Post by noreen on Jun 11, 2012 12:21:18 GMT 2
// Haha kohta koko Lyrathin väki on Rafaelin kimpussa :''D //
Lorraine kohotti kulmiaan miehen kommentille, että hän olisi melkoinen saalis näillä markkinoilla. Hän ei ollut koskaan miettinyt mitään tuollaista, sillä vampyyrinainen ei oikeastaan kaikkien näiden vuosien aikana ollut suonut ajatustakaan rakkaudelle saati entiselle rakastetulleen. Eikä vampyyri edes nähnyt peilikuvaansa, joten Lori tuskin edes muisti milloin oli katsellu omaa kuvajaistaan yhtään mistään. Ei, punapää ei tosiaan uskonut, että hänessä olisi mitään annettavaa yhtään kenellekkään. Mutta mies oli sanonut harmi, että olet nainen.
Rafael oli siis enemmän oman sukupuolensa perään.. Se oli hieman yllättävää ottaen huomioon miehen rivohkot puheet, mutta se saattoi johtua hänen omalaatuisesta ammattivalinnastaan.
"Vai niin, sinun tapauksessasi täytyisi kai toivottaa onnea poikaystäväsi suhteen." Lorraine sanoi.
Rafael näytti siltä kuin olisi itkenyt. Tosin vain pienen hetken ennen kuin hän sai tunteensa hillittyä. Miksi mies tuli yhtäkkiä noin surulliseksi? Sattuiko häneen niin kovasti vai oliko Lorraine sanonut jotain väärin? Tai ehkäpä vampyyri oli vain muistanut jotain mitä ei ollut ajatellut pitkään aikaan. Tämä ei missään tapauksessa ollut Lorrainen alaa, ihmisten lohduttaminen nimittäin, ainakaan jollei hän tiennyt syytä. Ehkä olisi parasta antaa miehen olla eikä parantaa asioita sanomalla jotain teennäisen lohduttavaa.
"Uskoisin, että noin iso peikkojoukko saa pian Puhdistajat ja kuolleenmetsästäjät liikkeellee. Heidän kaltaisensa järjestäytyneen joukon luulisi saavan peikot lahdattua hetkessä, mutta voisi tosiaan olla viisasta varoittaa Idän valtiatarta asiasta." Lorraine totesi happamesti ajatellessaan puhdistajia ja kuolleidenmetsästäjiä pyörimässä Mihrasin lähettyvillä.
Lori joutuisi tuottamaan Rafaelille pettymyksen, sillä tuntomerkki oli erittäin hankala tunnistettava. Harvemmin sitä tuli katselleeksi toisten tatuointeja olkavarresta, ellei sitten joku käyttänyt tarkoituksella hihattomia paitoja. Lorraine pudisti hitaasti päätään ja totesi pahoittelevaan sävyyn; "Ei, en tunne vampyyria jonka olkavarressa olisi lohikäärmetatuointi." Vampyyri hiljeni hetkeksi, mutta sitten hänen mieleensä tuli eräs asia, joka voisi liittyä asiaan.
"Jossain rannikolla kuulemma asuu aatelissuku, jonka tunnuksena pidettään lohikäärmettä. Siihen liittyi kai jokin vanha tarina.. En tiedä onko siellä kenelläkään lohikäärmettä tatuoituna, mutta voisin kuvitella, että sellainen suku voisi tehdä niin." punapää sanoi.
Mies raotti toista silmäänsä Lorrainen sanojen jälkeen ja näytti hetken yllättyneeltä. Vampyyrineito ehti jo epäillä puhuneensa typeriä, mutta sitten Rafael hymyili hänelle herttaisesti ja kosketti Lorrainen kättä nopeasti. Lori soi miehelle pienen hymyntapaisen, mutta se hyytyi pian miehen vitsin jälkeen.
"Tiedätkö.. Nyt mietin miksen kärvennä naamaasi.." Lorraine mutisi yhteenpuristettujen hampaidensa lomasta. Naisen työ olisi pian tehty, sillä suurimmat haavat olivat umpeutumassa ja nyt vampyyrin kestävyydellä sekä parantumiskyvyllä varustettu Rafi paranisi lähes täysin parissa päivässä, ellei lyhyemmässäkin ajassa. Lorrainen ei kannattanut tuhlata energiaa tai aikaa parantaakseen haavoja täydellisesti tällaisessä tapauksessa. Hän ei tosin ollut varma jäisikö isoimmasta haavasta arpea, mutta sekin oli harvinaista vampyyrien tapauksessa. Huomaamattaan nainen kosketti kaulallaan olevaa arpea. Se oli ollut yksi harvoista haavoista jotka olivat onnistuneet arpeuttamaan vampyyrin nahkaa.
"Luulen että parannustyöni sinun osaltasi on ohi. Paranet varmasti parissa päivässä lähes täysin, kunhan otat rauhallisesti etkä ajaudu uusiin tappeiluihin. En tiedä jääkö siitä sydämesi vieressä olleesta kuopasta arpea, mutta vampyyreillehan on tunnetusti hyvin vaikea saada kunnon jälkiä aikaiseksi." Lorraine tokaisi ja liekit haavojen ympärillä himmenivät.
"Toivottavasti tämä ei nyt haittaa asiakkaitasi.." punapää totesi vähän ivalliseen, muttei ilkeään sävyyn.
Lorraine kohotti kulmiaan miehen kommentille, että hän olisi melkoinen saalis näillä markkinoilla. Hän ei ollut koskaan miettinyt mitään tuollaista, sillä vampyyrinainen ei oikeastaan kaikkien näiden vuosien aikana ollut suonut ajatustakaan rakkaudelle saati entiselle rakastetulleen. Eikä vampyyri edes nähnyt peilikuvaansa, joten Lori tuskin edes muisti milloin oli katsellu omaa kuvajaistaan yhtään mistään. Ei, punapää ei tosiaan uskonut, että hänessä olisi mitään annettavaa yhtään kenellekkään. Mutta mies oli sanonut harmi, että olet nainen.
Rafael oli siis enemmän oman sukupuolensa perään.. Se oli hieman yllättävää ottaen huomioon miehen rivohkot puheet, mutta se saattoi johtua hänen omalaatuisesta ammattivalinnastaan.
"Vai niin, sinun tapauksessasi täytyisi kai toivottaa onnea poikaystäväsi suhteen." Lorraine sanoi.
Rafael näytti siltä kuin olisi itkenyt. Tosin vain pienen hetken ennen kuin hän sai tunteensa hillittyä. Miksi mies tuli yhtäkkiä noin surulliseksi? Sattuiko häneen niin kovasti vai oliko Lorraine sanonut jotain väärin? Tai ehkäpä vampyyri oli vain muistanut jotain mitä ei ollut ajatellut pitkään aikaan. Tämä ei missään tapauksessa ollut Lorrainen alaa, ihmisten lohduttaminen nimittäin, ainakaan jollei hän tiennyt syytä. Ehkä olisi parasta antaa miehen olla eikä parantaa asioita sanomalla jotain teennäisen lohduttavaa.
"Uskoisin, että noin iso peikkojoukko saa pian Puhdistajat ja kuolleenmetsästäjät liikkeellee. Heidän kaltaisensa järjestäytyneen joukon luulisi saavan peikot lahdattua hetkessä, mutta voisi tosiaan olla viisasta varoittaa Idän valtiatarta asiasta." Lorraine totesi happamesti ajatellessaan puhdistajia ja kuolleidenmetsästäjiä pyörimässä Mihrasin lähettyvillä.
Lori joutuisi tuottamaan Rafaelille pettymyksen, sillä tuntomerkki oli erittäin hankala tunnistettava. Harvemmin sitä tuli katselleeksi toisten tatuointeja olkavarresta, ellei sitten joku käyttänyt tarkoituksella hihattomia paitoja. Lorraine pudisti hitaasti päätään ja totesi pahoittelevaan sävyyn; "Ei, en tunne vampyyria jonka olkavarressa olisi lohikäärmetatuointi." Vampyyri hiljeni hetkeksi, mutta sitten hänen mieleensä tuli eräs asia, joka voisi liittyä asiaan.
"Jossain rannikolla kuulemma asuu aatelissuku, jonka tunnuksena pidettään lohikäärmettä. Siihen liittyi kai jokin vanha tarina.. En tiedä onko siellä kenelläkään lohikäärmettä tatuoituna, mutta voisin kuvitella, että sellainen suku voisi tehdä niin." punapää sanoi.
Mies raotti toista silmäänsä Lorrainen sanojen jälkeen ja näytti hetken yllättyneeltä. Vampyyrineito ehti jo epäillä puhuneensa typeriä, mutta sitten Rafael hymyili hänelle herttaisesti ja kosketti Lorrainen kättä nopeasti. Lori soi miehelle pienen hymyntapaisen, mutta se hyytyi pian miehen vitsin jälkeen.
"Tiedätkö.. Nyt mietin miksen kärvennä naamaasi.." Lorraine mutisi yhteenpuristettujen hampaidensa lomasta. Naisen työ olisi pian tehty, sillä suurimmat haavat olivat umpeutumassa ja nyt vampyyrin kestävyydellä sekä parantumiskyvyllä varustettu Rafi paranisi lähes täysin parissa päivässä, ellei lyhyemmässäkin ajassa. Lorrainen ei kannattanut tuhlata energiaa tai aikaa parantaakseen haavoja täydellisesti tällaisessä tapauksessa. Hän ei tosin ollut varma jäisikö isoimmasta haavasta arpea, mutta sekin oli harvinaista vampyyrien tapauksessa. Huomaamattaan nainen kosketti kaulallaan olevaa arpea. Se oli ollut yksi harvoista haavoista jotka olivat onnistuneet arpeuttamaan vampyyrin nahkaa.
"Luulen että parannustyöni sinun osaltasi on ohi. Paranet varmasti parissa päivässä lähes täysin, kunhan otat rauhallisesti etkä ajaudu uusiin tappeiluihin. En tiedä jääkö siitä sydämesi vieressä olleesta kuopasta arpea, mutta vampyyreillehan on tunnetusti hyvin vaikea saada kunnon jälkiä aikaiseksi." Lorraine tokaisi ja liekit haavojen ympärillä himmenivät.
"Toivottavasti tämä ei nyt haittaa asiakkaitasi.." punapää totesi vähän ivalliseen, muttei ilkeään sävyyn.