Post by Himwath on Sept 27, 2010 13:35:24 GMT 2
[Zeralex, Chaos mukuloineen var så god!]
Se oli salaperäinen paikka, jonka yllä leijui surumielinen hiljaisuus.
Missään ei kuulunut mitään hyönteisten tai eläimien ääniä. Kirpeä tuuli vain kampasi syksyn harmaannuttamia heiniä ja huokaili kivenlohkareiden välissä.
Paikka oli nummimaista aluetta joen ja suuren suon välissä, hieman Frenosta etelään, eikä siellä tainnut asua juuri ketään. Ainakaan missään ei näkynyt asuinpaikkoja, eikä kapeaa, mutaista tietä oltu pidetty kunnossa, eikä sitä oltu varmaan kovin useasti kuljettukkaan. Vaikka kolea syysaurinko paistoi sinnikkäästi harmaiden pilviharsojen lomasta, nummien päällä tuntui pysyvät harmaa, kolea vaippa, kuin paikkaan ei osuisi lainkaan lämpöä. Ilmassa tuoksui pakkanen ja muta, vaikka syksy ei ollut vielä pitkällä.
Maisemaa hallitsi kuitenkin nummien notkossa kohoava kivirykelmä, joka oli aikojen saatossa alkanut kasvaa heinää ja sammalta. Rakennelma levittäytyi koko notkoon ja vielä sen ylikin, sillä lähimmän mäen päällä kohosi sortunut torni. Kivet muodostivat lähes labyrinttimäisen sokkelon, joka jatkui vielä maan alla. Paikka oli aikoinaan, joskus Vyön alkuaikoina ollut kalmisto, mutta kuten arvata saattaa, se oli ollut poissa käytöstä jo vuosia.
Galaien käveli ankean maiseman halki katsellen miettiväisenä raunioita. Hän oli pukeutunut tavalliseen pitkään harmaansiniseen takkiinsa, kapeisiin saappaisiin ja mustiin kynsikkäisiin. Hiuksensa hän oli palmikoinut ja piilottanut pitkän mustan kaulahuivin alle. Haltia oli tullut käymään kalmistolla ihan vain omaksi ilokseen, sillä satusetänä mies mielellään kävi erilaisissa paikoissa.
Lisäksi paikalla oli kokonaan oma tunnelmansa, joka antoi mukavasti Galaienin mielikuvitukselle siivet.
[Jotain tämän kaltaista paikkaa ajattelin xD
Kitunen ku mikä, mutta koeta saada jotain irti ]
Se oli salaperäinen paikka, jonka yllä leijui surumielinen hiljaisuus.
Missään ei kuulunut mitään hyönteisten tai eläimien ääniä. Kirpeä tuuli vain kampasi syksyn harmaannuttamia heiniä ja huokaili kivenlohkareiden välissä.
Paikka oli nummimaista aluetta joen ja suuren suon välissä, hieman Frenosta etelään, eikä siellä tainnut asua juuri ketään. Ainakaan missään ei näkynyt asuinpaikkoja, eikä kapeaa, mutaista tietä oltu pidetty kunnossa, eikä sitä oltu varmaan kovin useasti kuljettukkaan. Vaikka kolea syysaurinko paistoi sinnikkäästi harmaiden pilviharsojen lomasta, nummien päällä tuntui pysyvät harmaa, kolea vaippa, kuin paikkaan ei osuisi lainkaan lämpöä. Ilmassa tuoksui pakkanen ja muta, vaikka syksy ei ollut vielä pitkällä.
Maisemaa hallitsi kuitenkin nummien notkossa kohoava kivirykelmä, joka oli aikojen saatossa alkanut kasvaa heinää ja sammalta. Rakennelma levittäytyi koko notkoon ja vielä sen ylikin, sillä lähimmän mäen päällä kohosi sortunut torni. Kivet muodostivat lähes labyrinttimäisen sokkelon, joka jatkui vielä maan alla. Paikka oli aikoinaan, joskus Vyön alkuaikoina ollut kalmisto, mutta kuten arvata saattaa, se oli ollut poissa käytöstä jo vuosia.
Galaien käveli ankean maiseman halki katsellen miettiväisenä raunioita. Hän oli pukeutunut tavalliseen pitkään harmaansiniseen takkiinsa, kapeisiin saappaisiin ja mustiin kynsikkäisiin. Hiuksensa hän oli palmikoinut ja piilottanut pitkän mustan kaulahuivin alle. Haltia oli tullut käymään kalmistolla ihan vain omaksi ilokseen, sillä satusetänä mies mielellään kävi erilaisissa paikoissa.
Lisäksi paikalla oli kokonaan oma tunnelmansa, joka antoi mukavasti Galaienin mielikuvitukselle siivet.
[Jotain tämän kaltaista paikkaa ajattelin xD
Kitunen ku mikä, mutta koeta saada jotain irti ]