Post by Caldera on Aug 10, 2012 21:43:16 GMT 2
[Psykis&Damien tänne suuntaan.]
Tuona kauniina syysiltana, Cirnellë istui upeassa vaunussa, joka oli lähtenyt paroni de Gameronin kartanolta puolen yön jälkeen. Vaunussa istui kaksi henkilöä. Molemmat olivat tulossa pienistä juhlista, jotka paroni oli päättänyt pitää ystävilleen. Cirnellë tunsi paronin joistain aikaisemmista juhlista ja olin muun muassa osallistunut tämän häihin. Mies oli kuitenkin kovin lapsellinen, eikä tuntunut ymmärtävän olevansa aatelistoa. Cirnellë ei olisi todellisuudessa ikimaailmassa matkustanut Frenon lähellä sijaitsevaan tuppukylään, jos ei olisi sattumoisin ollut kotimatkalla. Hän oli juuri tulossa suurista, kesän viimeisistä naamiaisista, joihin koko Lyrathin kerma oli kutsuttu. Kotimatkallaan hän oli päättänyt kiepata Frenon kautta, niin harvoin tuli tätäkin paronia enää tavattua. Ja etelään oli pitkä matka, joten muutaman viikon viivästys ei tuntunut missään kreivittärellä, jolla ei enää ollutkaan elämässään mitää muuta kuin aikaa. Cirnellë oli jo yli 200 vuotta vanha, vaikka eihän se toki ole vampyyrille aika eikä mitään. Kreivitär tiesi, että parhaassa tapuksessa hänellä olisi vielä 1600 vuotta elettävänä. Aikaa siis oli matkustella.
Cirnellëllä oli yllään mekko, joka oli sopinut hyvin pieniin juhliin. Hänen hiuksensa olivat kiharretut ja hiuksiin oli pujotettu pieniä tummanpunaisia helmiä. Hänellä oli kasvoissaan vain vähän meikkiä, mutta sillä sai hyvin korostettua silmät ja haihdutettua kasvojen pienet häpeäpilkut, joita meillä jokaisella on. Kreivitär istui selkä suorassa, tähystäen ikkunasta maisemia. He olivat matkustaneet vasta viisitoista minuuttia. Hänen kanssa samassa vaunussa matkustava mies oli pyytänyt kyytiä kotikaupunkiinsa Frenoon. Cirnellë oli pitänyt tätä miestä tyylikkäänä ja riittävän arvokkaana nousemaan vaunuunsa. Tietysti hän voisi pudottii tämän miehen kotiinsa samalla, kun itse jatkaisi matkaa lopultakin kohti pohjoista ja omaa kotikartanoa.
Cirnellë Sacramento ei ollut aina asunut tuossa kartanossa. Hän oli tunnetusta varkaiden suvusta ja oli ottanut työkseen valloittaa nuoren kreivin sydän. Häiden jälkeen tämä mies oli sattumoisin kupsahtanut ja Cirnellë oli perinyt kartanon, hevoset, hopeat.. Kaiken. Surevan kreivittären tarina oli tunnettu ympäri Lyrathia, niin monissa juhlissa siitä keskusteltiin. Cirnellë on elänyt herroiksi kierrellen juhlia ja nauttien ansaitsemaansa arvostusta. Kreivitär oli ylensä hyvin arvostettu ja pidetty henkilö, ja sellaisena hän tykkäsikin esiintyä. Mutta todellisuudessa hän piti liki kaikkia tavallisia työmyyriä säälittävinä ja etenkin kaikki aateliset, joiden ylintä ystävää hän esitti, olivat vain typeriä juorukelloja, jotka kilpailivat siitä, kenestä puhuttaisiin vähiten pahaa selän takana. Cirnellë ei välittänyt, mitä hnestä sanottiin, mutta sen hän huolehti, ettei kukaan päässyt moittimaan hänen asujaan tai ulkonäköään.
Kreivitär istui mietteissään, väsyneenä vaunussa, joka lähestyi Frenoa. Enää olisi jäljellä pieni matka metsän halki. Metsä oli syksyisenä kesäyönä aivan pilkkopimeä ja tie erottui heikosti kaikkien puiden keskeltä. Cirnellë laski päänsä nojaamaan selkänojaan ja sulki silmänsä. Hän oli hyvin väsynyt.
Tuona kauniina syysiltana, Cirnellë istui upeassa vaunussa, joka oli lähtenyt paroni de Gameronin kartanolta puolen yön jälkeen. Vaunussa istui kaksi henkilöä. Molemmat olivat tulossa pienistä juhlista, jotka paroni oli päättänyt pitää ystävilleen. Cirnellë tunsi paronin joistain aikaisemmista juhlista ja olin muun muassa osallistunut tämän häihin. Mies oli kuitenkin kovin lapsellinen, eikä tuntunut ymmärtävän olevansa aatelistoa. Cirnellë ei olisi todellisuudessa ikimaailmassa matkustanut Frenon lähellä sijaitsevaan tuppukylään, jos ei olisi sattumoisin ollut kotimatkalla. Hän oli juuri tulossa suurista, kesän viimeisistä naamiaisista, joihin koko Lyrathin kerma oli kutsuttu. Kotimatkallaan hän oli päättänyt kiepata Frenon kautta, niin harvoin tuli tätäkin paronia enää tavattua. Ja etelään oli pitkä matka, joten muutaman viikon viivästys ei tuntunut missään kreivittärellä, jolla ei enää ollutkaan elämässään mitää muuta kuin aikaa. Cirnellë oli jo yli 200 vuotta vanha, vaikka eihän se toki ole vampyyrille aika eikä mitään. Kreivitär tiesi, että parhaassa tapuksessa hänellä olisi vielä 1600 vuotta elettävänä. Aikaa siis oli matkustella.
Cirnellëllä oli yllään mekko, joka oli sopinut hyvin pieniin juhliin. Hänen hiuksensa olivat kiharretut ja hiuksiin oli pujotettu pieniä tummanpunaisia helmiä. Hänellä oli kasvoissaan vain vähän meikkiä, mutta sillä sai hyvin korostettua silmät ja haihdutettua kasvojen pienet häpeäpilkut, joita meillä jokaisella on. Kreivitär istui selkä suorassa, tähystäen ikkunasta maisemia. He olivat matkustaneet vasta viisitoista minuuttia. Hänen kanssa samassa vaunussa matkustava mies oli pyytänyt kyytiä kotikaupunkiinsa Frenoon. Cirnellë oli pitänyt tätä miestä tyylikkäänä ja riittävän arvokkaana nousemaan vaunuunsa. Tietysti hän voisi pudottii tämän miehen kotiinsa samalla, kun itse jatkaisi matkaa lopultakin kohti pohjoista ja omaa kotikartanoa.
Cirnellë Sacramento ei ollut aina asunut tuossa kartanossa. Hän oli tunnetusta varkaiden suvusta ja oli ottanut työkseen valloittaa nuoren kreivin sydän. Häiden jälkeen tämä mies oli sattumoisin kupsahtanut ja Cirnellë oli perinyt kartanon, hevoset, hopeat.. Kaiken. Surevan kreivittären tarina oli tunnettu ympäri Lyrathia, niin monissa juhlissa siitä keskusteltiin. Cirnellë on elänyt herroiksi kierrellen juhlia ja nauttien ansaitsemaansa arvostusta. Kreivitär oli ylensä hyvin arvostettu ja pidetty henkilö, ja sellaisena hän tykkäsikin esiintyä. Mutta todellisuudessa hän piti liki kaikkia tavallisia työmyyriä säälittävinä ja etenkin kaikki aateliset, joiden ylintä ystävää hän esitti, olivat vain typeriä juorukelloja, jotka kilpailivat siitä, kenestä puhuttaisiin vähiten pahaa selän takana. Cirnellë ei välittänyt, mitä hnestä sanottiin, mutta sen hän huolehti, ettei kukaan päässyt moittimaan hänen asujaan tai ulkonäköään.
Kreivitär istui mietteissään, väsyneenä vaunussa, joka lähestyi Frenoa. Enää olisi jäljellä pieni matka metsän halki. Metsä oli syksyisenä kesäyönä aivan pilkkopimeä ja tie erottui heikosti kaikkien puiden keskeltä. Cirnellë laski päänsä nojaamaan selkänojaan ja sulki silmänsä. Hän oli hyvin väsynyt.