Post by naru on Dec 25, 2011 23:38:16 GMT 2
//Riesa naisensa kanssa tsetset! ^____^//
Lyrathin talvi oli aina yhtä armoton kuin ennenkin. Lunta oli kasaantunut kinoksittain puiden juureen ja vain suurimmat tiet kaupunkien välillä pysyivät käyttö kelpoisina. Mors ei erityisemmin talvesta pitänyt, mutta olipahan vapaa-aikaa. Suurin osa saaren kauppiaista olivat vaeltaneet talveksi eteläiseen Namarin jävikaupunkiin, eikä näin ollen nuorelle palkkasoturillekaan ollut langennut töitä vankkureiden vahtina. Ja kun tällä nagalla ei ollut tekemistä, hän tylsistyi. Ja kun hän tylsistyi, tapahtui kaikkea kummallaista.
Morsilla ei ollut harmaintakaan aavistusta, mistä hän oli saanut päähänsä lähteä pois Namarin ja kotikylänsä suomasta lämmöstä ja rauhasta. Varmasti hän olisi keksinyt itselleen tekemistä järvikaupungin vilinästäkin, mutta jokin oli ajanut hänet liikkeelle sillä viikolla. Namar tuntui niin nähdyltä ja hän kaipasi toimintaa, elämää ja seikkailuja, uusia kasvoja. Ja saattoi erääällä vihaisella ja vaikutusvaltaisella aatelistytön isälläkin olla jotakin osuutta punapään karkaamiselle kotikulmilta.
Joka tapauksessa, hypättyään satunnaisen karavaanin kyytiin Namarin torilla, hän ei olisi osannut odottaa päätyvänsä Mihrasin raunioiden laitamille. Vanhan pääkaupungin ympärille oli alkanut muodostumaan kylämäisiä asutus keskittymiä, joihin oli (nagan yllätykseksi) alkanut valua evakossa asuneita lyrathilaisia jokapuolelta saarta. Joukossa ei ollut vain köyhiä, kerjäläisiä, roistoja tai hulluja (vaikka he olivatkin edelleen Mirhasin valtaväestönä), vaan ihan kunnollistakin väkeä, joka oli alkanut edistämään kaupungin jälleen rakentamista. Yksi näiden uurastusten hedelmistä oli eräs piskuinen kapakka ja jonkinlainen majatalo, jonka alakerran kievarissa kirkkaan värinen nagaylimys nyt istuskeli olutta siemaillen.
Päivän leuto nollakeli oli vaihtunut iltaa kohden kiristyväään pakkaseen ja käärmekentauri oli katsonut parhaaksi luikerrella ehkä koko Mihrasin alueen ainoaan majataloon kylmää pakoon. Mors huokaisi raskaasti ja kietoi yllään olevaa sammaleenvihreää viittaa tiukemmin ympärilleen ja veti häntänsä tiukalle kerälle tuolinsa alle. Vaikka sumuisessa kapakassa oli takkatuli, oli se silti vetoisa ja etelän leutouteen tottuneella miehellä oli täysi työ pitää itsensä lämpimänä. Helvetti sentään kun oli kylmä! Olisi edes jotakin juttu seuraa...
Lyrathin talvi oli aina yhtä armoton kuin ennenkin. Lunta oli kasaantunut kinoksittain puiden juureen ja vain suurimmat tiet kaupunkien välillä pysyivät käyttö kelpoisina. Mors ei erityisemmin talvesta pitänyt, mutta olipahan vapaa-aikaa. Suurin osa saaren kauppiaista olivat vaeltaneet talveksi eteläiseen Namarin jävikaupunkiin, eikä näin ollen nuorelle palkkasoturillekaan ollut langennut töitä vankkureiden vahtina. Ja kun tällä nagalla ei ollut tekemistä, hän tylsistyi. Ja kun hän tylsistyi, tapahtui kaikkea kummallaista.
Morsilla ei ollut harmaintakaan aavistusta, mistä hän oli saanut päähänsä lähteä pois Namarin ja kotikylänsä suomasta lämmöstä ja rauhasta. Varmasti hän olisi keksinyt itselleen tekemistä järvikaupungin vilinästäkin, mutta jokin oli ajanut hänet liikkeelle sillä viikolla. Namar tuntui niin nähdyltä ja hän kaipasi toimintaa, elämää ja seikkailuja, uusia kasvoja. Ja saattoi erääällä vihaisella ja vaikutusvaltaisella aatelistytön isälläkin olla jotakin osuutta punapään karkaamiselle kotikulmilta.
Joka tapauksessa, hypättyään satunnaisen karavaanin kyytiin Namarin torilla, hän ei olisi osannut odottaa päätyvänsä Mihrasin raunioiden laitamille. Vanhan pääkaupungin ympärille oli alkanut muodostumaan kylämäisiä asutus keskittymiä, joihin oli (nagan yllätykseksi) alkanut valua evakossa asuneita lyrathilaisia jokapuolelta saarta. Joukossa ei ollut vain köyhiä, kerjäläisiä, roistoja tai hulluja (vaikka he olivatkin edelleen Mirhasin valtaväestönä), vaan ihan kunnollistakin väkeä, joka oli alkanut edistämään kaupungin jälleen rakentamista. Yksi näiden uurastusten hedelmistä oli eräs piskuinen kapakka ja jonkinlainen majatalo, jonka alakerran kievarissa kirkkaan värinen nagaylimys nyt istuskeli olutta siemaillen.
Päivän leuto nollakeli oli vaihtunut iltaa kohden kiristyväään pakkaseen ja käärmekentauri oli katsonut parhaaksi luikerrella ehkä koko Mihrasin alueen ainoaan majataloon kylmää pakoon. Mors huokaisi raskaasti ja kietoi yllään olevaa sammaleenvihreää viittaa tiukemmin ympärilleen ja veti häntänsä tiukalle kerälle tuolinsa alle. Vaikka sumuisessa kapakassa oli takkatuli, oli se silti vetoisa ja etelän leutouteen tottuneella miehellä oli täysi työ pitää itsensä lämpimänä. Helvetti sentään kun oli kylmä! Olisi edes jotakin juttu seuraa...