Post by Catsha on Aug 7, 2012 18:40:30 GMT 2
//Jaaaa tänne Psykis ja Damien//
Kävelin iltamyöhällä Drienin katuja. Majtaloissa paloivat valot ja meteli kantautui ulos asti. Tavallisissa taloissa ei näkynyt muuta kuin pimeät ikkunat muutavaa poikkeusta lukuunottamatta. Ilma oli melkein kylmä. Viileä tuuli puhalsi vihaisesti. Imassa oli odottavan sateen ja ukkosen tuntua. Pilvet roikkuivat matalalla ja kuu pääsi vain välillä vilahtamaan pilviverhon takaa. Oloni oli varsin kotoisa, ilmanalasta huolimatta. Kadut olivat tyhjinä, joten olin kieltämättä omituinen näky.
Minulla oli musta mekko sekä musta laajahuppuinen viitta. Musta korosti vaaleaa ihonväriäni, joten se sai minut näyttämään aavemaiselta. Grev istui hupussani rauhallisesti, näkymättömissä.
Hetken mielijohteesta poikkesin sivukujalle. Kuja oli kujaksi aika puhdas, ei roskia missään, ainoastaan laatikoita. Kujalta ei päässyt suoraan mihinkään, se haarautui kahtia. Toinen haara johti aitaan, jonka edessä oli laatikkopino. Toisellakin puolella oli laatikkopino, joten kujaa olisi voinut sanoa umpikujaksi. Kiipesin aisan puoleisen laatikkopinon päälle istumaan. Pidin tälläisistä kujista. Täällä tapahtui paljon, mies tapettiin, katupoika tuli nukkumaan, varkaus. Mitä nyt mieleen juolahti. Istuin niin huomaamatta kuin voin varjossa ja odotin, josko täällä tapahtuisi jotain. En halunnut vielä palata kotiin, sillä kaupunki oli varmasti paljon mielenkiintoisempi paikka. Kotona en taatusti törmäisi juttukaveriin, kuten katupoikaan, varkaaseen tai sensuuntaiseen sakkiin. He olivat oikeasti mukavaa porukkaa, ainakin ystävilleen.
Olin tullut aikaisin aamulla Drieniin hankkimaan teetä ja sen sellaista pikkutavaraa. Lisäksi olin tullut kuuntelemaan uutisia, joten olin istunut koko päivän ihmisten kanssa, ojentanut kolikoita sinne ja tänne, kuullut joutavanpäiväistä löpinää mutta myös ihan asiaa. Olin paennut puhdistajajoukkoa, lopulta kyllästyttyäni juoksemaan karkuun, hoidellut koko porukan hautaan, mikä ei ollut minulle mitenkään mieluista. Inhosin sitä, mutta ellei heille voinut takoa järkeä päähän, he tappaisivat muita. Vampyyrejä, ihmissusia. Vaikkakin, mietin, miksi vampyyrien piti antaa elää. Miksi minun piti elää? Ihmissudet eivät voineet itse hallita tappamistaan, joten he olivat ihan okei. Mutta vampyyrit. No, heidän piti tappaa elääkseen, mutta... Sen olisi voinut hoitaa luovuttajien, eläinten tai muun vastaavan kautta. Samassa kuulin kahden ihmisen tulevan minua kohti. Piilouduin varjoihin, ja luulen, että he eivät huomanneet minua, ainakaan alkuun.
Kävelin iltamyöhällä Drienin katuja. Majtaloissa paloivat valot ja meteli kantautui ulos asti. Tavallisissa taloissa ei näkynyt muuta kuin pimeät ikkunat muutavaa poikkeusta lukuunottamatta. Ilma oli melkein kylmä. Viileä tuuli puhalsi vihaisesti. Imassa oli odottavan sateen ja ukkosen tuntua. Pilvet roikkuivat matalalla ja kuu pääsi vain välillä vilahtamaan pilviverhon takaa. Oloni oli varsin kotoisa, ilmanalasta huolimatta. Kadut olivat tyhjinä, joten olin kieltämättä omituinen näky.
Minulla oli musta mekko sekä musta laajahuppuinen viitta. Musta korosti vaaleaa ihonväriäni, joten se sai minut näyttämään aavemaiselta. Grev istui hupussani rauhallisesti, näkymättömissä.
Hetken mielijohteesta poikkesin sivukujalle. Kuja oli kujaksi aika puhdas, ei roskia missään, ainoastaan laatikoita. Kujalta ei päässyt suoraan mihinkään, se haarautui kahtia. Toinen haara johti aitaan, jonka edessä oli laatikkopino. Toisellakin puolella oli laatikkopino, joten kujaa olisi voinut sanoa umpikujaksi. Kiipesin aisan puoleisen laatikkopinon päälle istumaan. Pidin tälläisistä kujista. Täällä tapahtui paljon, mies tapettiin, katupoika tuli nukkumaan, varkaus. Mitä nyt mieleen juolahti. Istuin niin huomaamatta kuin voin varjossa ja odotin, josko täällä tapahtuisi jotain. En halunnut vielä palata kotiin, sillä kaupunki oli varmasti paljon mielenkiintoisempi paikka. Kotona en taatusti törmäisi juttukaveriin, kuten katupoikaan, varkaaseen tai sensuuntaiseen sakkiin. He olivat oikeasti mukavaa porukkaa, ainakin ystävilleen.
Olin tullut aikaisin aamulla Drieniin hankkimaan teetä ja sen sellaista pikkutavaraa. Lisäksi olin tullut kuuntelemaan uutisia, joten olin istunut koko päivän ihmisten kanssa, ojentanut kolikoita sinne ja tänne, kuullut joutavanpäiväistä löpinää mutta myös ihan asiaa. Olin paennut puhdistajajoukkoa, lopulta kyllästyttyäni juoksemaan karkuun, hoidellut koko porukan hautaan, mikä ei ollut minulle mitenkään mieluista. Inhosin sitä, mutta ellei heille voinut takoa järkeä päähän, he tappaisivat muita. Vampyyrejä, ihmissusia. Vaikkakin, mietin, miksi vampyyrien piti antaa elää. Miksi minun piti elää? Ihmissudet eivät voineet itse hallita tappamistaan, joten he olivat ihan okei. Mutta vampyyrit. No, heidän piti tappaa elääkseen, mutta... Sen olisi voinut hoitaa luovuttajien, eläinten tai muun vastaavan kautta. Samassa kuulin kahden ihmisen tulevan minua kohti. Piilouduin varjoihin, ja luulen, että he eivät huomanneet minua, ainakaan alkuun.