Post by Deleted on Mar 9, 2014 20:24:30 GMT 2
// Tähän mukaan Hayden //
REWERA
Taivas oli pilvessä, aurinko loisti harmaan peiton läpi himmeästi ja tuskin näkyvästi. Näytti siltä että kohta alkaisi sataa lunta tai vettä. Ei sillä ollut Reweralle väliä kumpaa. Hän kertakaikkiaan rakasti tätä säätä. Jos taivas olisi tällaisena iltapäivänä kirkas, ei hän pystyisi välttämättä olemaan edes ulkona. Mutta tämän siunatun pilviverhon ansiosta Rewera pystyi kävelemään kadulla ilman huomiota ja epäilyksiä herättävää aurinkovarjoa. Rewera kääntyi kävelemään takaperin ja katsoi taivasta, hymyillen pirteästi. Miksei hän tullut pohjoiseen useammin?
Vaikka Rewera kysyikin tätä itseltään, hän tiesi jo vastauksen; ensimmäinen syy oli, että yhdessä pohjoisen pikkukylässä hän oli elänyt ensimmäisessä elämässään. Tai ei oikeastaan elänyt. Rewera oli vain ollut olemassa ja kärsinyt. Toinen syy oli, ettei pohjoisessa ollut tarpeeksi tunnettuja lääkäreitä tai parantajia joilta saada koulutusta.
Rewera oli ollut lääkärinkoulutuksessa nyt melkein neljä vuotta, ja pian hänellä olisi valtuudet toimia lääkärinä. Ajatus innostutti Reweraa, ja vampyyri hypähti taas kävelemään etuperin, nyt katse tiukasti eteenpäin.
Se syy, miksi hän oli nyt tullut pohjoiseen oli, että hän oli kuullut läheisessä kylässä parantajasta joka asui Drienissä. Tuo oli kuulemma taitava vetehisparantaja. Rewera ajatteli, että yhtä hyvin hän voisi pyytää tuolta tietoja parantamisesta ja ehkä hiukan magiankäytöstä. Reweran edellinen mestari oli yrittänyt raiskata hänet, joten Rewera oli juonut tuon veret. Paha saa palkkansa. Sen takia Rewera tällä hetkellä tarvitsi uuden väliaikaisen mestarin.
Rewera nosti kätensä eteensä ja loi pienen sähkövirran etusormensa ja peukalonsa väliin. Rewera tökkäsi sormensa ihoonsa, ja hätkähti. Rewera oli halunnut jännitteen olevan lamauttava, mutta hän oli saanut vain pienen sähköiskun. Siinä näki miten epävakaat Reweran voimat olivat. Rewera huokaisi ja lopetti sähkön luomisen. Pitäisiköhän hänen mennä erikseen maagimestarin luo? Raha ei ainakaan olisi ongelma.
Rewera huomasi päätyneensä Drienin pääkadulle, minne hänen jalkansa olivat Reweran johtaneet. Autopilotti oli kerrassaan kätevä ominaisuus! Rewera vilkuili kadun vieriä, ja päätti kysellä hieman tämän vetehisparantajan olinpaikasta. Nimeä se kyläläinen ei nimittäin kertonut.
Rewera suuntasi askeleensa erään kunnollisen kapakan ovia kohti, ja pamautti ne auki. Aika moni katse kääntyi Reweraan, mutta se varmaan johtui kauneudesta. Reweralla oli tällä hetkellä erikoista meikkivoidettaan mikä tummensi ihon ihmismäiseksi. Vampyyri meni suoraan baaritiskille ja viittoili baarimikolle.
"Hei, minä kaipaisin tietoa. Tiedätkä missä täällä Drienissä asuu se vetehisparantaja? Nimeä en valitettavasti tiedä"
Rewera tiedusteli suoraan ja melko kovaan ääneen, räpsyttellen silmiään suloisesti. Rewera toivoi etteivät hänen silmänsä tässä valaistuksessa näyttäisi punaisilta.
// Hayden voi vaikka sattumalta tulla tuohon tilanteeseen //