Post by Himwath on Jul 4, 2012 0:09:42 GMT 2
Drienin kylpylä oli ainoa laatuaan Lyrathissa. Toki siellä oli pari muutakin kylpylää, mutta mikään niistä ei yltänyt Drienin valtavan paratiisin tasolle. Altaita ja lähteitä oli lukemattomia ja koristelut mietitty viimeisen päälle. Yksikään yksityiskohta ei ollut jäänyt huomioitta eikä yksikään asia ollut vinksallaan. Moinen täydellisyys tietenkin vaati myös asiansa osaavia työntekijöitä.
Rudi vietti yleensä kylpylässä ainoastaan talvet, mutta tämä kesä oli hieman erityinen. Hän oli nimittäin tullut hämyiseen paikkaan hieman aikaisemmin lähinnä piipahtamaan, sillä kun Harmaaluodon tauti puhkesi raivokkaana rannikolla, moni suuntasi huolissaan puhdistamaan sieluaan kylpylään. Sairastuneet tietenkin käännytettiin ovella, mutta terveetkin uskoivat saavan paremman suojan tautia vastaan, mikäli olivat lionneet Drienin taikaa tihkuvissa lähteissä tai olleet näppäräsormisen hierojan oiottavana.
Sinihiuksinen keijumies valmisteli parhaillaan yhtä yrttikylpyä. Se tapahtui suuressa puisessa paljussa, joka lämmitettiin juuri oikean lämpöiseksi. Kristallin kirkkaaseen veteen lisättiin tuoksuja ja yrttejä, jotka muuttivat veden värin usein hieman sameaksi. Huone, jossa palju sijaitsi, oli yksi useammista samanlaisista, jotka oli kaikki koristeltu veistoksin ja ruukuissaan kasvavin kasvein. Huoneen reunamilla, lattialla, kiersi noin puolen metrin levyinen lasitettu ura, jossa virtasi maaginen neste. Se hohti utuisesti hoitaen huoneen valaistuksen. Kosteassa höyryisessä ilmassa tuokstui maa ja koristekasvien hento tuoksu. Pian se kuitenkin muuttuisi yrttien tuoksuksi kunhan ne ensin saisivat hieman muhia lämpöisessä vedessä. Rudi oli tänään vastuussa tästä huoneesta, joten lisättyään puita kamiinaan, hän laittoi tarvittavat tuoksuyrtit veteen. Keiju oli tottunut huoneen kuumuuteen, joten hän ei edes hikoillut, kunhan suki silloin tällöin hiuksia kasvoiltaan, joille ne liimantuivat kostean ilman takia vähän väliä.
//Catsha, ole hyvä! Kökkö alku mutta koita saada jotain irti.//