Post by Deleted on Feb 11, 2013 21:25:06 GMT 2
//Zeralex nagansa kanssa ! : ) Ei luoja, nyt kyllä repäsin kunnon otsikon : DDDDDD//
Hänellä oli ärsyttävän pitkä päivä takana. Hän oli juossut koko päivän jonkun raivostuttavan miehen perässä, jonka päästä oli luvattu hyvin paljon palkkiota. Nyt se vaiva lepäsi hänen reiteensä kierretyssä taskussa. Pimeys ei antanut sen kiiltää tai näyttää parhaimpia puoliaan, mutta naista ei se liikuttanut. Hän oli vain tyytyväinen, että oli edes saanut rahansa. Kaiken sen vaivan jälkeen hän ei olisi voinut luvata seurauksia, jos palkkiota ei olisi tullut tarpeeksi..
Nainen istui yksinäisenä tiskillä. Hänen punaiset ja paksut hiuksensa huusivat väriä siihen hieman kulahtaneeseen kapakkaan. Nainen ei jaksanut välittää ympäristöstä, kunhan viini olisi hyvää ja hiljaisuus vallitsisi. Hän ei jaksanut välittää siitä, että kylän keskustassa saattoi olla vilkkaampi ja viehkeämpi taverna, hän halusi vain nauttia hiljaisuudestaan. Siellä hän ainakin sai olla rauhassa ja kenties kuulla ajatuksiaan.
Hän pyöritteli laiskana valkeaa ja kapeaa sormeaan pitkin viinilasin jalkaa. Hän oli peittänyt kämmenestä olkavarteen asti vihreällä kankaalla, joista paljastui vain hänen kapeat sormensa ja olkapäät. Nainen ei tuntenut kylmää, vaikka paikka oli viileä ja hänellä vähäisesti vaatetta. Hänellä oli yllään musta mekko, joka piti hänen hartiansa paljaina kaikkien punaisten ja vihreitten yksityiskohtien seasta. Naisella oli yllään vihreä korsetti, jossa oli mustia kirjailuja. Helma kumminkin ylsi sillä kertaa melkein polviin asti, mutta sääret oli peitetty punaisten nahkakenkien alle. Naisen oli joka kerta myönnettevä, että hän oli heikkona niihin punaisiin korkokenkiin, jotka nostivat hänen pituuttaan melkein 10 senttiä.
Nainen joi rauhallisena punaista litkua lasista ja mietti pitäisikö mennä ulos ja etsiä yöpymispaikka.. Oli harvinaista, että Rionach Octavia oli valmis menemään nukkumaan siihen aikaa illasta! Oliko hän tulossa vanhaksi?