Post by Himwath on Dec 3, 2013 22:31:13 GMT 2
Metsätie luikersi pienien purojen ja rehevien lehtojen lomassa ja seurasi jonkin matkaa metsänreunaa. Oikealle puolelle kohosi eteläisen metsän sankimmat alueet, joista kuului vielä eläinten ääniä ja puiden lehvien kahinaa kun taas vasemmalla aukesi laaja peltomaisema. Pelloilla tuuli keinutti kypsää viljaa, ja loppukesän aurinko lämmitti kasvoja.
Oli lämmintä ja ilmassa tuoksui edellispäivän rankkasade, eikä olisi voinut millään uskoa, että syksy teki taas tulojaan.
Tummahipiäinen haltia istui tienvarteen yhteiseksi hyväksi rakennetun laavun kulmakivellä ja katseli hajamielisenä kun hänen hevosensa joi iloisesti solisevasta purosta.
Hänen ilmoittaessa, että oli lähdössä käymään etelässä (Namarin syystoreilla, ehkä), hän oli saanut osakseen paljon huolestuneita katseita ja pitkiä hartaita päänkäännytyssaarnoja siitä, miten matka olisi raskas ja vaikea ja kuinka hänen ei pitäisi vielä mennä mihinkään.
Vaistomaisesti hän laski kätensä vasemmalle jalalleen, joka loppui puoleen väliin reittä. Ehkä he olivat olleet oikeassa joissain asioissa, mutta Galaien oli erittäin iloinen, että oli kuin olikin päässyt lähtemään. Vaikka hän piti normaalista arkielämästä turvallisessa kodissa, mukavassa seurassa, haltia kaipasi aika ajoin tien päälle. Ja olihan hän täysin kykenevä huolehtimaan itsestään, vaikka olikin yhtä raajaa kevyempi!
Satusetä huokaisi ja nojasi selkäänsä laavun säiden tummentamaan seinään.
Ei sillä, ettäkö hänellä olisi takanaan helppo vuosi - ei todellakaan! Onnettomuutensa jälkeen Galaien oli ollut vuoteen omana viikkoja, eikä haavat ottaneet parantuakseen niin nopeasti kuin hän olisi toivonut. Ja tervehdyttyään hän oli joutunut totuttelemaan kokonaan uuteen maailmaan ja opettelemaan kävelemään uudestaan - tällä kertaa kepin kanssa. Se oli ollut henkisesti raskasta ja voi olla, että joku toinen olisi vain antanut olla.
Kesään mennessä Galaien oli kuitenkin jo vuoren varma, että selviäisi loppuelämästäänkin kunnialla. Ja hän toivoi, että hänellä olisi vielä vuosikausia, ennen kuin oikeasti joutuisi maan multiin.
//Köykäinen, mutta koeta saada jotain irti, Tarieth! C8 //