Post by Nekosan on Dec 7, 2010 22:30:53 GMT 2
Haavan saadessa kylkeensä, Sheena ei huomannut Kaamoksen huomanneen tapahtunutta, mutta kuuli kyllä miehen huudon Raulille. Varsin nopeasti oli parantajanainen toipunut tilanteesta ja oli ylhäällä valmiina puolustamaan itseään. Raul taasen havahtui heti ja ampuikin ensin nuolella Kaamoksen jahtaamaa metsäläistä, ennen kun lähti ihmismiehen perään. Haltiasoturi oli todellakin ihmistä nopeampi, eikä aikaakaan kun toinen oli saatu kiinni. Soturi yritti saada irti miehestä sitä samaa mitä Kaamos yritti saada toiselta. Ihmismies vain ei ollut enää tolkuissa saadun tällin ansiosta, joten Raul sitoi miehen puuhun kiinni ja jäi vartioimaan tajutonta miestä.
Sillä aikaa Sheena itse puolusti itseään vihaiselta mieheltä, joka oli vahvempi vastus kuin aikaisempi. Mutta koska miehet alkoivat käymään vähiin Naom sai ammuttua toista nuolella. Haltianaisten valmistuessa uuteen hyökkäykseen huomasivat he miesten loppuneen, kaikki oli jo tapettu. Valkohiuksinen katsoi kamalaa näkyä hiukan pahoillaan, mutta hymyili sitten toiselle haltinaiselle, joka katsoi parantajaa huolissaan.
"Hienosti tehty Naom..", nainen sanoi ja läsähti ruohikolle kivun kouraistessa kylkeä. Samalla neito huomasi jotain liikettä haltianaisen takana ja kohotti miekkansa. Naissoturi ei ehtinyt reakoida pahemmin kun huomasi jo parantajan loikanneen häntä uhkaavan miehen eteen ja saaden näin haavan käteensä. Tosin mies joka oli raukkamaisesti yrittänyt hyökätä Naomin kimppuun takaapäin, oli saanut miekan vatsaansa. Vetäisten terävästi henkeä, mies läsähti kuolleena maahan. Sheena katsahti miestä pahoittelevasti ja huokaisi hiljaa, lysähtäen itsekkin ruohikon tasolle hengähtämään. Naom tuli heti parantajan vierelle ja katsoi tätä huolissaan.
"Ei hätää Naom, olen kunnossa, hengähdän hetken", parantaja vastasi ja pian jopa itse Raul saapui paikalle. Ensimmäinen asia mitä haltiamies teki oli että tämäkin kiiruhti parantajan luokse. Kuunvalo katsoi emäntäänsä huolissaan myös ja vingahti hiukan. Sheena nousi seisomaan kyljessä olevasta haavasta huolimatta ja silitteli suttansa. Naom ja Raul tulivat naisen viereen, aivan kuin hän olisi kaatumassa minä hetkenä hyvänsä. Hitaasti nainen katseli huolestuneena ympärilleen.
"Missä Kaamos?!", valkohiuksinen älähti huolissaan ja kääntyi liian nopeasti Raulin suuntaan, jolloin haavaan sattui. Eniten naista satutti se ettei hän nähnyt tummempaa haltiaa ja se pelotti naista valtavasti. Toivottavasti miehelle ei ollut sattunut mitään.