Post by Deleted on Mar 6, 2013 12:43:33 GMT 2
// Tänne Punahilkkalaiset. En yhtään tiennyt, miten tätä tuli aloitella, joten ihan rohkeasti vaan sanomaan, jos kaipaisi muutoksia! Mutta tässä versioissa ajattelin, että Loimun taustat voisivat olla suht samanlaiset kuin oikeastikin, paitsi kotikaupunki on vaihtunut kotikyläksi~ //
Loimu katseli kuvajaistaan alakerran kokovartalopeilistä hämmentyneenä. Sedän mukaan metsässä asustelevalla kylän vanhimmalla (/ muorilla / vaarilla/ herralla/maagilla) oli sen verran huonontunut näkö, että hän oli toivonut vieraidensa käyttävän aina punaista yllään. Lisäksi setä oli muistuttanut, että ihmissudet saattoivat vältellä punaiseen pukeutuneita ihmisiä. Tässä välissä mies oli myös naurahtanut ja todennut, ettei Loimussa kyllä mitään syötävää olisikaan.
Niinpä lohikäärmeelle oltiin kaivettu kaapista vetoketjullista hupparia muistuttava, tummanpunainen vaate, jossa oli iso huppu ja paljon taskuja. Setä oli hymyillyt hetken se kädessään ja ojentanut sen sitten nuorukaiselle silmissään mitä selkein "äläkä-jumalauta-riko-sitä"-katse. Loimua iakoi tehdä parhaansa. Jalassaan nuorukaisella oli mustat nahkahousut, joiden vaihtamiseen hän ei nähnyt mitään syytä, olivathan he menossa metsään, ja harmaat saapikkaat. Punaisen nutun alla pojalla oli vaaleanharmaa villapaita.
Loimun ei ollut tarkoitus lähteä matkalleen yksin. Hänelle oltiin luvattu, että hän saisi seuraa kylän laidalta. Minkälaista seuraa se oli, sitä poju ei tiennyt, mutta matkan taittaminen oli aina mukavempaa jonkun kanssa, jolle saattoi rupatella. Miehen (jos se nyt edes oli mies) oli tarkoitus tuoda mukanaan oma osansa viemisistä metsässä odottelevalle. Jotain maagisia tavaroitako ne olivat...? Loimulla itsellään oli mukana vain ruokaa: leipää, pullaa, maitoa ja marjoja.
Lohikäärme hypähti istumaan kaiteen päälle katsellen metsänreunaa hieman jännittyneenä. Hän ei ollut ennen joutunut vastuuseen (johon jokainen kylän nuorukainen ajallaan joutui) viemisistä metsän asukille. Ja hänellä oli paljon kysymyksiä.
Loimu katseli kuvajaistaan alakerran kokovartalopeilistä hämmentyneenä. Sedän mukaan metsässä asustelevalla kylän vanhimmalla (/ muorilla / vaarilla/ herralla/maagilla) oli sen verran huonontunut näkö, että hän oli toivonut vieraidensa käyttävän aina punaista yllään. Lisäksi setä oli muistuttanut, että ihmissudet saattoivat vältellä punaiseen pukeutuneita ihmisiä. Tässä välissä mies oli myös naurahtanut ja todennut, ettei Loimussa kyllä mitään syötävää olisikaan.
Niinpä lohikäärmeelle oltiin kaivettu kaapista vetoketjullista hupparia muistuttava, tummanpunainen vaate, jossa oli iso huppu ja paljon taskuja. Setä oli hymyillyt hetken se kädessään ja ojentanut sen sitten nuorukaiselle silmissään mitä selkein "äläkä-jumalauta-riko-sitä"-katse. Loimua iakoi tehdä parhaansa. Jalassaan nuorukaisella oli mustat nahkahousut, joiden vaihtamiseen hän ei nähnyt mitään syytä, olivathan he menossa metsään, ja harmaat saapikkaat. Punaisen nutun alla pojalla oli vaaleanharmaa villapaita.
Loimun ei ollut tarkoitus lähteä matkalleen yksin. Hänelle oltiin luvattu, että hän saisi seuraa kylän laidalta. Minkälaista seuraa se oli, sitä poju ei tiennyt, mutta matkan taittaminen oli aina mukavempaa jonkun kanssa, jolle saattoi rupatella. Miehen (jos se nyt edes oli mies) oli tarkoitus tuoda mukanaan oma osansa viemisistä metsässä odottelevalle. Jotain maagisia tavaroitako ne olivat...? Loimulla itsellään oli mukana vain ruokaa: leipää, pullaa, maitoa ja marjoja.
Lohikäärme hypähti istumaan kaiteen päälle katsellen metsänreunaa hieman jännittyneenä. Hän ei ollut ennen joutunut vastuuseen (johon jokainen kylän nuorukainen ajallaan joutui) viemisistä metsän asukille. Ja hänellä oli paljon kysymyksiä.