Post by Deleted on Oct 26, 2011 21:21:00 GMT 2
Tzefanyah nieleskeli kyyneliä ollessaan itsekseen alakerrassa. Lohikäärmeen siivet värisivät vähän, ja kurkusta kuului monenmoista uikutusta ja surumielistä kujerrusta. Hännänpää kiemurteli ja hengitys oli katkonaista.
Hän oli luopunut niin paljosta! Hän oli ihan tosissaan ollut valmis uhraamaan normaalin ja onnellisen elämänsä ollakseen yhdessä Draelin kanssa, ja kaikki mitä hän sai tästä suhteesta oli onnettomuus toisensa perään, itkuun päättyviä riitoja, huolehtimista kahdesta isosta lapsesta: Drael oli ihan yhtä lapsellinen kuin ennenkin, ja kaiken lisäksi ihmisten halveksivia katseita!
Tzefanyah vinkaisi ja käpertyi pienemmäksi keräksi -silti suurempi kuin perheen sohva..
Hän oli onneksi saanut itseään kerätyksi sen verran, että kun Drael ja Nika yhtäkkiä palasivat, hän ei ollut enää niin kriittisessä itkupisteessä.
Lohikäärme katsoi pistävästi toisella silmällään vuoroin molempia. Drael tuli silittämään hänen päätään, jolloin lohikäärme murisi niin matalasti, että kaksikko varmaan hädin tuskin kuulisi sitä. Hyvä, että olivat sopineet.. Se oli tärkeintä.
Lohikäärme nosti kaunispiirteisen päänsä ylemmäs ja katsoi molempia. Hän sihisi ja murisi edelleen vähän ja hampaat olivat vähän paljastettuja. Sihinän ja murinan joukosta oli kuitenkin kuultavissa pienimuotoista vinkumista, ihan kuin lohikäärmeen "ääni meinaisi murtua", juuri kuten ihmisillä juuri ennen itkuun purskahtamista.
Lopulta suuri eläin huokaisi masentuneesti ja työnsi päänsä Draelin syliin, painaen samalla siivet aivan kiinni kehoonsa ja hännän ja kynsien kääntyessä kippuraan. Uros puristi silmänsä kiinni ja päästi pitkän avuttoman vinkaisun.
Lopulta hän muuttui takaisin haltiaksi ja tarttui kiinni Draeliin. Hän ei halunnut Nikan näkevän, että hän itki taas.. Tällainen itkupilli..
Ja sitä paitsi, Drael ansaitsisi saada korvilleen!
Mutta he olivat jo sopineet.. Hyvä... hyvä niin.
Tzefanyah tiesi olevansa alasti siinä, mutta se ei haitannut: näkemässä olivat vain hänen miehensä ja poikansa. Näkisipä Nikakin, mitä kaikkea hän oli kokenut: Nikan puoleinen kylki oli arpinen edelleen pojan pelastamispäivänä olleesta tappelusta, käsivarsissa oli vielä muutama valkoinen arpi sen kohtalokkaan yön viilloista.
Mies ei kyennyt sanomaan mitään, hän yritti vain hillitä kyyneleitään. Muutama pieni nyyhkäys kuitenkin varmaan paljastivat hänet.
"Miksi teidän pitää aina tapella..?" Tzefanyah kysyi lopulta värisevällä äänellä. "En minä halua aina pistää teitä selvittämään teidän riitojanne! En jaksa sitä enää.."
Hän oli luopunut niin paljosta! Hän oli ihan tosissaan ollut valmis uhraamaan normaalin ja onnellisen elämänsä ollakseen yhdessä Draelin kanssa, ja kaikki mitä hän sai tästä suhteesta oli onnettomuus toisensa perään, itkuun päättyviä riitoja, huolehtimista kahdesta isosta lapsesta: Drael oli ihan yhtä lapsellinen kuin ennenkin, ja kaiken lisäksi ihmisten halveksivia katseita!
Tzefanyah vinkaisi ja käpertyi pienemmäksi keräksi -silti suurempi kuin perheen sohva..
Hän oli onneksi saanut itseään kerätyksi sen verran, että kun Drael ja Nika yhtäkkiä palasivat, hän ei ollut enää niin kriittisessä itkupisteessä.
Lohikäärme katsoi pistävästi toisella silmällään vuoroin molempia. Drael tuli silittämään hänen päätään, jolloin lohikäärme murisi niin matalasti, että kaksikko varmaan hädin tuskin kuulisi sitä. Hyvä, että olivat sopineet.. Se oli tärkeintä.
Lohikäärme nosti kaunispiirteisen päänsä ylemmäs ja katsoi molempia. Hän sihisi ja murisi edelleen vähän ja hampaat olivat vähän paljastettuja. Sihinän ja murinan joukosta oli kuitenkin kuultavissa pienimuotoista vinkumista, ihan kuin lohikäärmeen "ääni meinaisi murtua", juuri kuten ihmisillä juuri ennen itkuun purskahtamista.
Lopulta suuri eläin huokaisi masentuneesti ja työnsi päänsä Draelin syliin, painaen samalla siivet aivan kiinni kehoonsa ja hännän ja kynsien kääntyessä kippuraan. Uros puristi silmänsä kiinni ja päästi pitkän avuttoman vinkaisun.
Lopulta hän muuttui takaisin haltiaksi ja tarttui kiinni Draeliin. Hän ei halunnut Nikan näkevän, että hän itki taas.. Tällainen itkupilli..
Ja sitä paitsi, Drael ansaitsisi saada korvilleen!
Mutta he olivat jo sopineet.. Hyvä... hyvä niin.
Tzefanyah tiesi olevansa alasti siinä, mutta se ei haitannut: näkemässä olivat vain hänen miehensä ja poikansa. Näkisipä Nikakin, mitä kaikkea hän oli kokenut: Nikan puoleinen kylki oli arpinen edelleen pojan pelastamispäivänä olleesta tappelusta, käsivarsissa oli vielä muutama valkoinen arpi sen kohtalokkaan yön viilloista.
Mies ei kyennyt sanomaan mitään, hän yritti vain hillitä kyyneleitään. Muutama pieni nyyhkäys kuitenkin varmaan paljastivat hänet.
"Miksi teidän pitää aina tapella..?" Tzefanyah kysyi lopulta värisevällä äänellä. "En minä halua aina pistää teitä selvittämään teidän riitojanne! En jaksa sitä enää.."