Post by Deleted on Aug 17, 2010 20:26:57 GMT 2
// Eli tässä olisi tällainen aloitusvaihtoehto : P //
Legret avasi silmänsä ja toivoi, ettei hänen olisi tarvinnut tehdä sitä. Hän oli edellisenä yönä saapunut herrasmiehen tarjoamalla vaunukyydillä pikkukylään nimeltä 'Elefados'
-ja koska hän oli nukkunut suurimman osan ajasta hän ei oikeastaan tiennyt missä oli katsellessaan hirsikattoa kasvojensa yläpuolella. Raskas huokaus, joka karkasi hänen huuliltaan muistutti monista ikävistä asioista; Tapahtumista pikkukylässä... Hulluista kyläläisistä, iskusta, jonka takia hänen oli vaikea liikkua ja... Kirasta. Sitäpaitsi mies, joka oli tarjonnut kyydin pois siitä riivatusta kylästä ei ollut huolinut minkäänlaista vaivanpalkkaa ja tytöllä oli siitä huono omatunto.
Oli kai pakko hieman katsoa, missä päin maailmaa hän oli.
Astuessaan ulos vaaleanruskein hirsin rakennetusta majatalosta Legret tajusi, miten kipeä hänen vasen kätensä oli; puhumattakaan oikeasta kyljestä, joka esti häntä hengittämästä normaalisti. Itku yritti taas kuristaa noidan kurkkua, mutta hän sysäsi tunteen sivuun ja asteli kadulle, joka oli koottu samanlaisista mukulakivistä kuin edellinen kylä...
Varovaisesti tyttö eteni kylässä niin kauan, ettei enää tiennyt yhtään missä oli- no eihän hän oikeastaan ollut tiennyt alun alkujaankaan.
Kylkeä pisti voimakkaasti ja neidon oli pakko ottaa tukea keltaisen rakennuksen seinästä.
Heppu, joka oli iskenyt kirouksensa häneen oli varmasti todella korkealla tasolla, sillä Legret saattoi edelleen aistia itsessään hänen sieluaan repivää mustaa magiaa. Ei onneksi jatkuvasti- vain pari kertaa päivässä. Eikä Legret osannut tehdä asialle mitään.
Kaikki olisi nyt hyvin jos hän olisi osannut loihtia paremmin... Jos hän olisi osannut enemmän!
Legret avasi silmänsä ja toivoi, ettei hänen olisi tarvinnut tehdä sitä. Hän oli edellisenä yönä saapunut herrasmiehen tarjoamalla vaunukyydillä pikkukylään nimeltä 'Elefados'
-ja koska hän oli nukkunut suurimman osan ajasta hän ei oikeastaan tiennyt missä oli katsellessaan hirsikattoa kasvojensa yläpuolella. Raskas huokaus, joka karkasi hänen huuliltaan muistutti monista ikävistä asioista; Tapahtumista pikkukylässä... Hulluista kyläläisistä, iskusta, jonka takia hänen oli vaikea liikkua ja... Kirasta. Sitäpaitsi mies, joka oli tarjonnut kyydin pois siitä riivatusta kylästä ei ollut huolinut minkäänlaista vaivanpalkkaa ja tytöllä oli siitä huono omatunto.
Oli kai pakko hieman katsoa, missä päin maailmaa hän oli.
Astuessaan ulos vaaleanruskein hirsin rakennetusta majatalosta Legret tajusi, miten kipeä hänen vasen kätensä oli; puhumattakaan oikeasta kyljestä, joka esti häntä hengittämästä normaalisti. Itku yritti taas kuristaa noidan kurkkua, mutta hän sysäsi tunteen sivuun ja asteli kadulle, joka oli koottu samanlaisista mukulakivistä kuin edellinen kylä...
Varovaisesti tyttö eteni kylässä niin kauan, ettei enää tiennyt yhtään missä oli- no eihän hän oikeastaan ollut tiennyt alun alkujaankaan.
Kylkeä pisti voimakkaasti ja neidon oli pakko ottaa tukea keltaisen rakennuksen seinästä.
Heppu, joka oli iskenyt kirouksensa häneen oli varmasti todella korkealla tasolla, sillä Legret saattoi edelleen aistia itsessään hänen sieluaan repivää mustaa magiaa. Ei onneksi jatkuvasti- vain pari kertaa päivässä. Eikä Legret osannut tehdä asialle mitään.
Kaikki olisi nyt hyvin jos hän olisi osannut loihtia paremmin... Jos hän olisi osannut enemmän!