Post by Himwath on Nov 17, 2013 12:41:03 GMT 2
Harmaat pilvet roikkuivat matalalla. Ne näyttivät melkein hipovan vuorten huippuja ja jossakin kallioiden välissä jyrähteli kevään ensiukkonen. Ilma oli kosteaa, mutta leutoa ja kaikkialla tuoksui muta ja märkä maa. Lumi ei ollut vielä kokonaan sulanut, mutta sieltä täältä pilkisteli mustaa maata ja jossakin lähellä lorisi sulamispurot. Alhaalla metsissä lauloivat pikkulinnut.
Niin toivekkaalta kuin kevääntulo vaikuttikin, Galaienista taakse jäänyt vuoristo oli pikemminkin uhkaava kuin kaunis. Hän tiesi, että olisi kannattanut odottaa vielä pari viikkoa, ennen kuin lähti näinkään lähelle vuoria, mutta haltia perusteli itselleen tietävänsä alueen: siellä ei ollut mitään vaarallisia paikkoja, eikä tie kulkenut vuoristossa vaan pikemminkn sen lähellä, joten teitä pitkin saattoi turvallisesti kulkea. Niin hän oli perustellut myös Nathanielille.
Galaien palaamassa kyläilyreissultaan etelästä ja oli törmännyt punapäähän majatalossa. Kun oli käynyt ilmi, että heillä oli saman määränpää, kaksikko oli päättänyt kulkea yhtä matkaa (kunhan Nathan ei kutsuisi häntä ''äitipuoleksi', kuten oli uhannut). Haltia oli iloinen seurasta, sillä vaikka hän piti yksin matkustamisesta, juttuseura ja toisen läsnäolo yleensäkin oli tervetullutta. Ja hehän olivat melkein sukua Nathanielin kanssa. Tavallaan.
He olivat kulkeneet sohjoista tietä pitkin jo muutaman päivän ja onneksi sää oli selkeytynyt vasta sinä aamuna räntäisestä tavallisen harmaaksi. Tien vaarallisimmat kohdat olivat jääneet taakse, ja Galaien uskalsi lopettaa vainoharhaisen olan ylin pälyilyn.
//Megakökkö, mutta koeta saada jotain irti, Junie! x,D //
Niin toivekkaalta kuin kevääntulo vaikuttikin, Galaienista taakse jäänyt vuoristo oli pikemminkin uhkaava kuin kaunis. Hän tiesi, että olisi kannattanut odottaa vielä pari viikkoa, ennen kuin lähti näinkään lähelle vuoria, mutta haltia perusteli itselleen tietävänsä alueen: siellä ei ollut mitään vaarallisia paikkoja, eikä tie kulkenut vuoristossa vaan pikemminkn sen lähellä, joten teitä pitkin saattoi turvallisesti kulkea. Niin hän oli perustellut myös Nathanielille.
Galaien palaamassa kyläilyreissultaan etelästä ja oli törmännyt punapäähän majatalossa. Kun oli käynyt ilmi, että heillä oli saman määränpää, kaksikko oli päättänyt kulkea yhtä matkaa (kunhan Nathan ei kutsuisi häntä ''äitipuoleksi', kuten oli uhannut). Haltia oli iloinen seurasta, sillä vaikka hän piti yksin matkustamisesta, juttuseura ja toisen läsnäolo yleensäkin oli tervetullutta. Ja hehän olivat melkein sukua Nathanielin kanssa. Tavallaan.
He olivat kulkeneet sohjoista tietä pitkin jo muutaman päivän ja onneksi sää oli selkeytynyt vasta sinä aamuna räntäisestä tavallisen harmaaksi. Tien vaarallisimmat kohdat olivat jääneet taakse, ja Galaien uskalsi lopettaa vainoharhaisen olan ylin pälyilyn.
//Megakökkö, mutta koeta saada jotain irti, Junie! x,D //