Post by Deleted on Apr 14, 2013 20:41:04 GMT 2
//Zanxu!//
Kadut olivat vielä melko hiljaisia, kaupungin asukkaat alkoivat vasta heräillä ja virittäytyä päivään. Ei pitkä, tumma ja kookas vetehinen kumminkaan ollut yksin, joka talsi pitkin mukulakatuja. Sen kyllä kumminkin huomasi, että hän erottui muista otuksista selvästi. Niin rotunsa kuin pituutensakin takia. Mutta hän olikin muukalainen siinä kaupungissa, eikä luultavasti ollut ainoa, mutta kaikki eivät jaksaneet olla vielä pystyssä. Moni varmasti selvittäisi krapulansaakin. Kääpiöiden kaupungissa joutui tahtomattaan juomaan, jos vietti näitten kanssa iltaa.
Mies käveli rennoin ja pitkin askelin, ehkä hieman ontuen vasenta jalkaansa. Hän oli ollut tappelussa muutama päivä aikaisemmin, minkä takia olikin nilkuttanut kääpiökaupunkiin, hänen miekkansa oli tippunut railoon. Vuoristolla oli hyökännyt rosvoja kimppuun, jotka olivat saaneet hänen huulensa halki, silmäkulman auki, jalan ontumaan, kyljen helläksi ja vasemman käden auki. Käsivartta jomotti vieläkin, mies yritti olla liikuttamatta sitä paljoa. Hän oli kiertänyt haavojen päälle siteen, mutta ei se kipua helpottanut.
Turpiinsa hän ehkä oli saanut, mutta ei häntä ryöstetty kaikesta huolimatta! Ja mies voi luvata, että rosvot saivat tuntea hänen voimansa ja vihansa heidän nahoissaan kahta kauheammin kuin hän omassaan. Siksi hänellä olikin varaa ostaa uusi miekka.
Hän oli saapunut kaupunkiin myöhään illalla, nukkunut yönsä hyvin majatalossa ja päättänyt lähteä heti aamusta liikkeelle. Hän ei haluaisi viettää ikuisuuksia kaupungissa. Kukaan ei edes tiennyt missä hän tällä hetkellä oli, tai kaikki olettaisivat hänen palaavan huomenna viimeistään. Tuskimpa vain.
Kääpiöt olivat taitavia tekemään miekkoja, mutta heitä olikin tuhottoman paljon innokkaita tekijöitä. Onneksi eräs tuttava oli kerran suositellut lämpimästi erästä seppää, Barin Hávanðria, joten vetehinen säästyi valinnan vaikeudelta. Verstaan paikankin hän tiesi, kun oli hieman udellut kääpiömiehen perään. Verstaan ovi näkyikin pian, mies koputti siihen, kunnes avasi ja kumartui ovesta sisään. Kääpiökaupunki ei ollut sopivan kokoinen hänen pituiselleen.
"Huomenta", hän sanoi matalalla, mutta kattavalla äänellään, kun löysi katseellaan lyhyen kääpiöherran. "Oletko Barin Hávanðr?"
Kadut olivat vielä melko hiljaisia, kaupungin asukkaat alkoivat vasta heräillä ja virittäytyä päivään. Ei pitkä, tumma ja kookas vetehinen kumminkaan ollut yksin, joka talsi pitkin mukulakatuja. Sen kyllä kumminkin huomasi, että hän erottui muista otuksista selvästi. Niin rotunsa kuin pituutensakin takia. Mutta hän olikin muukalainen siinä kaupungissa, eikä luultavasti ollut ainoa, mutta kaikki eivät jaksaneet olla vielä pystyssä. Moni varmasti selvittäisi krapulansaakin. Kääpiöiden kaupungissa joutui tahtomattaan juomaan, jos vietti näitten kanssa iltaa.
Mies käveli rennoin ja pitkin askelin, ehkä hieman ontuen vasenta jalkaansa. Hän oli ollut tappelussa muutama päivä aikaisemmin, minkä takia olikin nilkuttanut kääpiökaupunkiin, hänen miekkansa oli tippunut railoon. Vuoristolla oli hyökännyt rosvoja kimppuun, jotka olivat saaneet hänen huulensa halki, silmäkulman auki, jalan ontumaan, kyljen helläksi ja vasemman käden auki. Käsivartta jomotti vieläkin, mies yritti olla liikuttamatta sitä paljoa. Hän oli kiertänyt haavojen päälle siteen, mutta ei se kipua helpottanut.
Turpiinsa hän ehkä oli saanut, mutta ei häntä ryöstetty kaikesta huolimatta! Ja mies voi luvata, että rosvot saivat tuntea hänen voimansa ja vihansa heidän nahoissaan kahta kauheammin kuin hän omassaan. Siksi hänellä olikin varaa ostaa uusi miekka.
Hän oli saapunut kaupunkiin myöhään illalla, nukkunut yönsä hyvin majatalossa ja päättänyt lähteä heti aamusta liikkeelle. Hän ei haluaisi viettää ikuisuuksia kaupungissa. Kukaan ei edes tiennyt missä hän tällä hetkellä oli, tai kaikki olettaisivat hänen palaavan huomenna viimeistään. Tuskimpa vain.
Kääpiöt olivat taitavia tekemään miekkoja, mutta heitä olikin tuhottoman paljon innokkaita tekijöitä. Onneksi eräs tuttava oli kerran suositellut lämpimästi erästä seppää, Barin Hávanðria, joten vetehinen säästyi valinnan vaikeudelta. Verstaan paikankin hän tiesi, kun oli hieman udellut kääpiömiehen perään. Verstaan ovi näkyikin pian, mies koputti siihen, kunnes avasi ja kumartui ovesta sisään. Kääpiökaupunki ei ollut sopivan kokoinen hänen pituiselleen.
"Huomenta", hän sanoi matalalla, mutta kattavalla äänellään, kun löysi katseellaan lyhyen kääpiöherran. "Oletko Barin Hávanðr?"