Post by Himwath on Aug 9, 2012 1:08:30 GMT 2
//Junie, kun innostaa //
Merellä oli aina kosteaa ja hyistä. Taivaanranta oli harmaa ja raskaat pilvet roikkuivat niin matalalla, että ne näyttivät imevän kaikki värit maailmasta. Kolea tuuli pureutui vaatteiden läpi ja piiskasi takin liepeitä. Piti olla kesä, mutta ilman takkia oli turha edes kuvitella olevansa kannella. Taivaalta tihutti silloin tällöin sumunomaista sadetta, joka kasteli juuri sen verran, että tuli vielä enemmän kylmä.
Mutta se ei ollut sää, mikä oli kurjaa.
Tunnelma laivalla oli ahdistava; osa matkustajista teki kuolemaa ja vahva kalman tunne viipyi narisevan purren joka sopessa. Laivan miehistä oli hiljaa, ja sillä lyhyellä matkalla, minkä laiva oli taittanut, reunan yli oli nakattu jo kaksi ruumista.
Harmaaluodon laivat olivat aina mustapurjeisia.
Roy istui kannella tynnyrin päällä ja katsoi merelle. Hän ei ollut sairas, eikä liiemmin kylmissäänkään, mutta kolkko seutu veti hänetkin vakavaksi. Lisäksi häntä nypytti.
Hän oli vannottanut itselleen, että tekisi kaikkensa, ettei joutuisi Harmaaluodolle. Tekisi kaikkensa, ettei olisi missään tekemisissä Harmaaluodon taudin kanssa.
Vaan kuinkas kävi.
Muutaman oudon sattuman kautta hän oli kuin olikin päätynyt Harmaaluodolle menevälle laivalle, ja vieläpä ihan tarkoituksella. Ei ihme että häntä oli katsottu pitkään, kun hän oli satamassa ilmottautunut vapaaehtoiseksi parantajaksi.
Vampyyri huokaisi yrittäen päästä eroon kalvavasta epäilyksestä. Erityisen huolissaan hän ei ollut itsestään, mutta kuka tietää, mitä kuukausien sairaiden saarella olo teki hänen mielenterveydellään. Puhumattakaan siitä, että ainoa terve veri koko paikassa oli eläimillä. Hän irvisti. Elää nyt eläimen verellä kuin jokin saastainen peto! Tässähän piti jo harkita takaisin mantereelle uimista...
Mutta ei Roy tekisi niin. Hän kuitenkin oli tarkoituksella laivalla, ei vahingossa, ei täysin pakotettuna.
*
Koko Harmaaluoto näytti sairaalta. Se oli karu ja kivikkoinen, ja vaikka siellä oli kalastajakylä, sen asukkaat olivat vaitonaisia ja välttivät laivasta tulleille puhumista. Itse Luodon saattokoti - taimikälie - oli niin selvästi vasta kyhätty pystyyn ja sen ympärillä velloi sama raskas ilmapiiri kuin kaikkialla Luodolla.
Roy oli tuijotellut rakennusta niin suurella hartaudella, ettei ollut edes huomannut luokseen tullutta naista, ennen kuin tämä napsautti sormia hänen kasvojensa edessä. Naisen kasvoilla oli juonteita ja hänen silmiensä aluset olivat tummat. Hän oli kalpea ja uupuneennäköinen, mutta selvästi syvästi helpottunut.
"Sinäkö olet parantaja, joka tulee tilalleni?" hän kysyi Roylta.
"Ilmeisesti."
"Seuraa noita portaita ylös", hän kertoi. "Siellä sinulle kerrotaan tarkemmin."
Hän ei haaskannut aikaa turhuuksiin, vaan saatuaan sanat suustaan, nainen säntäsi paluumatkaan valmistautuvaan laivaan.
Roy pudisti hieman päätään ja lähti loikkimaan portaat ylös miettien katkerana, mihin sotkuun oli taas itsensä onnistunut saamaan.
Merellä oli aina kosteaa ja hyistä. Taivaanranta oli harmaa ja raskaat pilvet roikkuivat niin matalalla, että ne näyttivät imevän kaikki värit maailmasta. Kolea tuuli pureutui vaatteiden läpi ja piiskasi takin liepeitä. Piti olla kesä, mutta ilman takkia oli turha edes kuvitella olevansa kannella. Taivaalta tihutti silloin tällöin sumunomaista sadetta, joka kasteli juuri sen verran, että tuli vielä enemmän kylmä.
Mutta se ei ollut sää, mikä oli kurjaa.
Tunnelma laivalla oli ahdistava; osa matkustajista teki kuolemaa ja vahva kalman tunne viipyi narisevan purren joka sopessa. Laivan miehistä oli hiljaa, ja sillä lyhyellä matkalla, minkä laiva oli taittanut, reunan yli oli nakattu jo kaksi ruumista.
Harmaaluodon laivat olivat aina mustapurjeisia.
Roy istui kannella tynnyrin päällä ja katsoi merelle. Hän ei ollut sairas, eikä liiemmin kylmissäänkään, mutta kolkko seutu veti hänetkin vakavaksi. Lisäksi häntä nypytti.
Hän oli vannottanut itselleen, että tekisi kaikkensa, ettei joutuisi Harmaaluodolle. Tekisi kaikkensa, ettei olisi missään tekemisissä Harmaaluodon taudin kanssa.
Vaan kuinkas kävi.
Muutaman oudon sattuman kautta hän oli kuin olikin päätynyt Harmaaluodolle menevälle laivalle, ja vieläpä ihan tarkoituksella. Ei ihme että häntä oli katsottu pitkään, kun hän oli satamassa ilmottautunut vapaaehtoiseksi parantajaksi.
Vampyyri huokaisi yrittäen päästä eroon kalvavasta epäilyksestä. Erityisen huolissaan hän ei ollut itsestään, mutta kuka tietää, mitä kuukausien sairaiden saarella olo teki hänen mielenterveydellään. Puhumattakaan siitä, että ainoa terve veri koko paikassa oli eläimillä. Hän irvisti. Elää nyt eläimen verellä kuin jokin saastainen peto! Tässähän piti jo harkita takaisin mantereelle uimista...
Mutta ei Roy tekisi niin. Hän kuitenkin oli tarkoituksella laivalla, ei vahingossa, ei täysin pakotettuna.
*
Koko Harmaaluoto näytti sairaalta. Se oli karu ja kivikkoinen, ja vaikka siellä oli kalastajakylä, sen asukkaat olivat vaitonaisia ja välttivät laivasta tulleille puhumista. Itse Luodon saattokoti - taimikälie - oli niin selvästi vasta kyhätty pystyyn ja sen ympärillä velloi sama raskas ilmapiiri kuin kaikkialla Luodolla.
Roy oli tuijotellut rakennusta niin suurella hartaudella, ettei ollut edes huomannut luokseen tullutta naista, ennen kuin tämä napsautti sormia hänen kasvojensa edessä. Naisen kasvoilla oli juonteita ja hänen silmiensä aluset olivat tummat. Hän oli kalpea ja uupuneennäköinen, mutta selvästi syvästi helpottunut.
"Sinäkö olet parantaja, joka tulee tilalleni?" hän kysyi Roylta.
"Ilmeisesti."
"Seuraa noita portaita ylös", hän kertoi. "Siellä sinulle kerrotaan tarkemmin."
Hän ei haaskannut aikaa turhuuksiin, vaan saatuaan sanat suustaan, nainen säntäsi paluumatkaan valmistautuvaan laivaan.
Roy pudisti hieman päätään ja lähti loikkimaan portaat ylös miettien katkerana, mihin sotkuun oli taas itsensä onnistunut saamaan.