Post by Deltamary on Dec 8, 2013 23:37:11 GMT 2
//Elikäs Tarieth, tännepäin //
Viimeinen kirjakasa siirtyi nurkastaan, ja kymmenkunta eri kokoista opusta leijuivat laiskasti uudelle paikalle. Niiden takaa oli ilmestynyt luvaton määrä pölypalloja, ja näky sai Caranin irvistämään. Pitäisikö hänen oikeasti alkaa siivoamaan säännöllisesti? Ajatus tuntui nihkeältä, vaikka ullakkohuoneen sotku oli aiheuttanut lähes yhtä ikäviä tuntemuksia. Ahkera siivoaminen tuntui kuitenkin vielä liian isolta sitoutumiselta, joten saatuaan valmiiksi viimesilaukset uudessa järjestyksessä ja lennätettyään loputkin villakoirat ulos ikkunasta, maagi siirsi seuraavan siivouspäivän mielestään hamaan tulevaisuuteen. Caran nosti kädet lanteilleen ja katseli hetken ympäri siistiä huonettaan. Kieltämättä tuntui aika hienolta, että kirjat ja kääröt olivat löytäneet tiensä entistä paremmille paikoille ja että jatkossa ne voisi tarpeen tullen löytyäkin, mutta nuorta miestä vaivasi eräs uusi elementti hänen huoneessaan.. nimittäin vierassänky. Se oli pieni, sillä siihen lähipäivinä saapuva nukkuja ei tarvinnut paljoa tilaa, mutta Caran harmitteli kuinka se vei tilan kartoilta, joita hän tapasi siinä nurkassa pitää. Mokomat olivat päässeet uudelleensijoitukseen kaapin päälle riimuluiden ja kristallipallon kanssa. Oli kuitenkin karu tosiasia, ettei maagimiekkonen ollut atlas-tietoa vähään aikaan tarvinnut, kuten ei myöskään riimuluita. Kaapinpäällinen oli salaperäinen arkisto, jonne vuosien saatossa unohtui jos minkälaista taikuudentaitajan tavaraa. Parin kuukauden päästä Caran unohtaisi myös kartat, ja "ongelma" olisi sillä siisti sekin. Mies ei tietenkään itse tiennyt tätä, vaan jaksoi yhä surkutella muutosta.
Asia joka oikeasti puristi Caranin kenkää, oli hänen oppilaansa Lukas. Tai oikeammin oppilaskokelas. Poika ei ollut vielä päässyt kunnolla Caranin oppiin, vaikka asiasta oli sovittu jo jonkin aikaa sitten. Nyt oli päästy kuitenkin kirjeopiskelun jälkeen siihen vaiheeseen, että oli aika aloittaa opiskelu luonnossa. Caran ei voinut lykätä asiaa enempää, sillä hän tiesi itsekin, kuinka mahdotonta magian opiskelu loppujen lopuksi oli ilman fyysistä, samassa tilassa olevaa opettajaa. Mies ei varsinaisesti pitänyt itseään opettajatyyppinä, se tässä jännittikin, mutta ehkä hän onnistuisi opettamaan jotakin 10-vuotiaalle mukulalle. Aivan! Ei kestäsi kuin pari vuotta, ja Lukas vaihtaisi jo parempaan opettajaan! Ajatus ilahdutti Carania suuresti, ja hän onnistui unohtamaan murehtimisen. Caran huokaisi onnellisesti ja antoi katseensa kiertää vielä kerran huoneessaan. Uusi järjestys voisi piristää hänen omaakin opiskeluaan. Mies maiskautti huuliaan, jotka villakoirien pölistämä ilma oli kuivattanut. Caran vilkaisi ulos ikkunasta, ja arvioi olevan myöhäinen iltapäivä. Kestäisi ainakin vielä pari päivää, ennenkuin hänen pieni vieraansa saapuisi, ja Caran halusi ottaa jäljelläolevasta vapaa-ajastaan kaiken irti!
"Nähdään myöhemmin!" Caran huikkasi tapansa mukaan vuokraisännälleen rymisteltyään alas portaita ja juostuaan ulko-ovelle. Tänä iltana häntä ei pidättelisi kukaan!
***
"Miten niin suljettu!?" maagi huudahti epätoivoisena ryppyiselle lapulle, jonka sisältämä viesti tuhosi hänen illanviettosuunnitelmat. Ilmeisesti tänään olivat jotkut ihmeen kissanristiäiset, joka piti Caranin kantakapakan ovet tänä iltana suljettuina. Mies kääntyi äkäisesti ja riuhtaisi pois kaulaltaan paksun huivin, joka oli käynyt tukalaksi. Vaikka illat vielä tähän aikaan vuodesta hämärsivät, kevät oli jo alkanut karkoittaa yöpakkasia, eikä ulkona siis ollut enää niin kylmä.
Caran huokaisi alistuneesti ja lähti suunnistamaan lähimpään iloliemiliikkeeseen. Illan odotukset olivat menettäneet pohjan nyt kun tiedossa ei ollut tuttuja kasvoja ja baarin mukavaa tunnelmaa. Noh.. ehkä pari tuoppia olutta ja korttipeli-ilta Timothyn kanssa ei olisi aivan kurjaa.
Caran kulki Drienin mäkistä katua pitkin ja väisteli hajamielisenä jäisiä vesilammikoita.
//Saisiko tähän vastattua //
Viimeinen kirjakasa siirtyi nurkastaan, ja kymmenkunta eri kokoista opusta leijuivat laiskasti uudelle paikalle. Niiden takaa oli ilmestynyt luvaton määrä pölypalloja, ja näky sai Caranin irvistämään. Pitäisikö hänen oikeasti alkaa siivoamaan säännöllisesti? Ajatus tuntui nihkeältä, vaikka ullakkohuoneen sotku oli aiheuttanut lähes yhtä ikäviä tuntemuksia. Ahkera siivoaminen tuntui kuitenkin vielä liian isolta sitoutumiselta, joten saatuaan valmiiksi viimesilaukset uudessa järjestyksessä ja lennätettyään loputkin villakoirat ulos ikkunasta, maagi siirsi seuraavan siivouspäivän mielestään hamaan tulevaisuuteen. Caran nosti kädet lanteilleen ja katseli hetken ympäri siistiä huonettaan. Kieltämättä tuntui aika hienolta, että kirjat ja kääröt olivat löytäneet tiensä entistä paremmille paikoille ja että jatkossa ne voisi tarpeen tullen löytyäkin, mutta nuorta miestä vaivasi eräs uusi elementti hänen huoneessaan.. nimittäin vierassänky. Se oli pieni, sillä siihen lähipäivinä saapuva nukkuja ei tarvinnut paljoa tilaa, mutta Caran harmitteli kuinka se vei tilan kartoilta, joita hän tapasi siinä nurkassa pitää. Mokomat olivat päässeet uudelleensijoitukseen kaapin päälle riimuluiden ja kristallipallon kanssa. Oli kuitenkin karu tosiasia, ettei maagimiekkonen ollut atlas-tietoa vähään aikaan tarvinnut, kuten ei myöskään riimuluita. Kaapinpäällinen oli salaperäinen arkisto, jonne vuosien saatossa unohtui jos minkälaista taikuudentaitajan tavaraa. Parin kuukauden päästä Caran unohtaisi myös kartat, ja "ongelma" olisi sillä siisti sekin. Mies ei tietenkään itse tiennyt tätä, vaan jaksoi yhä surkutella muutosta.
Asia joka oikeasti puristi Caranin kenkää, oli hänen oppilaansa Lukas. Tai oikeammin oppilaskokelas. Poika ei ollut vielä päässyt kunnolla Caranin oppiin, vaikka asiasta oli sovittu jo jonkin aikaa sitten. Nyt oli päästy kuitenkin kirjeopiskelun jälkeen siihen vaiheeseen, että oli aika aloittaa opiskelu luonnossa. Caran ei voinut lykätä asiaa enempää, sillä hän tiesi itsekin, kuinka mahdotonta magian opiskelu loppujen lopuksi oli ilman fyysistä, samassa tilassa olevaa opettajaa. Mies ei varsinaisesti pitänyt itseään opettajatyyppinä, se tässä jännittikin, mutta ehkä hän onnistuisi opettamaan jotakin 10-vuotiaalle mukulalle. Aivan! Ei kestäsi kuin pari vuotta, ja Lukas vaihtaisi jo parempaan opettajaan! Ajatus ilahdutti Carania suuresti, ja hän onnistui unohtamaan murehtimisen. Caran huokaisi onnellisesti ja antoi katseensa kiertää vielä kerran huoneessaan. Uusi järjestys voisi piristää hänen omaakin opiskeluaan. Mies maiskautti huuliaan, jotka villakoirien pölistämä ilma oli kuivattanut. Caran vilkaisi ulos ikkunasta, ja arvioi olevan myöhäinen iltapäivä. Kestäisi ainakin vielä pari päivää, ennenkuin hänen pieni vieraansa saapuisi, ja Caran halusi ottaa jäljelläolevasta vapaa-ajastaan kaiken irti!
"Nähdään myöhemmin!" Caran huikkasi tapansa mukaan vuokraisännälleen rymisteltyään alas portaita ja juostuaan ulko-ovelle. Tänä iltana häntä ei pidättelisi kukaan!
***
"Miten niin suljettu!?" maagi huudahti epätoivoisena ryppyiselle lapulle, jonka sisältämä viesti tuhosi hänen illanviettosuunnitelmat. Ilmeisesti tänään olivat jotkut ihmeen kissanristiäiset, joka piti Caranin kantakapakan ovet tänä iltana suljettuina. Mies kääntyi äkäisesti ja riuhtaisi pois kaulaltaan paksun huivin, joka oli käynyt tukalaksi. Vaikka illat vielä tähän aikaan vuodesta hämärsivät, kevät oli jo alkanut karkoittaa yöpakkasia, eikä ulkona siis ollut enää niin kylmä.
Caran huokaisi alistuneesti ja lähti suunnistamaan lähimpään iloliemiliikkeeseen. Illan odotukset olivat menettäneet pohjan nyt kun tiedossa ei ollut tuttuja kasvoja ja baarin mukavaa tunnelmaa. Noh.. ehkä pari tuoppia olutta ja korttipeli-ilta Timothyn kanssa ei olisi aivan kurjaa.
Caran kulki Drienin mäkistä katua pitkin ja väisteli hajamielisenä jäisiä vesilammikoita.
//Saisiko tähän vastattua //