Post by Junie on Jun 5, 2011 11:34:27 GMT 2
Yksinäinen poni jolkotteli pitkin hiekkatientapaista uomaa. Sen häntä huiski ohimennen laiskasti kärpäsiä ja valtaisa maha hytkyi askelien tahdissa puolelta toiselle.
Ruskea poni ei välittänyt taivaallistakaan ratsastajansa tuskastuneista hoputus-yrityksistä (niitä ne nimenomaan olivat) tai manauksista, jotka pulpahtelivat ohuilta huulilta.
Nerine Bramblein vannoi itselleen etsivänsä vielä käsiinsä sen miehen, joka oli erehtynyt myymään hänelle mokoman kopukan ’etevänä ratsuna’ – ja pah!
Naisella oli muitakin syitä olla pahantuulinen; hänen hulttio pikkuveljensä oli jälleen kerran onnistunut hankkiutumaan vaikeuksiin.. Eikä tämä suinkaan ollut ensimmäinen kerta.
Kolme päivää sitten idylliseen Pihlajamäkeen oli saapunut huhu, että erehdyttävästi Rowanin oloinen miekkonen oli vikitellyt erään aatelisen vaimoa ja jäänyt rysänpäältä kiinni. Raivostunut aviomies oli lukinnut – vaimonsa vaimeista vastusteluista huolimatta – metsäläismiehen kartanonsa kellariin.
Neri kiristeli hampaitaan. Kun sana tapahtuneesta oli vihdoin kantautuneet heidän perheensä korviin, sydämistynyt äiti oli lähettänyt tyttärensä poika-parkansa perään. Iris oli ollut onnekas, kun ei sattunut olemaan juuri silloin kotona, vaan kiersi onnellisen tietämättömänä vankkureillaan ties missä.
Juuri kun seppä luuli, etteivät asiat voisi mennä huonommin, hänen poninsa päätti ryhtyä lakkoon. Se iski kavionsa soratiehen, eikä suostunut liikkumaan senttiäkään Nerin hoputuksista, maanitteluista ja kiroilusta huolimatta.
”Makkaraa sinusta pitäisi tehdä!”, Neri mutisi ennen kuin liukui alas ratsunsa selästä.
Se riitti. Vapauden hurma iski koniin ja se ryntäsi hurjaan laukkaan jättäen äimistyneen naisen seisomaan keskelle tietä suu auki.
”Tule takaisin!”, mustatukka huusi, mutta eihän poni kuunnellut.
Neri hieraisi niskaansa ja antoi pähkinänruskeiden silmiensä katseen kiertää ympäristöään.
Jep, ei ristinsielua, mihin hän silmänsä loikin. Hän oli keskellä aroa ilman minkäänlaista kulkuvälinettä.
’Ei auta kuin ryhtyä jalkapatikkaan’, metsäläinen ajatteli alistuneena ja ryhtyi pistämään jalkaa toisen eteen.
//Semmonen alku, toivottavasti saat jotain irti Delta ^^’\\