Post by Deleted on Sept 2, 2012 0:36:18 GMT 2
Uni oli tärkeää ihmiselle. Uni ja unet. Unien luoma haavetodellisuus tuuditti näkijänsä hetkeksi kauan todellisuudesta, vaikka se todellisuus olisi ollut sotien ja ristiriitojen turmelema. Unet saattoivat myös opettaa ja näyttää karmeita asioita, joita saattoi tapahtua elämässä varoittaen näkijäänsä pelottavista mahdollisuuksista, joihin tämän toimet saattoivat johtaa. Lapsille kerrottiin pienestä pitäen, että kasvaminen tapahtuu nukkuessa ja tästä syystä oli tärkeää mennä aikaisin nukkumaan, vaikka olisi tehnyt mieli valvoa. Legret oli aina nukkunut juuri silloin, kun hänen isänsä vaati, ja juuri niin kauan, kuin oli tarpeen, mutta hän ei ollut silti kasvanut kovinkaan valtavaksi.
Päin vastoin,
tyttö oli jäänyt sen verran heiveröiseksi, että nuori lohikäärmeuros saattoi kanniskella häntä ympäriinsä ilman minkäänlaista ongelmaa, ilman että hän edes huomasi sitä. Tietenkin valkea pulveri, jota Akuron uskollinen hovimestari oli neidon juomaan ripotellut, saattoi vaikuttaa unen sikeyteen, mutta siitähän noituli ei ollut tietoinen uinaillessaan tyytyväisenä Akuron sylissä, johon oli koko illan haikaillut. Painautuminen miestä vasten tuntui siis varsin luonnolliselta.
Legretin kulmat kaartuivat ärsyyntyneeseen kurttuun, kun ruumiinlämpö hänen läheltään katosi hetkellisesti Akuron laskiessa hänet vuoteelleen. Ruumiinlämpö palasi kuitenkin miellyttävän nopeasti ja neiti käpertyikin tiukasti lämmönkohdetta vasten ja tarttui pienesti kiinni herran paidasta. Nyt oli hyvä.
Eikä ollut.
Mitä oli tuo kamala, kuorsausta muistuttava meteli, jolta ei ollut saada nukutuksi? Se oli kuorsausta. Legret äännähti vaivalloisesti ällistyneenä siitä, että joku ylipäätään kuorsasi, sillä hän nukkui hyvin usein yksin kotonaan, eikä juurikaan kuullut itsensä kuorsaavan. Pian hän kuitenkin muisti nukkuvansa vanhemman hovimestarin huoneessa, joka nukkui viereisessä säng..... Joku oli painautunut häntä vasten. Joku lämmin. Joku henkilö. Legretin silmät rävähtivät auki. Hän ei ollut varma, uskaltaisiko hän kääntyä... Ei uskaltaisi, mutta hän kääntyi silti; ällistyäkseen. Vanhan, tässä tapauksessa pervon, hovimestarin sijaan hän näkikin...
"Akuro...."n. Tyttö henkäisi kevyesti ja irroitti otteensa miehen paidasta. Kuinka ihmeessä? Mitä ihmettä...? Tyttö yritti pinnistellä muistaakseen, kuinka oli päätynyt tähän sänkyyn, tai ylipäätään tähän huoneeseen, muttei onnistunut yrityksessään. Hän ei omaksi onnekseen jäänyt miettimään asiaa tarkemmin vaan keskittyi levollisiin kasvoihin, jotka olivat risteilleet hänen mielessään koko levottoman uinailun ajan. Hän oli muistanut leuan mielikuvissaan hieman erilaisena, mutta näin läheltä miehen kasvot olivat vieläkin... Jotenkin varmemmat. Ja nin veistoksellisen kauniit. Tyttöä punastutti ja hänen kätensä alkoivat hiota. Pitäisikö nyt ryömiä omaan petiin nukkumaan vaie sittää epätietoista? Legret painoi päänsä takaisin tyynyyn ja yritti ummistaa silmänsä turhaan. Hän ei voinut olla ajattelematta tilannetta, jossa oli, saati sitten tilaisuuksia, joita se toi mukanaan!
Legret kohottautui kyynertaipeidensa varaan voidakseen helliä miehen kasvoja. Ne eivät olleet silkkisen pehmeät, eivätkä niiden kuuluneet ollakaan, mutta sileät ne olivat. Ja niin kuulaat... Tyttö liu'utti sormiaan miehen piirteitä pitkin, keräsi itsensä ja painoi hellän suukon miehen ohimolle. Olipa se kivaa... tyttö hymyili hieman tarkkaillessaan toisen kasvoja mahdollisten muutosten varalta. Hän aikoi suudella lohikäärmettä. Ihan nopeasti vain, mutta suulle!
Noita painoi varovaisesti hennot huulensa miehen suulle ja painoi sille pehmeän suudelman, jonka oli tarkoitus päättyä pieneen pusuun. Toisin kävi. Suutelun makuun päästyään tyttö ei malttanut lopettaa, vaan käytti häikäilemättä hyväkseen toisen epätietoisuutta ja tutki tämän huulet läpikotaisin - sisäpintoja myöten. Hymy kareili Legretin huulilla, kun tämä painautui takaisin Akuron kainaloon hyväilemään toisen kaulaa ja hiuksia. Toinen tuoksui ihanalle! Tästä yöstä hän kirjoittaisi päiväkirjaansa - heti kun yksityiskohdat vähän selkeytyisivät.
Päin vastoin,
tyttö oli jäänyt sen verran heiveröiseksi, että nuori lohikäärmeuros saattoi kanniskella häntä ympäriinsä ilman minkäänlaista ongelmaa, ilman että hän edes huomasi sitä. Tietenkin valkea pulveri, jota Akuron uskollinen hovimestari oli neidon juomaan ripotellut, saattoi vaikuttaa unen sikeyteen, mutta siitähän noituli ei ollut tietoinen uinaillessaan tyytyväisenä Akuron sylissä, johon oli koko illan haikaillut. Painautuminen miestä vasten tuntui siis varsin luonnolliselta.
Legretin kulmat kaartuivat ärsyyntyneeseen kurttuun, kun ruumiinlämpö hänen läheltään katosi hetkellisesti Akuron laskiessa hänet vuoteelleen. Ruumiinlämpö palasi kuitenkin miellyttävän nopeasti ja neiti käpertyikin tiukasti lämmönkohdetta vasten ja tarttui pienesti kiinni herran paidasta. Nyt oli hyvä.
Eikä ollut.
Mitä oli tuo kamala, kuorsausta muistuttava meteli, jolta ei ollut saada nukutuksi? Se oli kuorsausta. Legret äännähti vaivalloisesti ällistyneenä siitä, että joku ylipäätään kuorsasi, sillä hän nukkui hyvin usein yksin kotonaan, eikä juurikaan kuullut itsensä kuorsaavan. Pian hän kuitenkin muisti nukkuvansa vanhemman hovimestarin huoneessa, joka nukkui viereisessä säng..... Joku oli painautunut häntä vasten. Joku lämmin. Joku henkilö. Legretin silmät rävähtivät auki. Hän ei ollut varma, uskaltaisiko hän kääntyä... Ei uskaltaisi, mutta hän kääntyi silti; ällistyäkseen. Vanhan, tässä tapauksessa pervon, hovimestarin sijaan hän näkikin...
"Akuro...."n. Tyttö henkäisi kevyesti ja irroitti otteensa miehen paidasta. Kuinka ihmeessä? Mitä ihmettä...? Tyttö yritti pinnistellä muistaakseen, kuinka oli päätynyt tähän sänkyyn, tai ylipäätään tähän huoneeseen, muttei onnistunut yrityksessään. Hän ei omaksi onnekseen jäänyt miettimään asiaa tarkemmin vaan keskittyi levollisiin kasvoihin, jotka olivat risteilleet hänen mielessään koko levottoman uinailun ajan. Hän oli muistanut leuan mielikuvissaan hieman erilaisena, mutta näin läheltä miehen kasvot olivat vieläkin... Jotenkin varmemmat. Ja nin veistoksellisen kauniit. Tyttöä punastutti ja hänen kätensä alkoivat hiota. Pitäisikö nyt ryömiä omaan petiin nukkumaan vaie sittää epätietoista? Legret painoi päänsä takaisin tyynyyn ja yritti ummistaa silmänsä turhaan. Hän ei voinut olla ajattelematta tilannetta, jossa oli, saati sitten tilaisuuksia, joita se toi mukanaan!
Legret kohottautui kyynertaipeidensa varaan voidakseen helliä miehen kasvoja. Ne eivät olleet silkkisen pehmeät, eivätkä niiden kuuluneet ollakaan, mutta sileät ne olivat. Ja niin kuulaat... Tyttö liu'utti sormiaan miehen piirteitä pitkin, keräsi itsensä ja painoi hellän suukon miehen ohimolle. Olipa se kivaa... tyttö hymyili hieman tarkkaillessaan toisen kasvoja mahdollisten muutosten varalta. Hän aikoi suudella lohikäärmettä. Ihan nopeasti vain, mutta suulle!
Noita painoi varovaisesti hennot huulensa miehen suulle ja painoi sille pehmeän suudelman, jonka oli tarkoitus päättyä pieneen pusuun. Toisin kävi. Suutelun makuun päästyään tyttö ei malttanut lopettaa, vaan käytti häikäilemättä hyväkseen toisen epätietoisuutta ja tutki tämän huulet läpikotaisin - sisäpintoja myöten. Hymy kareili Legretin huulilla, kun tämä painautui takaisin Akuron kainaloon hyväilemään toisen kaulaa ja hiuksia. Toinen tuoksui ihanalle! Tästä yöstä hän kirjoittaisi päiväkirjaansa - heti kun yksityiskohdat vähän selkeytyisivät.