Post by peettak on Dec 5, 2010 14:44:17 GMT 2
//aislinn. (://
Widya Werochka
Lunta satoi hiljalleen. Aurinko oli kadonnut pilvien taakse ja valkeahiuksisesta naisesta tuntui, että se oli jo laskemassa pikkuhiljaa. Pimeä tuli niin nopeasti, se oli surullista naisesta. Hän nautti enemmän valosta ja lämmöstä. Koko kylmä ja pitkä talvi oli vasta edessä. Luntakaan ei ollut vielä paljon, verrattuna kunnon talveen. Lumi narskui otuksien askelien alla. Otuksia kuhisi, mutta nainen kiinnitti katseensa tiettyyn mieheen. Hupun alla hän tiesi tällä olevan luíhut, onnettomat kasvot. Hänen ihonsa oli luntakin valkeampi ja silmänaluset yön mustat. Tälle ei sopinut mustat ja pitkät hiukset, jotka olivat sotkuisesti hänen päässään. Mies ei kumminkaan ollut mikään ruipelo, tällä tuntui olevan lihasta ohuen takkinsa alla. Tällä oli leveät hartiat ja Widyaa häiritsi kovasti tämän pieni pää. Mies vilkuili taakseen hieman epäluuloisena, mutta ei tuntunut huomaavan mitään. Ei onneksi. Hän oli sulautunut hämärälle kujalle, pyyhkien huolimattomasti lunta pois valkoisen viittansa hartioista. Hän oli peittänyt viitan alle mitä todellisuudessa kantoi mukanaan. Hän ei halunnut vetää huomiota miekkansa kanssa. Hän oli pelkkä viaton nuori nainen. Hän sulautui melkein täydellisesti valkoiseen maisemaan, ainoastaan housut ja kaulahuivi olivat oransseja. Sekä naisen saappaat tummansiniset.
Haltia nojautui talon seinämään ja katsoi rauhallisena miehen menoa. Hän laittoi hupun päähänsä ja sulautui ihmismassaan. Hän piti etäisyyttä mieheen, mutta piti silti tämän näköetäisyydellä. Onneksi mies oli vain ihminen, tällä ei ollut yhtä herkkiä aisteja kuin hänellä. Mies eli alamaailmassa, se oli hänen kotinsa. Mies oli pääjehu omassa pienessä jengissään, joka varastelee ja tappaa viattomia siivilejä tuon toista. Kukaan ei tiedä mikä on miehen moraali, jos sitä edes on. Mies on kumminkin pelätty, armoton, sydämetön. Hän oli Jordan Wayn. Widyasta tuntui että mies haluaa rikastua, mutta samalla saada kunnioitusta olemalla sydämetön. Sitä ei tiedä, monella on niin monet erit syyt elää lain toisellapuolella.
Ihmisvilinä alkoi hälvetä. He lähestyivät Drienin hiljeisemmille seuduille. Siellä päin ei ollut monta silmännäkijää. Widya näki parhaakseen kääntyä, piiloutua talojen suojaan, ettei hän näyttäisi niin avoimesti seuraavan mies. Talojen takana hän näki kuinka mies otti avaimen esiin ja katosi isoon, kaksi kerroksiseen harmaaseen taloon. Talo näytti ränsistyneeltä, hylätyltä, mutta sinne mies oli kadonnut. Ovi olisi luultavasti lukossa. Olisi aika etsiä toinen tie sisään. Hänet oli palkattu tappamaan tämä mies, ja siinä ei tulisi olemaan ongelmaa.
Widya Werochka
Lunta satoi hiljalleen. Aurinko oli kadonnut pilvien taakse ja valkeahiuksisesta naisesta tuntui, että se oli jo laskemassa pikkuhiljaa. Pimeä tuli niin nopeasti, se oli surullista naisesta. Hän nautti enemmän valosta ja lämmöstä. Koko kylmä ja pitkä talvi oli vasta edessä. Luntakaan ei ollut vielä paljon, verrattuna kunnon talveen. Lumi narskui otuksien askelien alla. Otuksia kuhisi, mutta nainen kiinnitti katseensa tiettyyn mieheen. Hupun alla hän tiesi tällä olevan luíhut, onnettomat kasvot. Hänen ihonsa oli luntakin valkeampi ja silmänaluset yön mustat. Tälle ei sopinut mustat ja pitkät hiukset, jotka olivat sotkuisesti hänen päässään. Mies ei kumminkaan ollut mikään ruipelo, tällä tuntui olevan lihasta ohuen takkinsa alla. Tällä oli leveät hartiat ja Widyaa häiritsi kovasti tämän pieni pää. Mies vilkuili taakseen hieman epäluuloisena, mutta ei tuntunut huomaavan mitään. Ei onneksi. Hän oli sulautunut hämärälle kujalle, pyyhkien huolimattomasti lunta pois valkoisen viittansa hartioista. Hän oli peittänyt viitan alle mitä todellisuudessa kantoi mukanaan. Hän ei halunnut vetää huomiota miekkansa kanssa. Hän oli pelkkä viaton nuori nainen. Hän sulautui melkein täydellisesti valkoiseen maisemaan, ainoastaan housut ja kaulahuivi olivat oransseja. Sekä naisen saappaat tummansiniset.
Haltia nojautui talon seinämään ja katsoi rauhallisena miehen menoa. Hän laittoi hupun päähänsä ja sulautui ihmismassaan. Hän piti etäisyyttä mieheen, mutta piti silti tämän näköetäisyydellä. Onneksi mies oli vain ihminen, tällä ei ollut yhtä herkkiä aisteja kuin hänellä. Mies eli alamaailmassa, se oli hänen kotinsa. Mies oli pääjehu omassa pienessä jengissään, joka varastelee ja tappaa viattomia siivilejä tuon toista. Kukaan ei tiedä mikä on miehen moraali, jos sitä edes on. Mies on kumminkin pelätty, armoton, sydämetön. Hän oli Jordan Wayn. Widyasta tuntui että mies haluaa rikastua, mutta samalla saada kunnioitusta olemalla sydämetön. Sitä ei tiedä, monella on niin monet erit syyt elää lain toisellapuolella.
Ihmisvilinä alkoi hälvetä. He lähestyivät Drienin hiljeisemmille seuduille. Siellä päin ei ollut monta silmännäkijää. Widya näki parhaakseen kääntyä, piiloutua talojen suojaan, ettei hän näyttäisi niin avoimesti seuraavan mies. Talojen takana hän näki kuinka mies otti avaimen esiin ja katosi isoon, kaksi kerroksiseen harmaaseen taloon. Talo näytti ränsistyneeltä, hylätyltä, mutta sinne mies oli kadonnut. Ovi olisi luultavasti lukossa. Olisi aika etsiä toinen tie sisään. Hänet oli palkattu tappamaan tämä mies, ja siinä ei tulisi olemaan ongelmaa.