Post by banaanikirahvi on Jul 17, 2012 18:43:40 GMT 2
Sawa vältteli Kainin katsetta kun tuo ilmeisesti halusi tietää mitä Sawa oli jättänyt sanomatta. Sawa ei kumminkaan sanonut tuosta aiheesta enää mitään. Hän katsahti silmäkulmastaan Kainiin, joka siirtyi taas hivenen lähemmäksi Sawaa, joka puolestaan loittoni saman verran Kainista samantien vaistomaisesti. Kain näytti hieman vihaiselta. Sawa nielaisi hiljaa ja hänen olonsa tuli hieman uhatuksi, hän ei tiennyt mitä Kain ajattelisi Rendrielin kuolemasta. Sawa pureskeli hieman huultaan ja säpsähti pienesti kun Kainin käsi asettui hänen päänsä päälle yllättäen.
Sawa kääntyi hämmentyneenä katsomaan Kainia kun tuo sanoi, ettei Rendriel ollut ansainnut elää. Sawa näytti hieman surumieliseltä. Hän kääntyi taas poispäin ja hymähti hyväksyvästi. Ilmeisesti ainakin tästä asiasta Sawa ja Kain olivat samaa mieltä. Se ei kumminkaan tehnyt Sawan oloa yhtään sen mukavammaksi. Hän ei ollut yhtään sen parempi ihminen kuin Rendrielkään. Ehkä hänkään ei ansainnut elää.
Kainin antaessa luvan kysymysten kysymiseen, Sawa liikahteli hieman vaivautuneesti veden alla. Mistäköhän olisi hyvä aloittaa?
"Tuota.. Ensinnäkin, miten sinä löysit minut? Ja miksi siinä kesti niin kauan?"
Sawa aloitti sitten, hänen äänestä muuttuessa hieman tuskaisaksi lauseen loppua kohden.
"Sillä joko sinä et yrittänyt tosissasi, olet surkea tiedonhankkia, tai sitten minun... tapaukseni oltiin vain peitelty todella hyvin.."
Sawa sanoi sitten hiljaa lähinnä itsekseen. Ei sillä että hän syyttäisi Kainia tai mitään, parempi myöhään kuin ei milloinkaan, niinkuin se sanonta meni. Vaikka Sawan oli vaikea uskoa kyseistä sanontaa.
"Toiseksi..."
Sawa jatkoi sitten ja katseli ympärilleen kynttilöin valaistussa pramessa kylpyhuoneessta, tai kammiossa, missä lie.
"Kuka sinä oikein olet? Tai siis, en tiedä sinusta muuta kuin nimesi, enkä mitään muuta."
Sawa sanoi ja imeskeli hieman huuliaan. Ihan kenellä tahansa ei tällaista taloa voinut olla. Sawa ei kiinnittänyt mitään huomiota Kainin sisäiseen kamppailuun. Sawa veti syvään henkeä.
"Ja mitä sinä tiedät minusta? Minä kun en tiedä enää edes omaa ikääni.."
Sawa sanoi sitten väsyneellä äänellä. Hänestä todellakin tuntui, ettei hän enää tiennyt kuka oli. Hän ei tiennyt kuinka kauan hän oli vankilassa ollut. Ja hänen elämänsä ennen vankilaa tuntui vain pahalta unelta, epätodelliselta, vaikka Sawa tiesi sen olevan totta. Menisi hetken aikaa ennenkuin Sawa taas oppisi hyväksymään tosiasiat ja sopeutumaan kaikkeen.
Mitään muuta kysyttävää Sawalla ei juuri tähän hätään ollut. Luulisi että tässä vaiheessa pään tulisi olla täynnä kysymyksiä, mutta Sawan aivot löivät vain tyhjää. Mutta eipä hän oikeastaan halunnut paljoa tietääkään. Tieto lisäisi tuskaa, oletettavasti.
Sawa kääntyi hämmentyneenä katsomaan Kainia kun tuo sanoi, ettei Rendriel ollut ansainnut elää. Sawa näytti hieman surumieliseltä. Hän kääntyi taas poispäin ja hymähti hyväksyvästi. Ilmeisesti ainakin tästä asiasta Sawa ja Kain olivat samaa mieltä. Se ei kumminkaan tehnyt Sawan oloa yhtään sen mukavammaksi. Hän ei ollut yhtään sen parempi ihminen kuin Rendrielkään. Ehkä hänkään ei ansainnut elää.
Kainin antaessa luvan kysymysten kysymiseen, Sawa liikahteli hieman vaivautuneesti veden alla. Mistäköhän olisi hyvä aloittaa?
"Tuota.. Ensinnäkin, miten sinä löysit minut? Ja miksi siinä kesti niin kauan?"
Sawa aloitti sitten, hänen äänestä muuttuessa hieman tuskaisaksi lauseen loppua kohden.
"Sillä joko sinä et yrittänyt tosissasi, olet surkea tiedonhankkia, tai sitten minun... tapaukseni oltiin vain peitelty todella hyvin.."
Sawa sanoi sitten hiljaa lähinnä itsekseen. Ei sillä että hän syyttäisi Kainia tai mitään, parempi myöhään kuin ei milloinkaan, niinkuin se sanonta meni. Vaikka Sawan oli vaikea uskoa kyseistä sanontaa.
"Toiseksi..."
Sawa jatkoi sitten ja katseli ympärilleen kynttilöin valaistussa pramessa kylpyhuoneessta, tai kammiossa, missä lie.
"Kuka sinä oikein olet? Tai siis, en tiedä sinusta muuta kuin nimesi, enkä mitään muuta."
Sawa sanoi ja imeskeli hieman huuliaan. Ihan kenellä tahansa ei tällaista taloa voinut olla. Sawa ei kiinnittänyt mitään huomiota Kainin sisäiseen kamppailuun. Sawa veti syvään henkeä.
"Ja mitä sinä tiedät minusta? Minä kun en tiedä enää edes omaa ikääni.."
Sawa sanoi sitten väsyneellä äänellä. Hänestä todellakin tuntui, ettei hän enää tiennyt kuka oli. Hän ei tiennyt kuinka kauan hän oli vankilassa ollut. Ja hänen elämänsä ennen vankilaa tuntui vain pahalta unelta, epätodelliselta, vaikka Sawa tiesi sen olevan totta. Menisi hetken aikaa ennenkuin Sawa taas oppisi hyväksymään tosiasiat ja sopeutumaan kaikkeen.
Mitään muuta kysyttävää Sawalla ei juuri tähän hätään ollut. Luulisi että tässä vaiheessa pään tulisi olla täynnä kysymyksiä, mutta Sawan aivot löivät vain tyhjää. Mutta eipä hän oikeastaan halunnut paljoa tietääkään. Tieto lisäisi tuskaa, oletettavasti.