Post by Deleted on Apr 19, 2014 18:42:57 GMT 2
Nathaniel tuntui huolestuvan hänestä entisestään ja tämän kysymyksen myötä Deyan hymyili toiselle väsyneesti. Hän yritti olla aina loppuun asti urhea, vaikka äsken olikin suorastaan roikkunut Nathanielissa kiinni. Hänen hymynsä ei kumminkaan hämännyt ketään, kun keho värisi niin hirvittävästi kylmästä.
"Voi, en tarvitsse mitään, kiitos vain", Deyan sanoi hiljaisella äänellä. hän kaipasi vain lepoa. Päiväunien jälkeen hän olisi varmasti täysin elossa jälleen. Deyan teki Natille tilaa, kun tämä päätti kömpiä hänen viereensä. Metsäläinen ei pistänyt vastaan, kun toinen kietoi kätensä hänen ympärilleen, nuorukainen saattoi vain tyytyväisenä painautua Natia vasten. Hän kietoi toisen kätensä löysästi Nathanielin ympärille ja etsi päälleen sopivaa paikkaa. Hän nuuhki Nathanielin hajua ja huokaisi tyytyväisenä. Nathaniel tuoksui tuoreelle puulle.
"Kiitos... Olet ihanan lämmin ja tuoksut... kodille", Deyan mumisi väsyneenä ja vaipui pian levolliseen uneen Natin lämpöön kietoutuen.
Metsäläinen oli niin väsynyt, että hän nukkui seuraavaan aamuun asti. Tai hän heräsikin aikaisemmin kuin kukko, mutta aurinko oli jo hieman noussut. Täysin levänneenä Deyan huomasi Nathanielin nukkuvan sikeästi, joten hän hiippaili varovasti tuolille, jossa oletti roikkuvan hänelle puhdas paita. Hän ei tiennyt oliko Nat sen hakenut vai joku muu, mutta Ei Deyan viitsinyt ilman paitaa kulkea ympäriinsä. Nuorukainen lähti huoneesta ja kipitti äänettömästi pihalle. Ilma oli raikas, viileä ja vielä kosteakin. MEtsäläinen ei kumminkaan enää palellut, vaikka tunsi kehonsa vielä hieman heikoksi. Ei kumminkaan niin heikoksi, että olisi maannut toisenkin päivän sängyssä. Nuorukainen asteli paljainvarpoin tallille, jossa törmäsi talon emäntään. Tämä ruokki para-aikaan Villiniittyä, joka näytti voivan hyvin omassa karsinassaan. Villiniityn jälkeen emäntä rupesi hyysäämään häntä ja hoputti metsäläistä tulemaan kanssaan keittiöön etsimään ruokaa. Deyan oli kuolla nälkään.
Ahmittuaan oman ateriansa, Deyan ryhtyi emännän kanssa leipomaan leipää ja kokkaili niin paljon kuin hänen hartiansa antoi periksi. Emännällä oli talollinen asiakkaita ruokittavana ja Deyan halusi välttämättä auttaa rouvaa. Muutaman tunnin päästä, kun aamu alkoi sarastaa normaaliin aikaa, Deyan kokosi puuroa, marjoja, hedelmiä, tuoretta leipää, juustoa, lihaa, voinokare, maitoa ja vettä tarjottimelle. Siinä oli melko reilusti ruokaa yhdelle miehelle, mutta Deyan ei tiennyt mistä Nathaniel tykkäisi, joten hän oli ottanut varman päälle. Niinpä saatuaan tavarat yhdelle tarjottimelle, Deyan lähti kävelemään heidän huonettaan kohden ja astui sisään.
"Huomenta! Toin aamiaista ssinulle", metsäläinen tervehti pirteästi tietämättä oliko Nathaniel herännyt vai ei. Kello kumminkin oli hänestä niin paljon, että kehtasi herättää sellaisen yllätyksen kanssa. "Emäntä katsoi perääni kun kokkasin sinulle, joten puuro tai leipä ei pitäisi olla tappavaa." Metsäläinen hymyili lempeästi ja läheni Nathanielia.
//tein nyt pienen hypyn. Olisikko halunnu pelata illalla tms? //
"Voi, en tarvitsse mitään, kiitos vain", Deyan sanoi hiljaisella äänellä. hän kaipasi vain lepoa. Päiväunien jälkeen hän olisi varmasti täysin elossa jälleen. Deyan teki Natille tilaa, kun tämä päätti kömpiä hänen viereensä. Metsäläinen ei pistänyt vastaan, kun toinen kietoi kätensä hänen ympärilleen, nuorukainen saattoi vain tyytyväisenä painautua Natia vasten. Hän kietoi toisen kätensä löysästi Nathanielin ympärille ja etsi päälleen sopivaa paikkaa. Hän nuuhki Nathanielin hajua ja huokaisi tyytyväisenä. Nathaniel tuoksui tuoreelle puulle.
"Kiitos... Olet ihanan lämmin ja tuoksut... kodille", Deyan mumisi väsyneenä ja vaipui pian levolliseen uneen Natin lämpöön kietoutuen.
Metsäläinen oli niin väsynyt, että hän nukkui seuraavaan aamuun asti. Tai hän heräsikin aikaisemmin kuin kukko, mutta aurinko oli jo hieman noussut. Täysin levänneenä Deyan huomasi Nathanielin nukkuvan sikeästi, joten hän hiippaili varovasti tuolille, jossa oletti roikkuvan hänelle puhdas paita. Hän ei tiennyt oliko Nat sen hakenut vai joku muu, mutta Ei Deyan viitsinyt ilman paitaa kulkea ympäriinsä. Nuorukainen lähti huoneesta ja kipitti äänettömästi pihalle. Ilma oli raikas, viileä ja vielä kosteakin. MEtsäläinen ei kumminkaan enää palellut, vaikka tunsi kehonsa vielä hieman heikoksi. Ei kumminkaan niin heikoksi, että olisi maannut toisenkin päivän sängyssä. Nuorukainen asteli paljainvarpoin tallille, jossa törmäsi talon emäntään. Tämä ruokki para-aikaan Villiniittyä, joka näytti voivan hyvin omassa karsinassaan. Villiniityn jälkeen emäntä rupesi hyysäämään häntä ja hoputti metsäläistä tulemaan kanssaan keittiöön etsimään ruokaa. Deyan oli kuolla nälkään.
Ahmittuaan oman ateriansa, Deyan ryhtyi emännän kanssa leipomaan leipää ja kokkaili niin paljon kuin hänen hartiansa antoi periksi. Emännällä oli talollinen asiakkaita ruokittavana ja Deyan halusi välttämättä auttaa rouvaa. Muutaman tunnin päästä, kun aamu alkoi sarastaa normaaliin aikaa, Deyan kokosi puuroa, marjoja, hedelmiä, tuoretta leipää, juustoa, lihaa, voinokare, maitoa ja vettä tarjottimelle. Siinä oli melko reilusti ruokaa yhdelle miehelle, mutta Deyan ei tiennyt mistä Nathaniel tykkäisi, joten hän oli ottanut varman päälle. Niinpä saatuaan tavarat yhdelle tarjottimelle, Deyan lähti kävelemään heidän huonettaan kohden ja astui sisään.
"Huomenta! Toin aamiaista ssinulle", metsäläinen tervehti pirteästi tietämättä oliko Nathaniel herännyt vai ei. Kello kumminkin oli hänestä niin paljon, että kehtasi herättää sellaisen yllätyksen kanssa. "Emäntä katsoi perääni kun kokkasin sinulle, joten puuro tai leipä ei pitäisi olla tappavaa." Metsäläinen hymyili lempeästi ja läheni Nathanielia.
//tein nyt pienen hypyn. Olisikko halunnu pelata illalla tms? //