Post by Deleted on Sept 3, 2013 1:32:42 GMT 2
// Princess ja Dax! //
Päivä oli mennyt varsin mukavasti. Cheri oli viettänyt antoisan päivän eläintensä kanssa, hän oli saanut siivottua kotonaan ja ostanut uuden hajuveden.
Illan pimetessä hän oli kuitenkin pilannut, taas kerran, kaiken.
Drienissä oli markkinat, joten torit ja kadut olivat täynnä katumyyjiä. Erään tällaisen myyjän Cheri oli saanut tänään vihollisekseen. Hän oli kojun ohi kävellessään vahingossa pudottanut veistoksen, joka oli ilmeisesti ollut todella kallis. Mies, joka oli sen tehnyt, raivostui keijulle silmittömästi, ja vaati maksun veistoksesta kahden vuorokauden sisällä, tai tuo lähettäisi Cherin perään poppoon ilkimyksiä.
Niinpä Cheri tarvitsi nyt kipeästi rahaa, ja paljon.
Keiju oli toivonut, että markkinoiden aikana hän olisi haluttua tavaraa Drienin kujilla, mutta turha toivo.
Liikkeellä oli niin paljon pareja, ettei hänellä ollut juuri toivoakaan löytää ketään.
Nuori keiju istuskeli nyt masentuneena eräällä huorien haussa yleisesti käytössä olevalla sivukujalla, yksin. Häntä itketti. Monet hutsutytöt ja -pojat oltiin jo haettu sieltä, ja vain hän oli jäljellä. Keiju tunsi itsensä inhottavaksi. Ketään ei ollut mailla halmeilla, ja jos joku eksyi kadulle niin vain hänet nähdessään tuo livisti äkkiä karkuun. Ehkä Cheri näytti liikaa lapselta, tai jotain..
Joku oli sitä paitsi erehtynyt luulemaan häntä tytöksi, ja yrittäessään kähmäistä hänen "rintojaan", oli mies tajunnut erheensä ja keksinyt äkkiä tekosyyn lähtöönsä.
Niin kuin siinä, ettei hän saisi tarvittavia rahoja tällä tavalla ikinä, olisi tarpeeksi, tunsi Cheri itsensä täysin hyödyttömäksi ja inhottavaksi rääpäleeksi.
Nuorukainen niiskaisi hiljaa.
// Ehkä se eksyy tonne vahingossa ku ei tunne kaupunkia? :'D//