Post by Deleted on Nov 15, 2013 14:53:39 GMT 2
//Bloodywolf //
Oli lämmin kesäpäivä. Deyan oli kaksi päivää sitten saapunut ensimmäistä kertaan Frenoon ja oli ollut ihmeissään kaupungin omituisesta hajusta. Asukkaat olivat kertoneet sen johtuvan merestä. Nuorukainen ei kumminkaan ollut kerinnyt tutustua tuntemattomaan mereen, kun oli törmännyt iäkkääseen pariskuntaan, jotka olivat jäädä Villiniityn kavioiden alle. Suuri tamma ei ollut kovin käytännöllinen kulkutapa vilkkaassa satamakaupungissa, mutta metsäläinen oli välttämättä halunnut tuoda tamman mukanaan tutustumaan kaupunkiin.
Mies ja vaimo olivat kumminkin säästyneet ruhjeilta ja sen sijaan ruvenneet ihailemaan Villiniityn suuruutta ja voimaa. Hetken arkailtuaan he olivat pyytäneet Deyania, josko tämä voisi palkkaa vastaan toimittaa Frenosta puusepältä heille valmistuvat ruokapöytäsetin ylihuomenna, kun he olivat sanoneet puusepälle hoitavansa hevosen ja kärryt. Nuorukainen oli suostunut työhön pelkästään ystävällisyyttään. Kumminkin muutaman jos toisenkin sanan jälkeen Deyan asteli pariskunnan mukana näiden kotiin, joka oli kaukana Frenon häslingistä, aivan omassa rauhassaan. Talo oli suuri ja mittava, ehkä jopa turhan iso vanhalle pariskunnalle. Deyan oli viettänyt talossa seuraavan päivän auttaen ystävällisesti vanhaa pariskuntaa ja näitten palvelijoita. Hän oli kieltämättä tehnyt hurmaavan vaikutelman pariskunnalle ystävällisyydellään ja ahkeruudellaan, mutta Deyan taas oli kiitollinen, että oli saanut viettää siellä yönsä ja ruokaa.
Seuraavana päivänä Deyan oli lähtenyt matkaan aamun valjettua. Pariskunnan oma hevonen oli kuollut muutama päivä sitten, mutta heidän kaikkien onneksi edesmennyt hevonen oli ollut melkein yhtä suuri ja mahtava kuin Villiniitty, joten tamman taakse pystyi helposti kiinnittämään kärryt. Villiniitty ei pitänyt yhtään valjaistaan, eikä kärryistä, jotka estivät hänen liikkumista huomattavasti enemmän. Tappeluiden jälkeen hevonen kumminkin oli alistunut kärryjen eteen ja asteli rivakasti eteenpäin kuin toivoen pääsevänsä mahdollisimman nopeasti kärryistä eroon. Deyan silitteli tamman lautasia kärryjen päällä istuen. Hänen taakseensa avautui lava, jossa oli kääritty kangasmytty. Se oli siltä varalta, jos sattuisi satamaan ja täytyisi peittää lava. Deyan vilkaisi taivaalle. Siellä näytti olevan hieman harmaita pilviä, mutta hän ei osannut ennustaa rupeaisiko satamaan vai ei.
Viimein he saapuivat Frenoon ja metsäläinen ohjasi hevosen puusepän luokse, kuten pariskunta oli häntä neuvonut. Freno oli täysin tuntematon paikka nuorukaiselle, joten hänen täytyi vain luottaa vanhuksien ja näitten palvelijoiden muistiin. Deyan keräsi jalkansa lootusasentoon ja hipaisi paljaita varpaitaan. Hänellä oli yllään vaaleanruskeat, ihoamyötäilevät housut ja vihreä hihaton tunika, joka oli koottu kankaan lisäksi soikionmuotoisista lehdistä. Hänellä oli myös musta ja yksinkertainen vyö tunikan päällä, jossa lepäsi sievä tikari.
Deyan katseli uteliaana ympärilleen ja yritti tunnistaa puusepän pajaa kullankeltaisilla silmillään. Ilokseen se löytyi nopeasti ja metsäläinen pysäytti Villiniityn ja loikkasi kärryiltä alas. Hän koputti hennosti pajan oveen, kunnes kumminkin asteli sisään.
"Hyvää huomenta!" hän tervehti pirteästi ja etsi katseellaan eloa. "Tulin hakemaan herra ja rouva Cavallon ruokapöydän ja kahdeksan tuolta."
Oli lämmin kesäpäivä. Deyan oli kaksi päivää sitten saapunut ensimmäistä kertaan Frenoon ja oli ollut ihmeissään kaupungin omituisesta hajusta. Asukkaat olivat kertoneet sen johtuvan merestä. Nuorukainen ei kumminkaan ollut kerinnyt tutustua tuntemattomaan mereen, kun oli törmännyt iäkkääseen pariskuntaan, jotka olivat jäädä Villiniityn kavioiden alle. Suuri tamma ei ollut kovin käytännöllinen kulkutapa vilkkaassa satamakaupungissa, mutta metsäläinen oli välttämättä halunnut tuoda tamman mukanaan tutustumaan kaupunkiin.
Mies ja vaimo olivat kumminkin säästyneet ruhjeilta ja sen sijaan ruvenneet ihailemaan Villiniityn suuruutta ja voimaa. Hetken arkailtuaan he olivat pyytäneet Deyania, josko tämä voisi palkkaa vastaan toimittaa Frenosta puusepältä heille valmistuvat ruokapöytäsetin ylihuomenna, kun he olivat sanoneet puusepälle hoitavansa hevosen ja kärryt. Nuorukainen oli suostunut työhön pelkästään ystävällisyyttään. Kumminkin muutaman jos toisenkin sanan jälkeen Deyan asteli pariskunnan mukana näiden kotiin, joka oli kaukana Frenon häslingistä, aivan omassa rauhassaan. Talo oli suuri ja mittava, ehkä jopa turhan iso vanhalle pariskunnalle. Deyan oli viettänyt talossa seuraavan päivän auttaen ystävällisesti vanhaa pariskuntaa ja näitten palvelijoita. Hän oli kieltämättä tehnyt hurmaavan vaikutelman pariskunnalle ystävällisyydellään ja ahkeruudellaan, mutta Deyan taas oli kiitollinen, että oli saanut viettää siellä yönsä ja ruokaa.
Seuraavana päivänä Deyan oli lähtenyt matkaan aamun valjettua. Pariskunnan oma hevonen oli kuollut muutama päivä sitten, mutta heidän kaikkien onneksi edesmennyt hevonen oli ollut melkein yhtä suuri ja mahtava kuin Villiniitty, joten tamman taakse pystyi helposti kiinnittämään kärryt. Villiniitty ei pitänyt yhtään valjaistaan, eikä kärryistä, jotka estivät hänen liikkumista huomattavasti enemmän. Tappeluiden jälkeen hevonen kumminkin oli alistunut kärryjen eteen ja asteli rivakasti eteenpäin kuin toivoen pääsevänsä mahdollisimman nopeasti kärryistä eroon. Deyan silitteli tamman lautasia kärryjen päällä istuen. Hänen taakseensa avautui lava, jossa oli kääritty kangasmytty. Se oli siltä varalta, jos sattuisi satamaan ja täytyisi peittää lava. Deyan vilkaisi taivaalle. Siellä näytti olevan hieman harmaita pilviä, mutta hän ei osannut ennustaa rupeaisiko satamaan vai ei.
Viimein he saapuivat Frenoon ja metsäläinen ohjasi hevosen puusepän luokse, kuten pariskunta oli häntä neuvonut. Freno oli täysin tuntematon paikka nuorukaiselle, joten hänen täytyi vain luottaa vanhuksien ja näitten palvelijoiden muistiin. Deyan keräsi jalkansa lootusasentoon ja hipaisi paljaita varpaitaan. Hänellä oli yllään vaaleanruskeat, ihoamyötäilevät housut ja vihreä hihaton tunika, joka oli koottu kankaan lisäksi soikionmuotoisista lehdistä. Hänellä oli myös musta ja yksinkertainen vyö tunikan päällä, jossa lepäsi sievä tikari.
Deyan katseli uteliaana ympärilleen ja yritti tunnistaa puusepän pajaa kullankeltaisilla silmillään. Ilokseen se löytyi nopeasti ja metsäläinen pysäytti Villiniityn ja loikkasi kärryiltä alas. Hän koputti hennosti pajan oveen, kunnes kumminkin asteli sisään.
"Hyvää huomenta!" hän tervehti pirteästi ja etsi katseellaan eloa. "Tulin hakemaan herra ja rouva Cavallon ruokapöydän ja kahdeksan tuolta."