Post by briabre on Jan 4, 2012 22:18:04 GMT 2
// Zeraa with mr.Gabriel//
Sää oli myrskyisä. Lunta puhalsi jäätävän kylmän tuulen mukana niin paljon, että hetkessä lunta oli kerääntynyt maahan jo nilkkoihin yltäväksi kerrokseksi. Hiutaleet pistelivät inhottavasti harvojen ulkona vaeltelevien henkilöiden kasvoja ja pyrki röyhkeästi näiden iholle sitten sulaen ja kastellen nämä läpimäriksi.
Dea sen siaan oli ollut kohtalaisen onnekas sen jälkeen kun oli saapunut Lyrathiin. Hän oli tutustunut mitä useampaan erittäin mukavaan henkilöön ja rodunedustajaan, että oli oppinut pikkuhiljaa pitämään kyseistä paikkaa kotinaan. Lisäksi neito oli ollut joissain määrin ovela, lähes luvattoman ovela saadessaan jalkateränsä ujutettua seurapiiri elämän ovenrakoon työskennellessään tarjoilijana. Sillä tässä ammatissa jos missä kuuli eniten juoruja, ei sillä etteikö olisi ollut väärin välillä vähän salakuunnella hienostonaisten tilityksiä ja sen jälkeen myydä tietoja ja juoruja eteenpäin seurapiiripalstojen kirjoittajille jotka maksoivat suurempiakin taskurahoja palkaksi, mikäli juorut olivat erittäin mehukkaita. Toisinaan haltia oli sitä mieltä, että mikäli neidot halusivat jakaa sellaisia tietoja keskenään joiden ei pitänyt päätyä palstojen pitkikkeeksi, niin niiden jakamiseen salonki missä Dea työskenteli oli vihoviimeinen paikka niiden jakamiseen, joten minkä neito sille voi jos joskus vahingossa saattoi kuulla tulenaran lipsahduksen nousukasperheen sieväntyttären huulilta.
Omien pikkuneuvojensa kautta siis Dea oli päässyt kurkistamaan yleellistä elämää ja onnistunut luomaan itselleen arvon tai pikemminkin roolin. Hänet tunnettiin aateliston kesken perijättärenä. Hänen isänsä oli mukamas aikoinaan nuoruusvuosina törmännyt kultasuoneen ja tahkonut siitä itselleen mukavat elannot. Vuosien jälkeen kun aika oli jättänyt vanhemmista erään onnettoman onnettomuuden myötä näiden palaessa kartanon mukana tuhkaksi oli nainen perinyt kaiken jäljelle jääneen ja muuttanut Frenoon. Todellisuudessa se kaikki oli valetta, tai oikeastaan hän oli syöttänyt vain pienen pajunpätkän eräälle aatelistorouvalle joka oli paisutellut neidon tarinaa eteenpäin ja loppujen lopuksi hienostoväki oli määritellyt paisutellen ja muunnellen naisen menneisyyden johon neito oli tyytyväinen. Oikeastihan nainen työskenteli aijemmin mainitsemassa salongissa Namarissa, mutta oli ottanut vapaata kahdeksi kokonaiseksi viikoksi saadessaan kutsun naamiaistanssiaisiin jossa hänen oli määrä tehdä vaikutus muihin. Oli varmasti onni, että hän oli todellisuudessa prinsessa jonka vuoksi suurinpiirtein hovin etiketit ja käyttäytymissäännöt olivat selvät Dealle vaikkakin ne välillä poikkesivat vähän turhankin paljon siitä mihin hän oli tottunut.
Nainen oli tilannut itselleen mittaustyönä syvänruusunpunaisen leningin jonka olkaimet olivat ommeltu käsivarsille. Leningin yläosaa koristi lukuisat helmikoristelut jotka tuikkivat kauniisti aina valon osuessa oikeasta kulmasta niihin. Leningin hameosa oli satiinia mutta sen pinta oli päällystetty samanvärisellä sifonkilla joka toi asuun erilaista syvyyttä.
Dea ei ollut tottunut pitämään yllä mitään niin prameaa, mutta nyt hän oli erityisen tyytyväinen ulkonäköönsä pyörähdellessään yleellisen majatalon huoneiston peilin edessä asu yllään. Asu suorastaan imarteli hänen siroa hentoa vartaloaan ja sai naisen näyttämään upealta. Neiti oli lisäksi kihartanut vaaleat hiuksensa rennoille korkkiruuvikiharoille ja kiinnittänyt ne toiselta puolelta päätä kaartamaan toiselle puolelle ja kiinnittänyt erään kauniin helmikoristeellisen hiuskoristeen sille puolelle päätä mitä eivät korkkiruuvit valloittaneet. Meikki oli vahva ja näyttävä. Kulmat ja silmät olivat tummennetut ja huulet olivat maalatut verenpunaisiksi. Nainen puki yllensä vielä tyköistuvan pikkutakin jonka tehtävänä oli pitää hänet lämpimänä vaunumatkan kartanolle jonka jälkeen naiselle oli aivan se ja sama mikä oli takin kohtalo. Hän olisi näiden juhlien katseisen kohde ja kaikki tulisivat kadehtimaan juuri hänen kauneuttaan ja sirouttaan.
Dea varmisti nopeasti, että punainen samettinen rasia jonka sisällä oli hänen maskinsa oli myös mukana, ennen kuin hän kiirehti majatalon alakertaan hevoskärryjen joutuessa odottelemaan jo tovin neidon viimelaittautumisia.
Sää oli myrskyisä. Lunta puhalsi jäätävän kylmän tuulen mukana niin paljon, että hetkessä lunta oli kerääntynyt maahan jo nilkkoihin yltäväksi kerrokseksi. Hiutaleet pistelivät inhottavasti harvojen ulkona vaeltelevien henkilöiden kasvoja ja pyrki röyhkeästi näiden iholle sitten sulaen ja kastellen nämä läpimäriksi.
Dea sen siaan oli ollut kohtalaisen onnekas sen jälkeen kun oli saapunut Lyrathiin. Hän oli tutustunut mitä useampaan erittäin mukavaan henkilöön ja rodunedustajaan, että oli oppinut pikkuhiljaa pitämään kyseistä paikkaa kotinaan. Lisäksi neito oli ollut joissain määrin ovela, lähes luvattoman ovela saadessaan jalkateränsä ujutettua seurapiiri elämän ovenrakoon työskennellessään tarjoilijana. Sillä tässä ammatissa jos missä kuuli eniten juoruja, ei sillä etteikö olisi ollut väärin välillä vähän salakuunnella hienostonaisten tilityksiä ja sen jälkeen myydä tietoja ja juoruja eteenpäin seurapiiripalstojen kirjoittajille jotka maksoivat suurempiakin taskurahoja palkaksi, mikäli juorut olivat erittäin mehukkaita. Toisinaan haltia oli sitä mieltä, että mikäli neidot halusivat jakaa sellaisia tietoja keskenään joiden ei pitänyt päätyä palstojen pitkikkeeksi, niin niiden jakamiseen salonki missä Dea työskenteli oli vihoviimeinen paikka niiden jakamiseen, joten minkä neito sille voi jos joskus vahingossa saattoi kuulla tulenaran lipsahduksen nousukasperheen sieväntyttären huulilta.
Omien pikkuneuvojensa kautta siis Dea oli päässyt kurkistamaan yleellistä elämää ja onnistunut luomaan itselleen arvon tai pikemminkin roolin. Hänet tunnettiin aateliston kesken perijättärenä. Hänen isänsä oli mukamas aikoinaan nuoruusvuosina törmännyt kultasuoneen ja tahkonut siitä itselleen mukavat elannot. Vuosien jälkeen kun aika oli jättänyt vanhemmista erään onnettoman onnettomuuden myötä näiden palaessa kartanon mukana tuhkaksi oli nainen perinyt kaiken jäljelle jääneen ja muuttanut Frenoon. Todellisuudessa se kaikki oli valetta, tai oikeastaan hän oli syöttänyt vain pienen pajunpätkän eräälle aatelistorouvalle joka oli paisutellut neidon tarinaa eteenpäin ja loppujen lopuksi hienostoväki oli määritellyt paisutellen ja muunnellen naisen menneisyyden johon neito oli tyytyväinen. Oikeastihan nainen työskenteli aijemmin mainitsemassa salongissa Namarissa, mutta oli ottanut vapaata kahdeksi kokonaiseksi viikoksi saadessaan kutsun naamiaistanssiaisiin jossa hänen oli määrä tehdä vaikutus muihin. Oli varmasti onni, että hän oli todellisuudessa prinsessa jonka vuoksi suurinpiirtein hovin etiketit ja käyttäytymissäännöt olivat selvät Dealle vaikkakin ne välillä poikkesivat vähän turhankin paljon siitä mihin hän oli tottunut.
Nainen oli tilannut itselleen mittaustyönä syvänruusunpunaisen leningin jonka olkaimet olivat ommeltu käsivarsille. Leningin yläosaa koristi lukuisat helmikoristelut jotka tuikkivat kauniisti aina valon osuessa oikeasta kulmasta niihin. Leningin hameosa oli satiinia mutta sen pinta oli päällystetty samanvärisellä sifonkilla joka toi asuun erilaista syvyyttä.
Dea ei ollut tottunut pitämään yllä mitään niin prameaa, mutta nyt hän oli erityisen tyytyväinen ulkonäköönsä pyörähdellessään yleellisen majatalon huoneiston peilin edessä asu yllään. Asu suorastaan imarteli hänen siroa hentoa vartaloaan ja sai naisen näyttämään upealta. Neiti oli lisäksi kihartanut vaaleat hiuksensa rennoille korkkiruuvikiharoille ja kiinnittänyt ne toiselta puolelta päätä kaartamaan toiselle puolelle ja kiinnittänyt erään kauniin helmikoristeellisen hiuskoristeen sille puolelle päätä mitä eivät korkkiruuvit valloittaneet. Meikki oli vahva ja näyttävä. Kulmat ja silmät olivat tummennetut ja huulet olivat maalatut verenpunaisiksi. Nainen puki yllensä vielä tyköistuvan pikkutakin jonka tehtävänä oli pitää hänet lämpimänä vaunumatkan kartanolle jonka jälkeen naiselle oli aivan se ja sama mikä oli takin kohtalo. Hän olisi näiden juhlien katseisen kohde ja kaikki tulisivat kadehtimaan juuri hänen kauneuttaan ja sirouttaan.
Dea varmisti nopeasti, että punainen samettinen rasia jonka sisällä oli hänen maskinsa oli myös mukana, ennen kuin hän kiirehti majatalon alakertaan hevoskärryjen joutuessa odottelemaan jo tovin neidon viimelaittautumisia.