Post by Deleted on Feb 6, 2014 21:42:46 GMT 2
// Himi tänne! o/ ...Toivottavasti tuota otsikkoa saa myöhemmin muutettua.//
Metsikön sankka aluskasvillisuus taittui paniikissa pinkovan haltian alta. Lenoiren kiiruhti henkensä edestä välittämättä raapivista pensaista ja puiden oksista. Takana parin kymmenen metrin päästä kuului takaa-ajajien äänet. Pienet naarmut käsivarsissa eivät olisi mitään verrattuna sille mitä tapahtuisi, jos hän jäisi kiinni niille, jotka häntä jahtasivat.
Lenoiren oli aiemmin päivällä kuullut huhun jostain oudosta olennosta, joka piilotteli erään pienen kylän metsikössä. Hän oli päättänyt lähteä käymään pikaisella vaellusretkellä metsän siimekseen, jos vaikka huhussa olisi jotain perää. Hän oli muutenkin ollut tiedustelureissulla pohjoisempana, joten pieni poikkeaminen metsässä kuului siis tavallaan työn piiriin. Parin tunnin rankan vaelluksen jälkeen hän kun löysikin pienen ja kotoisan oloisen luolan, josta kajasti valo. Aurinko oli jo pikkuhiljaa alkanut laskeutua, mutta hän ajatteli vain pikaisesti vilkaista. Lenoiren oli varovasti hipsinyt luolaa pitkin syvemmälle selvittämään mitä siellä oli. Outo olento, mistä kyläläiset olivat puhuneet, osoittautui vampyyriksi ja sen lajitovereiksi. Lenoirenilla oli vaarna mukana, mutta hänellä ei todellakaan riittänyt rahkeet viiden vampyyrin tappamiseen! Haltia oli alkanut kääntyä lähteäkseen kiireen vilkkaan karkuun, mutta oli samalla potkaissut kiveä. Muutaman kirosanan jälkeen vampyyrit olivat ilmestyneet hänen eteensä. Jostain kumman he vampyyrit eivät olleet uskoneet hänen olevan rauhanomaisissa aikeissa eikä asiaa parantanut se, että monet näistä verenimijöistä oli nälkäisiä. Lenoiren ei muista milloin olisi viimeksi tehnyt yhtä vauhdikkaan lähdön.
’Demonit vieköön minut ja minun uteliaisuuteni…’ Hän manasi mielessään.
Onneksi hänellä oli suhteellisen hyvä kunto, muuten hän olisi jo päätynyt veripaltuksi. Takana kuuluvien äänten kaikkoaminen sai hänet pysähtymään suuren kivikon taakse ja hengähtämään. Kuulosti siltä kuin hänen perässään ei enää juostaisi vaan askeleet katoaisivat eri suuntiin. Yrittivätkö vampyyrit ajaa hänet nurkkaan?
”Hei haltia!” Kuului nuoren naisvampyyrin leikittelevä huudahdus.
”Kohta saamme sinut… Ja ystäväsi.”
’Ystäväni?’ Lenoirenin silmät levisivät ällistyksestä. Mistä ihmeestä nainen oikein puhui?
Metsikön sankka aluskasvillisuus taittui paniikissa pinkovan haltian alta. Lenoiren kiiruhti henkensä edestä välittämättä raapivista pensaista ja puiden oksista. Takana parin kymmenen metrin päästä kuului takaa-ajajien äänet. Pienet naarmut käsivarsissa eivät olisi mitään verrattuna sille mitä tapahtuisi, jos hän jäisi kiinni niille, jotka häntä jahtasivat.
Lenoiren oli aiemmin päivällä kuullut huhun jostain oudosta olennosta, joka piilotteli erään pienen kylän metsikössä. Hän oli päättänyt lähteä käymään pikaisella vaellusretkellä metsän siimekseen, jos vaikka huhussa olisi jotain perää. Hän oli muutenkin ollut tiedustelureissulla pohjoisempana, joten pieni poikkeaminen metsässä kuului siis tavallaan työn piiriin. Parin tunnin rankan vaelluksen jälkeen hän kun löysikin pienen ja kotoisan oloisen luolan, josta kajasti valo. Aurinko oli jo pikkuhiljaa alkanut laskeutua, mutta hän ajatteli vain pikaisesti vilkaista. Lenoiren oli varovasti hipsinyt luolaa pitkin syvemmälle selvittämään mitä siellä oli. Outo olento, mistä kyläläiset olivat puhuneet, osoittautui vampyyriksi ja sen lajitovereiksi. Lenoirenilla oli vaarna mukana, mutta hänellä ei todellakaan riittänyt rahkeet viiden vampyyrin tappamiseen! Haltia oli alkanut kääntyä lähteäkseen kiireen vilkkaan karkuun, mutta oli samalla potkaissut kiveä. Muutaman kirosanan jälkeen vampyyrit olivat ilmestyneet hänen eteensä. Jostain kumman he vampyyrit eivät olleet uskoneet hänen olevan rauhanomaisissa aikeissa eikä asiaa parantanut se, että monet näistä verenimijöistä oli nälkäisiä. Lenoiren ei muista milloin olisi viimeksi tehnyt yhtä vauhdikkaan lähdön.
’Demonit vieköön minut ja minun uteliaisuuteni…’ Hän manasi mielessään.
Onneksi hänellä oli suhteellisen hyvä kunto, muuten hän olisi jo päätynyt veripaltuksi. Takana kuuluvien äänten kaikkoaminen sai hänet pysähtymään suuren kivikon taakse ja hengähtämään. Kuulosti siltä kuin hänen perässään ei enää juostaisi vaan askeleet katoaisivat eri suuntiin. Yrittivätkö vampyyrit ajaa hänet nurkkaan?
”Hei haltia!” Kuului nuoren naisvampyyrin leikittelevä huudahdus.
”Kohta saamme sinut… Ja ystäväsi.”
’Ystäväni?’ Lenoirenin silmät levisivät ällistyksestä. Mistä ihmeestä nainen oikein puhui?