Post by Deleted on Oct 29, 2010 23:37:22 GMT 2
//Tarina siitä, miten Ani tuli Nejin hoiviin//
Kreivi katsoi mitään näkemättömin silmin vaunun ikkunasta ulos, nojaten ikkunapieleen kyynärpäällään ja kämmen oli leukaa vasten. Sää oli syksyisen pilvinen, aurinko saattoi välillä pilkistää pilvien takaa, mutta pian se peittyi jälleen. Lehdet puissa oli punertavan kultaisia ja hevosrattaiden mennessä pudonneiden lehtien päältä, ne rasahtelivat kauniisti, tai ainakin kreivi piti siitä. Dimitri, ajuri oli pukeutunut lämpimästi ja hyräili iloisena kärryjä ohjaillessa. Tämä oli saanut kuulla, että tämän tytär oli saanut poika vauvan. Sen ja erään suolta tehdyn tutkimuksen takia he matkasivat Frenoon. Ohi kulkiessaan he kävisivät suolla, mistä oli kuuleman mukaan löydetty rikastettua turvetta. Se oli kallista markkinoilla ja jos sitä alkaisi kasvamaan synteettisesti suolla, moni rikastuisi. Nyt kreivi oli pyydetty arvioimaan tilanne, ennen kuin kukaan innostuisi liikaa.
Pikipää oikaisi asentoaan. Selkään alkoi koskemaan. He olivat lähteneet aikaisin aamulla, eivätkä olleet pysähtyneet missään vaiheessa, Neji kun tahtoi, että he pääsisivät ennen iltaa Frenon kaupunkiin, missä Dimitri voisi viettää yönsä perheensä luona ja vaikka jäädäkin hetkeksi aikaa ja Neji viettäisi yönsä majatalossa ja lähtisi aamutuimaan, joko ilman tai Dimitrin kanssa. Mies kun ei halunnut olla pitkiä aikoja pois kotoa, minne hän oli kuukausi sitten vienyt adoptiopoikansa, Tyraniuksen. Neji toivoi, ettei hänen poissa olonsa saisi ihmissusi poikaa ahdistumaan, se kun ei ollut hänen tarkoituksensa. Mutta kun bisnekset kutsuivat, oli pakko mennä, jos halusi elää yhä leveämmin.
Dimitri huusi, että he lähestyivät suon reunaa. Neji pyysi tätä pysähtymään, hän ei haluaisi vetää vaunuja suon silmäkkeestä. Mies nousi kyydistä ja katseli ympärilleen. Kylmä viima heitteli pikipään hiuksia ja pitkän takin helmoja. Mustat housut ja valkea villapaita koristivat miehen kehoa takin alla. Kaulahuivikin oli laitettu näön vuoksi kaulaan. Eipähän kukaan nyt ihmettelisi, miksi aatelinen kulki kaula paljaana ympäriinsä, eikä sairastunut koskaan. Olisihan se ollut melko outoa. Neji sanoi Dimitrille, että tulisi puolessa tunnissa ja lähti kävelemään polkua pitkin eteenpäin. Suon silmäkkeen reunassa pitäisi olla joku häntä odottamassa. Mutta kun Neji ehti sinne, ei siellä ollut ketään aikuista, ei ketään, joka haluaisi hänen tarkistavan suossa olevan turpeen. Siellä oli pieni tyttö!
Tyttö leikki ympärillään olevien liskojen kanssa. Oli sammakkoa, pientä liskoa, käärmeitä, jotka viihtyivät suosta tupruavan lämmön vuoksi siellä. Mutta ne olivat ympäröineet tytön! Pikku tyttö vain nauroi, kun käärme luikerteli tämän jalkoja pitkin kohti kättä. Neji kauhistui ja lähti juoksemaan kohti tyttöä. Hänen askeleistaan kai kuului jokin ääni, koska tyttö kohotti katseensa ja säikähti hieman, niin, että eläimet tämän ympärillä kaikkosivat. Oranssitukkainen pikku tyttö meni kannon taakse piiloon ja katseli sieltä sinisillä silmillään. Neji pysähtyi. Vaara olisi ohi, käärmeet olivat menneet!
”Oletko kunnossa?” Neji kysyi, kävellen nyt rauhallisemmin kohti tyttöä. Välillä tyttö kyykistyi kannon taakse piiloon, välillä tarkasteli kohti tulevan miehen piirteitä. Lopulta tämän kasvot tulivat esiin ja tyttö nyökkäsi pontevasti.
”S-säikytitte ystäväni” tyttö sanoi hennolla äänellä ja näytti surumielisestä. Neji hämmästyi hieman.
”Ystäväsi?” hän kysyi ja kyykistyi metrin päässä kannosta ja katsoi tyttöä pää kallellaan. Tyttö nyökkäsi jälleen.
”Niin, he ovat ystäviäni” tyttö sanoi, nyt hieman reippaammin, varmaankin koska huomasi, ettei tuntematon mies hyökännyt hänen kimppuunsa.
”Olen pahoillani. Luulin, että olit vaarassa” Neji sanoi ja kuuli tytön huokaisevan pienesti.
”Kaikki aikuiset luulevat niin” tyttö sanoi, tullen nyt puoliksi pois piilostaan. Tytön yllä oli vain kellertävä pellava mekko ja sandaalit. Neji katsoi tyttöä.
”Eikö sinulla ole kylmä?” Tyttö pudisti päätään.
”Ei. Suo lämmittää minua. Ja jos tulee tosi kylmä, menen takaisin kotiin” tyttö sanoi, nousten nyt seisomaan, mutta jäi vielä kannon taakse.
”Missä kotisi on, pikku neiti?” Neji kysyi hymyillen, saaden tytönkin hymyilemään sanojensa takia.
”Frenossa” tyttö sanoi ja katsoi Nejiä pää kallellaan. Neji nousi seisomaan, hitaasti, ettei säikyttäisi tyttöä.
”Luulenpa, että sinun on aika mennä kotiin. Täällä tulee kohta pimeää, eksyt” Neji sanoi ja katsoi toista.
”Jos haluat, voin viedä sinut Frenoon. Olen itsekin menossa sinne” mies esitti kutsun tytölle. Tyttö mietti pitkään, tämä puri huultansa, ja räpelteli käsiään hermostuneesti, mutta jokin kreivissä sai tytön luottamaan tähän ja hän nyökkäsi jonkin ajan kuluttua.
”Okei. Kiitos kutsustanne” tyttö sanoi ja niiasi, kuin aito aatelinen konsanaan.
”Ei se mitään. Saanko kysyä seuralaiseni nimeä?” Neji kysyi poikamaisesti hymyillen, saaden tytön hymyilemään hieman ujona.
”Olen Ani” tyttö sanoi ja niiasi uudestaan. Olikohan tyttö jonkun aatelisen lapsi? Vaikkakin, kuka nyt antaisi lapsensa lähteä ulos noin kevyessä vaatetuksessa?
”Ja minä olen Neji” mies sanoi ja ojensi kättä. Tyttö tarttui siihen. Puristus oli hento ja kaksikko lähti kävelemään vaunuille, samalla kun Neji kysyi, oliko Ani nähnyt suolla aiemmin jotakuta miestä.
”Oli siellä vähän aikaa yksi mies, mutta hän lähti sitten” Ani sanoi ja istuutui vaunujenkyytiin, tervehtien Dimitriä kohteliaasti. Dimitri hämmästyi, mutta hymyili ja tervehti tyttöä kuin arvokasta ladyä. Ajuria nauratti hieman. Kreivi oli mennyt etsimään turvetta, mutta takaisin tullessa toikin tytön. Ovatpas maailman kirjat sekaisin.
Puoli tuntia myöhemmin vaunut pysähtyivät Frenon keskustaan, missä Ani sanoi kotinsa sijaitsevan. Neji päätti saattaa tytön ovelle saakka, joten kaksikko hyppäsi vaunuista ulos. Hämmästys oli suuri, kun Ani veikin hänet ”Madame Pluffinin Orpokoti” kyltin luo ja osoitti taloa.
”Asutko täällä?” Neji kysyi ihmeissään ja Ani nyökkäsi.
”Luulin…” enempää mies ei ehtinyt sanoa, kun orpokodin ovi aukesi ja esiin tuli pyylevä nainen, itkuisen näköisenä.
”Voi hyvänen aika, Ani. Säikytit minut pahanpäiväisesti! Älä karkaa enää sinne suolle, se on vaarallinen!” nainen sanoi, kyykistyen Anin eteen ja halaten tätä lämpimästi. Tämä oli varmaankin se Madame Pluffin.
”Anteeksi. Halusin olla ystävieni kanssa vielä ennen kuin tulee talvi” tyttö sanoi hentoisella äänellä ja nainen näytti nyt paljon iloisemmalta.
”Ei se mitään kultaseni. Mutta älä mene minnekään, ennen kuin kerrot minulle, okei? Ja voi voi… missä sinun takkisi on?” Madame kysyi ja nyt huomasi toisen jalkaparin, joka oli Anin vieressä. Nainen kohotti katseensa jaloista, vyötärölle, rintakehälle ja lopulta kasvoille. Neji hymyili naiselle.
”Hei” hän sanoi ja odotti tervehdystä, mutta naisen kasvoille tulikin epäilevä ilme.
”Päivää” hän sanoi lopulta ja laittoi Anin selkänsä taakse. Ani pyrki takaisin naisen eteen.
”Ei tarvitse pelätä, täti. Hän on Neji. Hän toi minut kotiin” Ani sanoi ja naisen kasvoilla oli hetken epäilevä ilme, kunnes se suli hymyyn.
”Anteeksi käytökseni. Koskaan ei voi olla varma, kuka tuppaa kylään” Madame sanoi ja kätteli miestä.
”Tuletteko kaukaakin? Maistuuko kuppi teetä?” nainen kysyi, varmaankin halusi pahoitella epäilevää ilmettä.
”Jos vain minusta ei ole vaivaksi” kreivi sanoi. Hänellä alkoi idea paisumaan päässä.
Kolmikko meni sisään, jossa oli siistiä, vain kahdessa nurkassa oli ”sotkua”. Toisessa nurkassa oli kaksi lasta (tyttöjä) piirtämässä (väriä oli enemmän lattialla kuin paperissa) ja toisessa oli kolme poikaa rakentamassa puupalikoista kaupunkia. Palikat olivat hujan hajan, jos joku torneista kaatui. Madame keitti teetä, samalla kun Neji katseli lasten touhuja. Ani meni katsomaan tyttöjen piirustuksia. Neji katsoi oranssitukkaista tyttöä. Madame huomasi sen.
”Ani on ollut minulla koko ajan. Hänen äitinsä toi hänet minulle, ennen kuin hän… menehtyi” nainen kertoi hiljaa, ettei kukaan muu kuin Neji kuulisi.
”Sain tietää, että Anin isä yritti tappaa tyttärensä synnyttyään, joten äiti pakeni Anin kanssa, pakotti erään maagin laittamaan kirouksen hänen ylleen ja toi minulle” nainen selitti lisää, kun tee kuppi höyrysi Nejin edessä.
”Kirous?” mies kysyi ja hörppäsi teetä. Se oli ihan hyvää.
”Niin. Anihan on vetehinen, vaikka ei sitä luulisi. Kirous on korvissa. Tai korvakoruissa. Nyt korvat ovat ihmismäiset, mutta jos korva korut ottaa pois, niin Anin korvat menevät sellaisen vetehisen korvan näköisiksi, tiedättehän te, millaiset ne silloin ovat?” nainen kysyi ja saatuaan myöntävän vastauksen, nainen jatkoi: ”Me kiellämme Ania ottamasta korvakoruja koskaan pois. Tytön pitää pysyä piilossa, ettei vain tämän isä löydä ja tapa häntä. Mutta pelkäänpä, että Anin isä on saanut vihiä, että tyttö piileskelee Frenossa” nainen sanoi ja pidätteli kyyneleitä. Neji ojensi tälle nenäliinan taskustaan.
”Oletteko miettineet että Ani lähetettäisiin pois?” Neji kysyi, saaden naisen naurahtamaan väkinäisesti.
”Monet ovat halunneet adoptoida Anin, mutta kun kerron kirouksesta ja tästä isä-ongelmasta, he unohtavat ajatuksen. Ja haluan kertoa kumminkin tytön taustan, ettei sitten adoptiovanhemmat ihmettele, jos joku hyypiö tutkii tytön korvat. Ja kirouksestakin on hyvä tietää” madame sanoi ja katsoi Nejiä. Neji hymyili hieman.
”Olisinko… minä sopiva isä kandinaatti Anille?” Neji kysyi hymyillen. Madame mietti hetken ja tehtyään Nejille haastattelun (asunto ja rahatilanteen, ammatti, muut perheenjäsenet, onko jotain estettä, että Ani ei voisi muuttaa).
Illan tullen Neji peitteli tytön tämän huoneeseensa ja kertoi, että tämä olisi viimeinen yö orpokodissa. Ani puristi lelu nallea, jonka hän oli saanut 5 vuotis syntymäpäiväksi tädiltä.
”Minun tulee ikävä tätiä” tyttö sanoi. Olihan tämä tiennyt, että joskus tämä saatettaisiin hakea oikeaan kotiin. Nyt tyttöä jännitti, itketti, suretti jättää kaikki taakseen.
”Voimme käydä tädin luona kylässä niin usein kuin haluat” Neji lohdutti ja silitti tytön hiuksia. Tyttö hymyili ujosti. Tädillä ei yleensä ollut aikaa silitellä ja kertoa satua, koska oli Ania nuorempiakin lapsia orpokodissa. Ani ei ollut tottunut siihen ja siksi hän hämmästyi, kun mies otti kirjahyllystä kirjan ja luki hänelle sadun. Ani nukahti nopeasti, jolloin Neji peitteli tämän kunnolla, suukotti ohimoa ja käveli ovelle. Ani oli suloinen tyttö, joka kaipaisi perhettä ympärille. Ja Neji antaisi ne hänelle. Mies sulki makuuhuoneen oven ja meni juttelemaan madamelle, keskustellen Anin isästä ja vimmasta etsiä tyttärensä. Siihen meni koko yö.
Aamulla Ani ja Neji hyvästeli orpokodin ja lähtivät kohti pohjoisen kartanoa. Koko päivähän siinä meni (piti ne turve arvotkin käydä ohi kulkiessa sanomassa ja pysähdyttiin välillä syömään ja jaloittelemaan) ja illan tullen vaunut pysähtyivät kartanon eteen. Neji avasi oven ja otti Anin laukun (mihin tyttö oli pakannut vaatteita, muutaman kirjan ja lelun). Oranssitukkainen Ani katsoi suu auki kartanoa, joka tuntui loistavan kuutamoa vasten.
”Ani, tervetuloa kotiin” Neji sanoi ja vei tytön sisään. Tästä illasta alkaen Nejin elämä muuttui tyystin.
//Lässylässy xD Saa kommentoida jos tahtoo, mutta jos ei, niin tämän saa lukita//
Kreivi katsoi mitään näkemättömin silmin vaunun ikkunasta ulos, nojaten ikkunapieleen kyynärpäällään ja kämmen oli leukaa vasten. Sää oli syksyisen pilvinen, aurinko saattoi välillä pilkistää pilvien takaa, mutta pian se peittyi jälleen. Lehdet puissa oli punertavan kultaisia ja hevosrattaiden mennessä pudonneiden lehtien päältä, ne rasahtelivat kauniisti, tai ainakin kreivi piti siitä. Dimitri, ajuri oli pukeutunut lämpimästi ja hyräili iloisena kärryjä ohjaillessa. Tämä oli saanut kuulla, että tämän tytär oli saanut poika vauvan. Sen ja erään suolta tehdyn tutkimuksen takia he matkasivat Frenoon. Ohi kulkiessaan he kävisivät suolla, mistä oli kuuleman mukaan löydetty rikastettua turvetta. Se oli kallista markkinoilla ja jos sitä alkaisi kasvamaan synteettisesti suolla, moni rikastuisi. Nyt kreivi oli pyydetty arvioimaan tilanne, ennen kuin kukaan innostuisi liikaa.
Pikipää oikaisi asentoaan. Selkään alkoi koskemaan. He olivat lähteneet aikaisin aamulla, eivätkä olleet pysähtyneet missään vaiheessa, Neji kun tahtoi, että he pääsisivät ennen iltaa Frenon kaupunkiin, missä Dimitri voisi viettää yönsä perheensä luona ja vaikka jäädäkin hetkeksi aikaa ja Neji viettäisi yönsä majatalossa ja lähtisi aamutuimaan, joko ilman tai Dimitrin kanssa. Mies kun ei halunnut olla pitkiä aikoja pois kotoa, minne hän oli kuukausi sitten vienyt adoptiopoikansa, Tyraniuksen. Neji toivoi, ettei hänen poissa olonsa saisi ihmissusi poikaa ahdistumaan, se kun ei ollut hänen tarkoituksensa. Mutta kun bisnekset kutsuivat, oli pakko mennä, jos halusi elää yhä leveämmin.
Dimitri huusi, että he lähestyivät suon reunaa. Neji pyysi tätä pysähtymään, hän ei haluaisi vetää vaunuja suon silmäkkeestä. Mies nousi kyydistä ja katseli ympärilleen. Kylmä viima heitteli pikipään hiuksia ja pitkän takin helmoja. Mustat housut ja valkea villapaita koristivat miehen kehoa takin alla. Kaulahuivikin oli laitettu näön vuoksi kaulaan. Eipähän kukaan nyt ihmettelisi, miksi aatelinen kulki kaula paljaana ympäriinsä, eikä sairastunut koskaan. Olisihan se ollut melko outoa. Neji sanoi Dimitrille, että tulisi puolessa tunnissa ja lähti kävelemään polkua pitkin eteenpäin. Suon silmäkkeen reunassa pitäisi olla joku häntä odottamassa. Mutta kun Neji ehti sinne, ei siellä ollut ketään aikuista, ei ketään, joka haluaisi hänen tarkistavan suossa olevan turpeen. Siellä oli pieni tyttö!
Tyttö leikki ympärillään olevien liskojen kanssa. Oli sammakkoa, pientä liskoa, käärmeitä, jotka viihtyivät suosta tupruavan lämmön vuoksi siellä. Mutta ne olivat ympäröineet tytön! Pikku tyttö vain nauroi, kun käärme luikerteli tämän jalkoja pitkin kohti kättä. Neji kauhistui ja lähti juoksemaan kohti tyttöä. Hänen askeleistaan kai kuului jokin ääni, koska tyttö kohotti katseensa ja säikähti hieman, niin, että eläimet tämän ympärillä kaikkosivat. Oranssitukkainen pikku tyttö meni kannon taakse piiloon ja katseli sieltä sinisillä silmillään. Neji pysähtyi. Vaara olisi ohi, käärmeet olivat menneet!
”Oletko kunnossa?” Neji kysyi, kävellen nyt rauhallisemmin kohti tyttöä. Välillä tyttö kyykistyi kannon taakse piiloon, välillä tarkasteli kohti tulevan miehen piirteitä. Lopulta tämän kasvot tulivat esiin ja tyttö nyökkäsi pontevasti.
”S-säikytitte ystäväni” tyttö sanoi hennolla äänellä ja näytti surumielisestä. Neji hämmästyi hieman.
”Ystäväsi?” hän kysyi ja kyykistyi metrin päässä kannosta ja katsoi tyttöä pää kallellaan. Tyttö nyökkäsi jälleen.
”Niin, he ovat ystäviäni” tyttö sanoi, nyt hieman reippaammin, varmaankin koska huomasi, ettei tuntematon mies hyökännyt hänen kimppuunsa.
”Olen pahoillani. Luulin, että olit vaarassa” Neji sanoi ja kuuli tytön huokaisevan pienesti.
”Kaikki aikuiset luulevat niin” tyttö sanoi, tullen nyt puoliksi pois piilostaan. Tytön yllä oli vain kellertävä pellava mekko ja sandaalit. Neji katsoi tyttöä.
”Eikö sinulla ole kylmä?” Tyttö pudisti päätään.
”Ei. Suo lämmittää minua. Ja jos tulee tosi kylmä, menen takaisin kotiin” tyttö sanoi, nousten nyt seisomaan, mutta jäi vielä kannon taakse.
”Missä kotisi on, pikku neiti?” Neji kysyi hymyillen, saaden tytönkin hymyilemään sanojensa takia.
”Frenossa” tyttö sanoi ja katsoi Nejiä pää kallellaan. Neji nousi seisomaan, hitaasti, ettei säikyttäisi tyttöä.
”Luulenpa, että sinun on aika mennä kotiin. Täällä tulee kohta pimeää, eksyt” Neji sanoi ja katsoi toista.
”Jos haluat, voin viedä sinut Frenoon. Olen itsekin menossa sinne” mies esitti kutsun tytölle. Tyttö mietti pitkään, tämä puri huultansa, ja räpelteli käsiään hermostuneesti, mutta jokin kreivissä sai tytön luottamaan tähän ja hän nyökkäsi jonkin ajan kuluttua.
”Okei. Kiitos kutsustanne” tyttö sanoi ja niiasi, kuin aito aatelinen konsanaan.
”Ei se mitään. Saanko kysyä seuralaiseni nimeä?” Neji kysyi poikamaisesti hymyillen, saaden tytön hymyilemään hieman ujona.
”Olen Ani” tyttö sanoi ja niiasi uudestaan. Olikohan tyttö jonkun aatelisen lapsi? Vaikkakin, kuka nyt antaisi lapsensa lähteä ulos noin kevyessä vaatetuksessa?
”Ja minä olen Neji” mies sanoi ja ojensi kättä. Tyttö tarttui siihen. Puristus oli hento ja kaksikko lähti kävelemään vaunuille, samalla kun Neji kysyi, oliko Ani nähnyt suolla aiemmin jotakuta miestä.
”Oli siellä vähän aikaa yksi mies, mutta hän lähti sitten” Ani sanoi ja istuutui vaunujenkyytiin, tervehtien Dimitriä kohteliaasti. Dimitri hämmästyi, mutta hymyili ja tervehti tyttöä kuin arvokasta ladyä. Ajuria nauratti hieman. Kreivi oli mennyt etsimään turvetta, mutta takaisin tullessa toikin tytön. Ovatpas maailman kirjat sekaisin.
Puoli tuntia myöhemmin vaunut pysähtyivät Frenon keskustaan, missä Ani sanoi kotinsa sijaitsevan. Neji päätti saattaa tytön ovelle saakka, joten kaksikko hyppäsi vaunuista ulos. Hämmästys oli suuri, kun Ani veikin hänet ”Madame Pluffinin Orpokoti” kyltin luo ja osoitti taloa.
”Asutko täällä?” Neji kysyi ihmeissään ja Ani nyökkäsi.
”Luulin…” enempää mies ei ehtinyt sanoa, kun orpokodin ovi aukesi ja esiin tuli pyylevä nainen, itkuisen näköisenä.
”Voi hyvänen aika, Ani. Säikytit minut pahanpäiväisesti! Älä karkaa enää sinne suolle, se on vaarallinen!” nainen sanoi, kyykistyen Anin eteen ja halaten tätä lämpimästi. Tämä oli varmaankin se Madame Pluffin.
”Anteeksi. Halusin olla ystävieni kanssa vielä ennen kuin tulee talvi” tyttö sanoi hentoisella äänellä ja nainen näytti nyt paljon iloisemmalta.
”Ei se mitään kultaseni. Mutta älä mene minnekään, ennen kuin kerrot minulle, okei? Ja voi voi… missä sinun takkisi on?” Madame kysyi ja nyt huomasi toisen jalkaparin, joka oli Anin vieressä. Nainen kohotti katseensa jaloista, vyötärölle, rintakehälle ja lopulta kasvoille. Neji hymyili naiselle.
”Hei” hän sanoi ja odotti tervehdystä, mutta naisen kasvoille tulikin epäilevä ilme.
”Päivää” hän sanoi lopulta ja laittoi Anin selkänsä taakse. Ani pyrki takaisin naisen eteen.
”Ei tarvitse pelätä, täti. Hän on Neji. Hän toi minut kotiin” Ani sanoi ja naisen kasvoilla oli hetken epäilevä ilme, kunnes se suli hymyyn.
”Anteeksi käytökseni. Koskaan ei voi olla varma, kuka tuppaa kylään” Madame sanoi ja kätteli miestä.
”Tuletteko kaukaakin? Maistuuko kuppi teetä?” nainen kysyi, varmaankin halusi pahoitella epäilevää ilmettä.
”Jos vain minusta ei ole vaivaksi” kreivi sanoi. Hänellä alkoi idea paisumaan päässä.
Kolmikko meni sisään, jossa oli siistiä, vain kahdessa nurkassa oli ”sotkua”. Toisessa nurkassa oli kaksi lasta (tyttöjä) piirtämässä (väriä oli enemmän lattialla kuin paperissa) ja toisessa oli kolme poikaa rakentamassa puupalikoista kaupunkia. Palikat olivat hujan hajan, jos joku torneista kaatui. Madame keitti teetä, samalla kun Neji katseli lasten touhuja. Ani meni katsomaan tyttöjen piirustuksia. Neji katsoi oranssitukkaista tyttöä. Madame huomasi sen.
”Ani on ollut minulla koko ajan. Hänen äitinsä toi hänet minulle, ennen kuin hän… menehtyi” nainen kertoi hiljaa, ettei kukaan muu kuin Neji kuulisi.
”Sain tietää, että Anin isä yritti tappaa tyttärensä synnyttyään, joten äiti pakeni Anin kanssa, pakotti erään maagin laittamaan kirouksen hänen ylleen ja toi minulle” nainen selitti lisää, kun tee kuppi höyrysi Nejin edessä.
”Kirous?” mies kysyi ja hörppäsi teetä. Se oli ihan hyvää.
”Niin. Anihan on vetehinen, vaikka ei sitä luulisi. Kirous on korvissa. Tai korvakoruissa. Nyt korvat ovat ihmismäiset, mutta jos korva korut ottaa pois, niin Anin korvat menevät sellaisen vetehisen korvan näköisiksi, tiedättehän te, millaiset ne silloin ovat?” nainen kysyi ja saatuaan myöntävän vastauksen, nainen jatkoi: ”Me kiellämme Ania ottamasta korvakoruja koskaan pois. Tytön pitää pysyä piilossa, ettei vain tämän isä löydä ja tapa häntä. Mutta pelkäänpä, että Anin isä on saanut vihiä, että tyttö piileskelee Frenossa” nainen sanoi ja pidätteli kyyneleitä. Neji ojensi tälle nenäliinan taskustaan.
”Oletteko miettineet että Ani lähetettäisiin pois?” Neji kysyi, saaden naisen naurahtamaan väkinäisesti.
”Monet ovat halunneet adoptoida Anin, mutta kun kerron kirouksesta ja tästä isä-ongelmasta, he unohtavat ajatuksen. Ja haluan kertoa kumminkin tytön taustan, ettei sitten adoptiovanhemmat ihmettele, jos joku hyypiö tutkii tytön korvat. Ja kirouksestakin on hyvä tietää” madame sanoi ja katsoi Nejiä. Neji hymyili hieman.
”Olisinko… minä sopiva isä kandinaatti Anille?” Neji kysyi hymyillen. Madame mietti hetken ja tehtyään Nejille haastattelun (asunto ja rahatilanteen, ammatti, muut perheenjäsenet, onko jotain estettä, että Ani ei voisi muuttaa).
Illan tullen Neji peitteli tytön tämän huoneeseensa ja kertoi, että tämä olisi viimeinen yö orpokodissa. Ani puristi lelu nallea, jonka hän oli saanut 5 vuotis syntymäpäiväksi tädiltä.
”Minun tulee ikävä tätiä” tyttö sanoi. Olihan tämä tiennyt, että joskus tämä saatettaisiin hakea oikeaan kotiin. Nyt tyttöä jännitti, itketti, suretti jättää kaikki taakseen.
”Voimme käydä tädin luona kylässä niin usein kuin haluat” Neji lohdutti ja silitti tytön hiuksia. Tyttö hymyili ujosti. Tädillä ei yleensä ollut aikaa silitellä ja kertoa satua, koska oli Ania nuorempiakin lapsia orpokodissa. Ani ei ollut tottunut siihen ja siksi hän hämmästyi, kun mies otti kirjahyllystä kirjan ja luki hänelle sadun. Ani nukahti nopeasti, jolloin Neji peitteli tämän kunnolla, suukotti ohimoa ja käveli ovelle. Ani oli suloinen tyttö, joka kaipaisi perhettä ympärille. Ja Neji antaisi ne hänelle. Mies sulki makuuhuoneen oven ja meni juttelemaan madamelle, keskustellen Anin isästä ja vimmasta etsiä tyttärensä. Siihen meni koko yö.
Aamulla Ani ja Neji hyvästeli orpokodin ja lähtivät kohti pohjoisen kartanoa. Koko päivähän siinä meni (piti ne turve arvotkin käydä ohi kulkiessa sanomassa ja pysähdyttiin välillä syömään ja jaloittelemaan) ja illan tullen vaunut pysähtyivät kartanon eteen. Neji avasi oven ja otti Anin laukun (mihin tyttö oli pakannut vaatteita, muutaman kirjan ja lelun). Oranssitukkainen Ani katsoi suu auki kartanoa, joka tuntui loistavan kuutamoa vasten.
”Ani, tervetuloa kotiin” Neji sanoi ja vei tytön sisään. Tästä illasta alkaen Nejin elämä muuttui tyystin.
//Lässylässy xD Saa kommentoida jos tahtoo, mutta jos ei, niin tämän saa lukita//