kahlitsemisesta, mutta kun he tajusivat, että Vyö oli melkein välttämätön, ettei Lyrath joutuisi demonimaisten otuksien tallomaksi, he rauhoittuivat.
Valtiot kestivät vielä noin 500 vuotta, mutta sitten valtiaat tajusivat niiden olevan turhia niin pienessä maailmassa kuin Lyrath oli. He purkivat valtioiden rajat ja luopuivat korkeasta asemastaan. Yhä heitä kutsutaan "valtiaiksi", mutta mitään virallista nimityksessä ei enää ole.
Nyky-Lyrath ( alkoi n. 1000 vuotta sitten )
Suurin osa tämän päivän eläjistä ei enää muista Valtioiden aikaa. Lyrath villiintyi jälleen, mutta tällä kertaa paremmalla tavalla. Kaupungit kasvoivat ja lajit alkoivat sulautua yhteen. Puoliverisiin ei enää suhtauduttu vihamielisesti, eikä heitä vältelty. Uusia teitä rakennettiin ja ne suurenivat. Kauppaa käytiin vain mannersaarella, Vyön sisäpuolella. Valtiaat asettuivat tavallisen kuolevaisen asemaan (ainakin niin lähelle sitä kuin heidän ylpeytensä kesti ), eikä Lyrathissa "aatelinen" enää ollut kuin hieno titteli ilman suurempaa merkitystä.
Alkuaikojen epäkuolleitten vainot rauhoittuivat, mutta ne eivät koskaan täysin kadonneet, eivätkä varmaan katoakaan. Sen sijaan oman puhdasverisyyden korostaminen ja lajien väliset kahnaukset loppuivat lähes kokonaan, ja Lyrahtista tuli melko yhtenäinen alue. Wenaireja ei enää ollut, eikä kukaan tarkalleen tiedä mitä heille tapahtui.
Nyky-Lyrath: Nälänhätä ( n. 400 vuotta sitten )
Noin 400 vuotta sitten Lyrahia riepotteli ankara talvi, jota seurasi pari yhtä kylmää ja pitkää talvea. Tuo aiheutti nälänhätää ympäri Lyrathia, sillä ruokaa oli vähän; sekä riistaa että viljaa oli vaikeaa löytää mistään.
Ja kun kansalla on nälkä, he ovat kiukkuisia. Ruuan puutteesta nousi lukuisia kiistoja, joista osa kasvoi sodiksi. Pahimmat kiistat olivat kaupunkien ja maaseudun asukkaiden välillä, sillä moniin kaupunkeihin oli varastoitu ruokaa, jota ei noin vain suostuttu jakamaan. Nälänhädästä johtuvat sotaiset, salakavalat vuodet kestivät viisi vuotta, ennen kuin sää lauhtui jälleen, ja ruokaa saatiin taas tarpeeksi.
Moni karaistunut sotasankari on saanut kokemuksensa juuri Nälähändän sotatantereilta.
Kun sodat taas rauhoittuivat, kun kansa sai vatsansa täyteen, rauhottui Lyrathkin ja sitä rauhaa on kestänyt nykypäivään asti. Toki on ollut jokunen pikkunahistelu, mutta mitään suurta väkeä liikuttavaa ei.