Post by Deleted on Jul 4, 2012 15:54:52 GMT 2
Dar'ess-aun Hintelä asteli lapio olallaan pitki Tartakin pääkatua. Alueella riehui Tauti. Tai riehui ja riehui. Täälläkin mummelit ja muu irtolais ja huonompiosainen väki varmaan säikähti pelkkää kulkutaudin nimeä niin pahasti, että saivat kohtauksen ja kuolivat. Ehkä yksi tai kaksi tautiin oikeasti kuollutta perhettä oltiin haudattu nyt täällä, mutta osa oli niin pieniä lapsia, ettei Dar'ess-aun osannut sanoa, olivatko kaikki sitten kuolleet siihen, vai nälkään tai siihen, että kuolleen vanhemman ruumis oli musertanut sen. Enemmän täällä vaikutti riehuvan kotoisa lavantauti. Kaunista.. Erittäin kaunista..
Nuori minotauri oli tavallaan mielissään, sillä nyt kun tautiin kuolleita oli noin vähän hänen vähäiset kirjoitustaitonsa ja laskutaitonsa eivät joutuneet koetukselle, kun hänen ei tarvinnut tehdä kovin pitkää listaa menehtyneistä. Siis niiden määrästä.
Paikallinen haudankaivaja oli menehtynyt ensimmäisten joukoissa, samoin muutama muun kylä haudankaivajat, joten Dar'ess-aunilla oli kysyntää. Ja minotaurihan kulki. Kaikki taudit pystyi minotaurin maailmassa välttämään peseytymisellä, valkosipulilla ja kanelinkukilla.. Vai olivatkohan ne omenan kukkia?
Kääpiökokoinen minotauri asteli pienelle sivupolulle aikomuksenaan peseytyä kylän liepeillä olevassa joessa. Hänen sieraimiinsa kantautui tuttu tuoksu. Toinen minotauri?
Oi, kyllä. Missäköhän tuo toinen oli? Ei nimittäin voinut olla kaukana...
Eikä ollutkaan. Nimittäin tuossahan tuo tuollaisen pienen majan kulmalla istui.
"HOI!" Dar'ess-aun mylväisi ilmaisuksi, ettei aikonut hyökätä toisen kimppuun, niin turhalle kuin sen ilmaiseminen hänen tapauksessa ikinä olikaan..
//Silvar.//