Post by Caldera on Dec 2, 2013 15:56:29 GMT 2
[Oho, jotaa oli näköjää unohtunu Nojaa. Kirjotuksista täytyy vielä hehkuttaa että kävin korottamassa äikän C:stä E:ksi pajattamalla täysin höpöhöpöä siitä, miten Tuntematon Sotilas on muuttanu mun elämän. Näytti uppoovan ku MELKEIN L lipsahti (ylläripylläri mulla jäi kaikki aineet 1-2 pistettä paremmasta...) Nyt kirjottamaa!]
Samassa ilmaa halkoi kimeä visellys, joka oli yllättäen lähtenyt hänen seuralaisestaan. Tulikukka vilkaisi Drejtä ja huomasi tämän tähyävän taivaalle. Keijuneitikin siirsi kateensa taivaisiin ja pian suuri haukka kaarsi kattojen yli vastaten Drejn kutsuun. Tulikukan suu loksahti auki hänen nähdessään tuon majesteettisen eläimen liitävän niin jalon näköisenä heidän lähelleen. Nopeasti hän sulki suunsa ja hymyili tyytyväisenä. Tässä jäbässä oli tosiaan tyyliä. Tulikukka tarttui Drejn käteen ja polkaisi haukan selkään. Haukka tuntui niin isolta näin pienenä. Drej loikkasi Tulikukan eteen ja nappasi hänen kätensä kevyesti ympärilleen. Tulikukka hymyili tyytyväisenä ja puhalsi lilat hiukset kasvoiltaan.
Samassa haukka lähti lentoon. Tulikukka ei ollut ikinä tuntenut oloaan niin vapaaksi. Tuuli sai hänen punaiset hiuksensa hulmuamaan, kylmä viima kävi hänen poskillaan, mutta hän ei värissyt. Kylmyys ei tuntunut miltään adrealiinin virratessa hänen suonissaan.
"Jäädy? Pyh! Tämä on ihanaa!" Tulikukka vastasi Drejlle. Mutta tuo oli kuitenkin laskenut lentokorkeutta hieman huomatessaan Tulikukan puristavan häntä epähuomiossaan todella tiukasti. He lensivät vielä hetken ja kun alkujännitys oli ohitse, kylmyyskin saavutti Tulikukan luut ja ytimet. Drejn kädet hänen käsissään lämmittivät.
"Onko vielä pitkä matka?" Tulikukka kysyi huutaen tuulen pauheen ylitse. Drej vastasi, että matkaa ei ollut enää paljon ja perillä he voisivat nauttia jälkiruuaksi kuumat kaakaot. Terästettyinä tietenkin. Hymy levisi taas Tulikukan kasvoille, kun hän kuvitteli heidät istumassa vilttiin kietoutuneena, takkatulen lämmössä. Mutta hetkonen! Kuka Cheri? Viha kiehahti Tulikukan sisällä, kovin tulisieluinen kun hän oli. Ja todella omistushaluinen. Nyt joku miekkonen olisi pilaamassa heidän iltansa. Drej ei onneksi näyttänyt huomaavan mitään, vaan jatkoi haukon ohjastamista kohti määränpäätä. He pudottivat jo korkeutta ja mitä lähemmäksi he tulivat maata, sitä tarkemmin Drej tarkkaili ympäristöään. Totta, he olivat haukan kyydissä, jolla varmasti oli omat mielitekonsa ja halunsa. Tulikukka ei voinut olla ihmettelemättä, miten Drej oli saanut haukan kesytettyä itselleen. Se oli vaatinut paljon rohkeutta ja määrätietoisuutta. Keijuneito huokaisi onnesta.
Lopulta he laskeutuivat suuren, ikivanhalta näyttävän tammen juurelle. Puu oli käppyräinen ja näytti siltä, että se oli kokenut aikojen saatossa paljon. Tulikukka loikkasi selästä innoissaan odottamatta, että Drej herrasmiehenä avittaisi hänet alas. Tulikukka pyyhkäisi mekkoaan ja suki hiuksiaan saadakseen ne jonkinlaiseen ruotuun.
"Upea puu", Tulikukka sanoi ja vilkaisi Drejtä olkansa takaa, luoden tälle vikittelevän hymyn. "Yhtä upea kuin sinä, hih!" Tulikukka käänsi katseensa takaisin puuhun miettien, mitä kaikkea sen uumenista saattoikaan löytyä.
Samassa ilmaa halkoi kimeä visellys, joka oli yllättäen lähtenyt hänen seuralaisestaan. Tulikukka vilkaisi Drejtä ja huomasi tämän tähyävän taivaalle. Keijuneitikin siirsi kateensa taivaisiin ja pian suuri haukka kaarsi kattojen yli vastaten Drejn kutsuun. Tulikukan suu loksahti auki hänen nähdessään tuon majesteettisen eläimen liitävän niin jalon näköisenä heidän lähelleen. Nopeasti hän sulki suunsa ja hymyili tyytyväisenä. Tässä jäbässä oli tosiaan tyyliä. Tulikukka tarttui Drejn käteen ja polkaisi haukan selkään. Haukka tuntui niin isolta näin pienenä. Drej loikkasi Tulikukan eteen ja nappasi hänen kätensä kevyesti ympärilleen. Tulikukka hymyili tyytyväisenä ja puhalsi lilat hiukset kasvoiltaan.
Samassa haukka lähti lentoon. Tulikukka ei ollut ikinä tuntenut oloaan niin vapaaksi. Tuuli sai hänen punaiset hiuksensa hulmuamaan, kylmä viima kävi hänen poskillaan, mutta hän ei värissyt. Kylmyys ei tuntunut miltään adrealiinin virratessa hänen suonissaan.
"Jäädy? Pyh! Tämä on ihanaa!" Tulikukka vastasi Drejlle. Mutta tuo oli kuitenkin laskenut lentokorkeutta hieman huomatessaan Tulikukan puristavan häntä epähuomiossaan todella tiukasti. He lensivät vielä hetken ja kun alkujännitys oli ohitse, kylmyyskin saavutti Tulikukan luut ja ytimet. Drejn kädet hänen käsissään lämmittivät.
"Onko vielä pitkä matka?" Tulikukka kysyi huutaen tuulen pauheen ylitse. Drej vastasi, että matkaa ei ollut enää paljon ja perillä he voisivat nauttia jälkiruuaksi kuumat kaakaot. Terästettyinä tietenkin. Hymy levisi taas Tulikukan kasvoille, kun hän kuvitteli heidät istumassa vilttiin kietoutuneena, takkatulen lämmössä. Mutta hetkonen! Kuka Cheri? Viha kiehahti Tulikukan sisällä, kovin tulisieluinen kun hän oli. Ja todella omistushaluinen. Nyt joku miekkonen olisi pilaamassa heidän iltansa. Drej ei onneksi näyttänyt huomaavan mitään, vaan jatkoi haukon ohjastamista kohti määränpäätä. He pudottivat jo korkeutta ja mitä lähemmäksi he tulivat maata, sitä tarkemmin Drej tarkkaili ympäristöään. Totta, he olivat haukan kyydissä, jolla varmasti oli omat mielitekonsa ja halunsa. Tulikukka ei voinut olla ihmettelemättä, miten Drej oli saanut haukan kesytettyä itselleen. Se oli vaatinut paljon rohkeutta ja määrätietoisuutta. Keijuneito huokaisi onnesta.
Lopulta he laskeutuivat suuren, ikivanhalta näyttävän tammen juurelle. Puu oli käppyräinen ja näytti siltä, että se oli kokenut aikojen saatossa paljon. Tulikukka loikkasi selästä innoissaan odottamatta, että Drej herrasmiehenä avittaisi hänet alas. Tulikukka pyyhkäisi mekkoaan ja suki hiuksiaan saadakseen ne jonkinlaiseen ruotuun.
"Upea puu", Tulikukka sanoi ja vilkaisi Drejtä olkansa takaa, luoden tälle vikittelevän hymyn. "Yhtä upea kuin sinä, hih!" Tulikukka käänsi katseensa takaisin puuhun miettien, mitä kaikkea sen uumenista saattoikaan löytyä.