Post by Himwath on May 22, 2011 22:54:45 GMT 2
Kevät oli jo pitkällä, mutta ulkona oli edelleen hyistä ja märkää. Lihavat sadepisarat läiskähtelivät vaunujen ikkunaan enentyvään tahtiin ja tuulen ujellus tuntui välillä vetävän vaunuja sivuun tieltään. Onneksi ajuri oli tehtäviensä tasalla. Vaunujen ikkunan eteen oli vedetty myrkynvihreät verhot, mutta toisinaan niiden raosta saattoi nähdä ankean harmaaseen maisemaan. Puissa sentään vihersi, eikä lunta näkynyt enää kuin hyvin satunnaisesti kaikissa viileimmissä metsän mutkissa. Taivasta peittävän raskaan pilvikerroksen hämärtämästä ympäristöstä oli vaikea arvata, ettei ollut vielä edes keskipäivä.
Roy kurkki ikkunasta yrittäen purkaa raskasta hiljaisuutta keksimällä itselleen virikkeitä. Hän oli letittänyt verhoista roikkuvien kultaisten tupsujen nauhat jo hieman liian monta kertaa. Vampyyrin kanssa matkustavan miehen mulkaistua miekkosta paljon puhuvasti vampyyri oli lopettanut ja ryhtynyt katselemaan ulos olematta kuitenkaan varma, saisiko verhoa avata. Vaunuissa vallitseva painostava hiljaisuus ei kuitenkaan ollut ainoa asia, mikä ahdisti Royta.
Hän oli tullut kyläpahaseen edellisyönä viettämään päivän jossakin suojaisessa tavernassa. Kevään valoon tottuleminen vei aikansa, joten vampyyri mielellään ainakin toistaiseksi kulutti päivänsä sisätiloissa. Tai niin hän oli luullut.
Mentyään aamiaiselle (jos kupin kahvia ja mustikkamuffinin voi laskea aamiaiseksi) alakertaan hän oli lueskellut paikallislehteä ja nauttinut rauhallisesta aamusta, kun matkaviittoihin sonnustautunut parivaljakko oli tullut sisään. He olivat istuutuneet melko lähelle Royn pöytää ja puhuneet varsin kiivaaseen sävyyn selvästi tuohtuneina jostain, eikä utelias vampyyri voinut olla kuulematta pätkiä keskustelusta.
"Niin epäpätevää toimintaa näkee harvoin!" toinen, äänestä päätellen nainen vaahtosi. "Mitä ihmettä herra Valerius ajatteli palkatessaan sellaisen lääkärin!"
Roy höristi tahtomattaan korviaan ja jähmettyi. Valerius? Lääkäri? Oliko se Pixie, taimikälie, taas onnistunut telomaan itsensä?
Mies yritti rauhoitella seuralaistaan.
"Äläs nyt, Mona, ei yksi ihminen voi kaikkea tiet-"
"Miten niin ei voi?!" nainen parkaisi selvästi poissa tolaltaan ja täräytti tuoppinsa pöytään niin rajusti, että olutta läikähti yli. "Miten voit puolustella sellaista tohtorinkuvatusta? Hänen takiaan Fay-herra menetti silmänsä! Ja voi päästä hengestääkin! Nuori mies!"
Tässä vaiheessa Roy ei enää edes teeskennellyt, ettei muka kuunnellut. Silmät? Päästä hengestään? Ehei, eihän sellainen tule kuuloonkaan!
Hän ei tiennyt yksityiskohtia, mutta oli selvää, että kaksikko puhui Fay Valeriuksesta, eikä hän voinut olla sekaantumatta.
"Anteeksi", Roy oli keskeyttänyt ja hetken ajan katui sitä kun kiukkuinen nainen mulkaisi häntä. "Satuin kuulemaan keskustelunne, ja - niin - olen itsekin lääkäriparantaja. Voisin ehkä auttaa?"
Niin hän oli päätynyt istumaan miehen kanssa samaan hevoskärryyn naisen ohjastaessa koneja metsikön halki kohti apua kaipaavaa haltiaherraa. Roy huokaisi.
Ollakseen rehellinen hän oli jo vajaan vuoden verran jossain määrin vältellyt Fayn tapaamista. Heidän välillään oli sillä hetkellä selvittämättömiä asioita, ja vaikka Roy kuinka hoki itselleen ylireagoivansa, hänellä silti oli vaikeuksia saada herneet nenästään. Hän ei ollut vielä saanut selkeyttä, tahtoiko todella nähdä Fayn vai olisiko mieluummin livahtanut luimistellen pois.
Mutta kun kyseinen pikipäinen haltia oli kipeä, Roy oli aina valmis menemään apuun. Tällä kertaa hän oli vielä huolissaan miehen terveydestä. Ei kai tämä tosissaan ollut sokeutunut? Tai tekemässä kuolemaa?
Pystyisikö Roy auttamaan vai olisiko hänkin epäpätevä?
Vampyyri nojasi otsansa kylmään lasiin ja huokasi raskaasti.
Oi voi.
//Junie, kökkelipöö, mutta koeta saada jotain irti //
Roy kurkki ikkunasta yrittäen purkaa raskasta hiljaisuutta keksimällä itselleen virikkeitä. Hän oli letittänyt verhoista roikkuvien kultaisten tupsujen nauhat jo hieman liian monta kertaa. Vampyyrin kanssa matkustavan miehen mulkaistua miekkosta paljon puhuvasti vampyyri oli lopettanut ja ryhtynyt katselemaan ulos olematta kuitenkaan varma, saisiko verhoa avata. Vaunuissa vallitseva painostava hiljaisuus ei kuitenkaan ollut ainoa asia, mikä ahdisti Royta.
Hän oli tullut kyläpahaseen edellisyönä viettämään päivän jossakin suojaisessa tavernassa. Kevään valoon tottuleminen vei aikansa, joten vampyyri mielellään ainakin toistaiseksi kulutti päivänsä sisätiloissa. Tai niin hän oli luullut.
Mentyään aamiaiselle (jos kupin kahvia ja mustikkamuffinin voi laskea aamiaiseksi) alakertaan hän oli lueskellut paikallislehteä ja nauttinut rauhallisesta aamusta, kun matkaviittoihin sonnustautunut parivaljakko oli tullut sisään. He olivat istuutuneet melko lähelle Royn pöytää ja puhuneet varsin kiivaaseen sävyyn selvästi tuohtuneina jostain, eikä utelias vampyyri voinut olla kuulematta pätkiä keskustelusta.
"Niin epäpätevää toimintaa näkee harvoin!" toinen, äänestä päätellen nainen vaahtosi. "Mitä ihmettä herra Valerius ajatteli palkatessaan sellaisen lääkärin!"
Roy höristi tahtomattaan korviaan ja jähmettyi. Valerius? Lääkäri? Oliko se Pixie, taimikälie, taas onnistunut telomaan itsensä?
Mies yritti rauhoitella seuralaistaan.
"Äläs nyt, Mona, ei yksi ihminen voi kaikkea tiet-"
"Miten niin ei voi?!" nainen parkaisi selvästi poissa tolaltaan ja täräytti tuoppinsa pöytään niin rajusti, että olutta läikähti yli. "Miten voit puolustella sellaista tohtorinkuvatusta? Hänen takiaan Fay-herra menetti silmänsä! Ja voi päästä hengestääkin! Nuori mies!"
Tässä vaiheessa Roy ei enää edes teeskennellyt, ettei muka kuunnellut. Silmät? Päästä hengestään? Ehei, eihän sellainen tule kuuloonkaan!
Hän ei tiennyt yksityiskohtia, mutta oli selvää, että kaksikko puhui Fay Valeriuksesta, eikä hän voinut olla sekaantumatta.
"Anteeksi", Roy oli keskeyttänyt ja hetken ajan katui sitä kun kiukkuinen nainen mulkaisi häntä. "Satuin kuulemaan keskustelunne, ja - niin - olen itsekin lääkäriparantaja. Voisin ehkä auttaa?"
Niin hän oli päätynyt istumaan miehen kanssa samaan hevoskärryyn naisen ohjastaessa koneja metsikön halki kohti apua kaipaavaa haltiaherraa. Roy huokaisi.
Ollakseen rehellinen hän oli jo vajaan vuoden verran jossain määrin vältellyt Fayn tapaamista. Heidän välillään oli sillä hetkellä selvittämättömiä asioita, ja vaikka Roy kuinka hoki itselleen ylireagoivansa, hänellä silti oli vaikeuksia saada herneet nenästään. Hän ei ollut vielä saanut selkeyttä, tahtoiko todella nähdä Fayn vai olisiko mieluummin livahtanut luimistellen pois.
Mutta kun kyseinen pikipäinen haltia oli kipeä, Roy oli aina valmis menemään apuun. Tällä kertaa hän oli vielä huolissaan miehen terveydestä. Ei kai tämä tosissaan ollut sokeutunut? Tai tekemässä kuolemaa?
Pystyisikö Roy auttamaan vai olisiko hänkin epäpätevä?
Vampyyri nojasi otsansa kylmään lasiin ja huokasi raskaasti.
Oi voi.
//Junie, kökkelipöö, mutta koeta saada jotain irti //