Post by Deleted on Feb 27, 2014 18:00:59 GMT 2
/Kuu, tänä yönä taas taivaalle antautuu, tämä maisema saa taas kultaista valoaan. Suu, tänä yönä taas suudelma suppuuntuu, tyttö taivuttaa omaa kaunista vartaloaan nananaa by Janne Tulkki! bloodywolf naistenmiehineen tänne, kiitos! ;)/
Éltha taputteli ratsuaan rauhoittavasti kaulalle ja hyppäsi sitten ketterästi alas valkoisen hevosen selästä. Hän kiristi hieman jousensa vyötä ympärillään ja antoi katseensa viipyä pitkän tovin ilta-auringon kultaamalla satamakadulla, joka ei tähän aikaan päivästä näyttänyt onneksi olevan kiireisimmillään - vain satunnaisia merimiehiä ja iltakävelyllä olevia kyyhkyläisiä asteli hämärää mukulakivikatua pitkin. Haltia vei mietteliäänä kätensä koskettamaan leukaansa, mutta hätkähti sitten pahan kerran, kun itsepäinen hevonen hirnahti hänen korvanjuuressaan ja tökkäsi häntä kevyesti olkavarteen. Nainen käännähti lennähtäen ympäri ja katsoi moittivasti ratsuaan kaivaen sitten kuitenkin puolikkaan porkkanan laukustaan. Hän heitti sen tyytyväisenä äännähtävälle hevoselle, joka makupalan saatuaan kääntyi kannoillaan ja lähti jolkottelemaan takaisin Frenon pohjoispuolen nummille, joiden halki he olivat tänään matkanneet.
Éltha pudisteli päätään katsellessaan itsepäisen ratsunsa menoa, ja lähti sitten astelemaan alaspäin viettävää katua kohti satamaa. Kadun toisella puolen kohosi kivitaloja ja -rakennuksia, jotka synkästä ulkomuodostaan olivat erittäin kauniisti koristeltuja. Ikkunoista pilkotti valoa, sieltä täältä kuului ilakoivien ihmisten naurunremakkaa ja puheensorinaa. Toisella puolen katua vastaan alkoi lipua toinen toistaan isompia ja hienompia veneitä ja laivoja, jotka oli kiinnitetty laituriin valtavilla köysillä. Haltia katseli niskat väärällään kohti taivasta kohoavia mastoja, niiden purjeita ja huipulla liehuvia lippuja. Muutamien pursien kansilla roikkui tuulessa natisevia lyhtyjä, mutta yksi aluksista oli yli muiden; suuri purjelaiva kellui laiturin päässä kevyessä aallokossa, ja sen kauniiksi vahattu puupinta loisto kymmenien lyhtyjen ja kynttilöiden valossa. Lankku oli asetettu laiturille niin, että kuka tahansa pääsi kapuamaan laivaan, ja kun Éltha sitten itse pääsi lähemmäs alusta hän laittoikin varsin yllättyneenä merkille lankun viereen pystyteyn kyltin - alukseen oli rakennettu ihan oikea ravintola.
Haltia kohotti sädehtivien silmiensä katseen edessään kohoavaan, luokseen houkuttelevaan alukseen ja huuliensa kaartuessa vienoon virnistykseen hän astui lankulle ja nousi laivaan. Hän oli astella suorinta tietä aluksen ruumaan rakennettuun ravintolaan nauttimaan lasillisen raikasta limonaadia, mutta hänen aikeensa keskeytyivät, kun hänen haltioitunut katseensa jäi tuijottelemaan laivan avomerta kohti osoittavaa kokkapuuta. Nainen huokaisi nopeasti ja loikki ketterästi tyhjän puukannen poikki ja kipusi laivan etuosaan. Loppukesän tuuli puhalteli rauhallisesti vaaleisiin suortuviin, kun Éltha kurkotti niin pitkälle kuin vain ikinä kykeni. Edessä häämöttävä taivaanranta sai haltian lumoihinsa eikä aikaakaan, kun nuori nainen unohti tyystin ajan ja ympäristön.
Éltha taputteli ratsuaan rauhoittavasti kaulalle ja hyppäsi sitten ketterästi alas valkoisen hevosen selästä. Hän kiristi hieman jousensa vyötä ympärillään ja antoi katseensa viipyä pitkän tovin ilta-auringon kultaamalla satamakadulla, joka ei tähän aikaan päivästä näyttänyt onneksi olevan kiireisimmillään - vain satunnaisia merimiehiä ja iltakävelyllä olevia kyyhkyläisiä asteli hämärää mukulakivikatua pitkin. Haltia vei mietteliäänä kätensä koskettamaan leukaansa, mutta hätkähti sitten pahan kerran, kun itsepäinen hevonen hirnahti hänen korvanjuuressaan ja tökkäsi häntä kevyesti olkavarteen. Nainen käännähti lennähtäen ympäri ja katsoi moittivasti ratsuaan kaivaen sitten kuitenkin puolikkaan porkkanan laukustaan. Hän heitti sen tyytyväisenä äännähtävälle hevoselle, joka makupalan saatuaan kääntyi kannoillaan ja lähti jolkottelemaan takaisin Frenon pohjoispuolen nummille, joiden halki he olivat tänään matkanneet.
Éltha pudisteli päätään katsellessaan itsepäisen ratsunsa menoa, ja lähti sitten astelemaan alaspäin viettävää katua kohti satamaa. Kadun toisella puolen kohosi kivitaloja ja -rakennuksia, jotka synkästä ulkomuodostaan olivat erittäin kauniisti koristeltuja. Ikkunoista pilkotti valoa, sieltä täältä kuului ilakoivien ihmisten naurunremakkaa ja puheensorinaa. Toisella puolen katua vastaan alkoi lipua toinen toistaan isompia ja hienompia veneitä ja laivoja, jotka oli kiinnitetty laituriin valtavilla köysillä. Haltia katseli niskat väärällään kohti taivasta kohoavia mastoja, niiden purjeita ja huipulla liehuvia lippuja. Muutamien pursien kansilla roikkui tuulessa natisevia lyhtyjä, mutta yksi aluksista oli yli muiden; suuri purjelaiva kellui laiturin päässä kevyessä aallokossa, ja sen kauniiksi vahattu puupinta loisto kymmenien lyhtyjen ja kynttilöiden valossa. Lankku oli asetettu laiturille niin, että kuka tahansa pääsi kapuamaan laivaan, ja kun Éltha sitten itse pääsi lähemmäs alusta hän laittoikin varsin yllättyneenä merkille lankun viereen pystyteyn kyltin - alukseen oli rakennettu ihan oikea ravintola.
Haltia kohotti sädehtivien silmiensä katseen edessään kohoavaan, luokseen houkuttelevaan alukseen ja huuliensa kaartuessa vienoon virnistykseen hän astui lankulle ja nousi laivaan. Hän oli astella suorinta tietä aluksen ruumaan rakennettuun ravintolaan nauttimaan lasillisen raikasta limonaadia, mutta hänen aikeensa keskeytyivät, kun hänen haltioitunut katseensa jäi tuijottelemaan laivan avomerta kohti osoittavaa kokkapuuta. Nainen huokaisi nopeasti ja loikki ketterästi tyhjän puukannen poikki ja kipusi laivan etuosaan. Loppukesän tuuli puhalteli rauhallisesti vaaleisiin suortuviin, kun Éltha kurkotti niin pitkälle kuin vain ikinä kykeni. Edessä häämöttävä taivaanranta sai haltian lumoihinsa eikä aikaakaan, kun nuori nainen unohti tyystin ajan ja ympäristön.