Post by Himwath on Sept 19, 2011 20:14:49 GMT 2
Jollain ihmeen ilveellä hän onnistui aina käymään suolla silloin kun siellä oli oikein erityisen märkää ja limaista - eli syksyisin, märkinä kesinä ja keväisin.
Nytkin oli satanut jo muutaman päivän ja vaikka sillä hetkellä ei tullut taivaalta mitään, sää oli ankean harmaa ja paksut pilvet eivät näyttäneet liikkuvan taivaalla mihinkään suuntaan. Suo tuoksui mutaiselle, mätääntyvälle maalle, sienille sekä joltain syksyn kasveilta, joita satunnaisesti kasvoi kuivemmissa kohdissa.
Nuori metsäläinen ei huomannut masentavaa ilmaa tai suon raskasta tunnelmaa. Hän oli liian uppoutunut tekemiseensä, eikä tiennyt muusta maailmasta tuon taivaallista. Ainoastaan soilla kasvoi erästä mannankannoksi kutsuttua kasvia, joista sai erinomaista teetä ja jolla Iris tiesi olevan kansanparranuksellisia vaikutuksia joihinkin sairauksiin. Hänen kotikylässään mannankantosalvaa hierottiin rakkoihin ja paiseisiin, mikäli sellaisia sattui puhkeamaan.
Kasvin ongelma oli tietenkin se että se kasvoi turvemättäiden sisäpuolella, ja mättäiden tonkiminen oli varsin likaista puuhaa.
Iris tosin ei pelännyt likaa, ja niin kyseinen pikipää oli vatsallaan kostessa maassa koko yläruumis syvällä turvemättääseen muodostuneen onkalon sisässä. Varovasti hän rapsutteli mannankantokasvustoa onkalon sisäpuolelta puiseen, koristeltuun rasiaan.
Ulkopuolella hänen koirakaverinsa seisoi huolissaan korvat pystyssä tarkkailemassa, ettei mikään satunnainen hiisi tai muu pahanaikeinen elikko kävisi pistämässä metsäläistä poskeensa. Se tosin oli itse avuton pelkuri, mutta saattoi se silti pitää vahtia. Ties vaikka Iris antaisi sille palkkioksi palasen sitä hedelmäkakkua, jonka hän oli ostanut aikaisemmin torilta.
//Kööööökkööö, mutta koeta saada jotain irti, Zeralex //
Nytkin oli satanut jo muutaman päivän ja vaikka sillä hetkellä ei tullut taivaalta mitään, sää oli ankean harmaa ja paksut pilvet eivät näyttäneet liikkuvan taivaalla mihinkään suuntaan. Suo tuoksui mutaiselle, mätääntyvälle maalle, sienille sekä joltain syksyn kasveilta, joita satunnaisesti kasvoi kuivemmissa kohdissa.
Nuori metsäläinen ei huomannut masentavaa ilmaa tai suon raskasta tunnelmaa. Hän oli liian uppoutunut tekemiseensä, eikä tiennyt muusta maailmasta tuon taivaallista. Ainoastaan soilla kasvoi erästä mannankannoksi kutsuttua kasvia, joista sai erinomaista teetä ja jolla Iris tiesi olevan kansanparranuksellisia vaikutuksia joihinkin sairauksiin. Hänen kotikylässään mannankantosalvaa hierottiin rakkoihin ja paiseisiin, mikäli sellaisia sattui puhkeamaan.
Kasvin ongelma oli tietenkin se että se kasvoi turvemättäiden sisäpuolella, ja mättäiden tonkiminen oli varsin likaista puuhaa.
Iris tosin ei pelännyt likaa, ja niin kyseinen pikipää oli vatsallaan kostessa maassa koko yläruumis syvällä turvemättääseen muodostuneen onkalon sisässä. Varovasti hän rapsutteli mannankantokasvustoa onkalon sisäpuolelta puiseen, koristeltuun rasiaan.
Ulkopuolella hänen koirakaverinsa seisoi huolissaan korvat pystyssä tarkkailemassa, ettei mikään satunnainen hiisi tai muu pahanaikeinen elikko kävisi pistämässä metsäläistä poskeensa. Se tosin oli itse avuton pelkuri, mutta saattoi se silti pitää vahtia. Ties vaikka Iris antaisi sille palkkioksi palasen sitä hedelmäkakkua, jonka hän oli ostanut aikaisemmin torilta.
//Kööööökkööö, mutta koeta saada jotain irti, Zeralex //