Post by Deleted on Dec 10, 2013 15:33:24 GMT 2
/Arttu hoi, Elli oottelee taas! /
Tummien silmänalusten kehystämät uneliaat vihreät silmät tuijottivat takaisin tyynen vedenpinnan luomasta kirkkaasta peilistä. Pinta kuitenkin rikkoutui, kun kädet laskeutuivat heittämään vettä väsyneille kasvoille. Éltha sulki silmänsä ja huokaisi syvään veden valuessa hänen kasvoillaan. Pisarat tipahtelivat takaisin lampeen, kun haltia nousi ylös ja avasi silmänsä. Hän hengitti hetken syvään katsellen uinuvaa maisemaa. Lampi oli pieni, tyyni, ja sitä reunustivat suuret puut ja marjapensaat. Lammen äärellä oli pieni, suojainen aukea, jonne Éltha oli muutama päivä sitten pahoin haavoittuneen Artemiksen raahannut. Antamalla osan omasta energiastaan nuorukaiselle haltia oli saanut tuon pidettyä hengissä. Haavatkin hän oli puhdistanut ja paikkaillut parhaansa mukaan, vaikka niiden täydellinen parantuminen kestäisi varmasti vielä jonkin aikaa. Jos Artemis kuitenkin malttaisi pysytellä poissa kahnauksista ja ottaa rauhallisesti parikin viikkoa, ruhjeet tulisivat suht nopeasti kuntoon.
Kaikki tämä oli vienyt haltialta voimia erityisen paljon, mutta hän oli kuitenkin pysytellyt hereillä päivät ja yöt vahtien toisen olotilaa ja rauhallista hengitystä. Artemis ei ollut vielä herännyt, mutta Éltha oli melko varma, että tuo virkoaisi pian varsinkin, kun aurinko alkoi hiljalleen kivuta pilvettömälle taivaalle ja linnutkin aloittivat laulunsa hiljaisuuden keskellä. Haltia huokaisi jälleen syvään ja ja kasvojaan pyyhkäistyään hän kääntyi suunnaten askeleensa aukean reunalla lepäävän nuorukaisen luo. Hän oli asetellut toisen makaamaan pehmeää sammalmätästä vasten korkean puun alle, jotta aurinko tai satunnaiset sadekuurot eivät haitanneet tuon unta. Miekka, jousi ja viini lepäsivät puunrunkoa vasten.
Éltha laskeutui polvilleen pojan vierelle. Hän katseli toisen kalpeahkoja, punaisten hiusten kehystämiä kasvoja, kumartuen sitten hitaasti tuon ylle. Haltia sulki silmänsä ja hänen huulensa lähes koskettivat toisen huulia, mutta tultuaan viime hetkellä toisiin aatoksiin hän kohottautui hitaasti takaisin ylös antaen kuitenkin kätensä silitellä ensin pojan poskipäätä ja sitten punaisia hiuksia. Hän hymähti lempeästi toisen levollisille kasvoille ja käänsi sitten vaitonaisena katseensa lammelle päin uppoutuen omiin ajatuksiinsa lämpimän tuulen puhaltaessa lempeästi hänen kasvoilleen.
Tummien silmänalusten kehystämät uneliaat vihreät silmät tuijottivat takaisin tyynen vedenpinnan luomasta kirkkaasta peilistä. Pinta kuitenkin rikkoutui, kun kädet laskeutuivat heittämään vettä väsyneille kasvoille. Éltha sulki silmänsä ja huokaisi syvään veden valuessa hänen kasvoillaan. Pisarat tipahtelivat takaisin lampeen, kun haltia nousi ylös ja avasi silmänsä. Hän hengitti hetken syvään katsellen uinuvaa maisemaa. Lampi oli pieni, tyyni, ja sitä reunustivat suuret puut ja marjapensaat. Lammen äärellä oli pieni, suojainen aukea, jonne Éltha oli muutama päivä sitten pahoin haavoittuneen Artemiksen raahannut. Antamalla osan omasta energiastaan nuorukaiselle haltia oli saanut tuon pidettyä hengissä. Haavatkin hän oli puhdistanut ja paikkaillut parhaansa mukaan, vaikka niiden täydellinen parantuminen kestäisi varmasti vielä jonkin aikaa. Jos Artemis kuitenkin malttaisi pysytellä poissa kahnauksista ja ottaa rauhallisesti parikin viikkoa, ruhjeet tulisivat suht nopeasti kuntoon.
Kaikki tämä oli vienyt haltialta voimia erityisen paljon, mutta hän oli kuitenkin pysytellyt hereillä päivät ja yöt vahtien toisen olotilaa ja rauhallista hengitystä. Artemis ei ollut vielä herännyt, mutta Éltha oli melko varma, että tuo virkoaisi pian varsinkin, kun aurinko alkoi hiljalleen kivuta pilvettömälle taivaalle ja linnutkin aloittivat laulunsa hiljaisuuden keskellä. Haltia huokaisi jälleen syvään ja ja kasvojaan pyyhkäistyään hän kääntyi suunnaten askeleensa aukean reunalla lepäävän nuorukaisen luo. Hän oli asetellut toisen makaamaan pehmeää sammalmätästä vasten korkean puun alle, jotta aurinko tai satunnaiset sadekuurot eivät haitanneet tuon unta. Miekka, jousi ja viini lepäsivät puunrunkoa vasten.
Éltha laskeutui polvilleen pojan vierelle. Hän katseli toisen kalpeahkoja, punaisten hiusten kehystämiä kasvoja, kumartuen sitten hitaasti tuon ylle. Haltia sulki silmänsä ja hänen huulensa lähes koskettivat toisen huulia, mutta tultuaan viime hetkellä toisiin aatoksiin hän kohottautui hitaasti takaisin ylös antaen kuitenkin kätensä silitellä ensin pojan poskipäätä ja sitten punaisia hiuksia. Hän hymähti lempeästi toisen levollisille kasvoille ja käänsi sitten vaitonaisena katseensa lammelle päin uppoutuen omiin ajatuksiinsa lämpimän tuulen puhaltaessa lempeästi hänen kasvoilleen.