Post by Catsha on Aug 25, 2012 19:23:46 GMT 2
//Caldera, tännenäin jättiliskonsa kanssa//
Masentava. Se oli sana, joka liitettiin usein sateeseen ja pilviin. Caranna liitti sen kuitenkin aurinkoon. Masentava, kirottu tulipallo. Lähes tylsistyneenä hän istui majatalossa, miettien jälleen kerran syytä elää. No, oli niitäkin päiviä, kun joku vaivautui tytön puheille. Nuorelta vaikuttava tyttö katseli salia aavemainen katse nyt harmaissa silmissään. Mustat hiukset hapsottivat joka suuntaan. Caralla oli musta, leveähihainen mekko. Jalassaan hänellä oli ruskeat nahkasaappaat. Koko asun ainoa väriläiskä oli hopeakirjailu mekon hihoissa ja paljastavassa kaula-aukossa. Kaulassaan hänellä oli verenpunainen sydänriipus pitkässä ketjussa. Vyötäröllä oli paksu vyö, jossa oli näyttävä kultasolki. Mekon päällä oli myös hopeareunainen, musta viitta. Synkkä ilmestys, kaikenkaikkiaan. Cara olisi antanut mitä tahansa juttuseurasta. Koko sali oli tyhjä, lukuunottamatta muutamaa kauppiasta, jotka keskustelivat ankarasti jostain. Caraa ei sellainen kiinnostanut. Onneksi oli enää tunti esitystensä alkuun. Silloin majataloon tulisi varmasti porukkaa, kuten joka ilta. Cara esiintyisi myös, viimeisenä. Listalla oli myös muutama hänen hyvänpäivän tuttunsa, kuten vitsiniekat Small Bang ja Big Bang. He olivat vyön toiselta puolen ja kertoivat nimien olevan 'englantia', mitä se sitten ikinä olikaan. Kieli, oli Cara päätellyt.
Majatalo oli tuupaten täynnä, kuten Cara oli ennustanut. Ihmeellistä, miten tälläiset esitykset saivat aikaan tälläistä innostusta, vaikka niitä näki joka päivä. Se oli tämän majatalon, Tanssivan Taikurin, erikoisuus. Cara oli valittu viimeiseksi, sillä hän oli tanssiva taikuri. Illan kohokohta. Se hymyilytti, sillä se oli mukavaa, kun oli niin tärkeä esiintyjä.Ensimmäisenö esiintyi joukko bardeja, ihan vain lämmitelläkseen yleisöä. Musiikki oli lämmintä ja eloisaa. Se tempaisi mukaan laulamaan rivoja sanoja, joita yksi, sinisilmäinen vaalea veitikka lauloi. Cara katseli väkijoukkoa hymyillen. Sellaista elämää. Se sopi pieninä annoksina hänelle. Hän vinkkasi yhtä tarjoiljaa tuomaan hänelle viinin. Tyttö oli Febryl, nuori haltia, josta oli nopeasti tullut hänen hyvä ystävänsä. Pian Febryl toi hänelle lasin viiniä. Hymyillen Cara kiitti tätä. Sitten hän paneutui nauttimaan juomaansa.
Masentava. Se oli sana, joka liitettiin usein sateeseen ja pilviin. Caranna liitti sen kuitenkin aurinkoon. Masentava, kirottu tulipallo. Lähes tylsistyneenä hän istui majatalossa, miettien jälleen kerran syytä elää. No, oli niitäkin päiviä, kun joku vaivautui tytön puheille. Nuorelta vaikuttava tyttö katseli salia aavemainen katse nyt harmaissa silmissään. Mustat hiukset hapsottivat joka suuntaan. Caralla oli musta, leveähihainen mekko. Jalassaan hänellä oli ruskeat nahkasaappaat. Koko asun ainoa väriläiskä oli hopeakirjailu mekon hihoissa ja paljastavassa kaula-aukossa. Kaulassaan hänellä oli verenpunainen sydänriipus pitkässä ketjussa. Vyötäröllä oli paksu vyö, jossa oli näyttävä kultasolki. Mekon päällä oli myös hopeareunainen, musta viitta. Synkkä ilmestys, kaikenkaikkiaan. Cara olisi antanut mitä tahansa juttuseurasta. Koko sali oli tyhjä, lukuunottamatta muutamaa kauppiasta, jotka keskustelivat ankarasti jostain. Caraa ei sellainen kiinnostanut. Onneksi oli enää tunti esitystensä alkuun. Silloin majataloon tulisi varmasti porukkaa, kuten joka ilta. Cara esiintyisi myös, viimeisenä. Listalla oli myös muutama hänen hyvänpäivän tuttunsa, kuten vitsiniekat Small Bang ja Big Bang. He olivat vyön toiselta puolen ja kertoivat nimien olevan 'englantia', mitä se sitten ikinä olikaan. Kieli, oli Cara päätellyt.
***
Majatalo oli tuupaten täynnä, kuten Cara oli ennustanut. Ihmeellistä, miten tälläiset esitykset saivat aikaan tälläistä innostusta, vaikka niitä näki joka päivä. Se oli tämän majatalon, Tanssivan Taikurin, erikoisuus. Cara oli valittu viimeiseksi, sillä hän oli tanssiva taikuri. Illan kohokohta. Se hymyilytti, sillä se oli mukavaa, kun oli niin tärkeä esiintyjä.Ensimmäisenö esiintyi joukko bardeja, ihan vain lämmitelläkseen yleisöä. Musiikki oli lämmintä ja eloisaa. Se tempaisi mukaan laulamaan rivoja sanoja, joita yksi, sinisilmäinen vaalea veitikka lauloi. Cara katseli väkijoukkoa hymyillen. Sellaista elämää. Se sopi pieninä annoksina hänelle. Hän vinkkasi yhtä tarjoiljaa tuomaan hänelle viinin. Tyttö oli Febryl, nuori haltia, josta oli nopeasti tullut hänen hyvä ystävänsä. Pian Febryl toi hänelle lasin viiniä. Hymyillen Cara kiitti tätä. Sitten hän paneutui nauttimaan juomaansa.