Post by Deleted on Jun 30, 2010 10:18:57 GMT 2
En jaksanut istua enään paikoillani jossain pienessä huoneessa kuunnellen isän opetuksia. Pitikö kaikesta tehdä niin vaikeaa? Olihan tottakai isän opetuksia mukava kuunnella, mutta ne ei vain lopu.
Minulla ei ollut paljoakaan mitään omaa aikaa. Koko ajan tuli opiskella johtajana oloa. Mitä opittavaa siinä olisi?
"Kalth'ar kuunteletko sinä vai syöt kynääsi?" isän komea ja voimakas ääni kuului huoneen etu osasta. "Joo kyllä mä kuuntelen, mutta väsyttää" tokaisin ja aloin tehdä pila haukotusta. Keltahäntäinen iso mies naga alkoi menettämään hermojaan. Sen huomasi jo kaukaa. "Tarvitsen taukoja. Ollaan opiskeltu varmaan kolme päivää jälleen ilman taukoja" naga katseli minua hiukan tuimana ja katsoi ulos ikkunasta.
Siellä oli sisarukset ja muut leikkimässä kuten kaikki nuoret lapset.
Itse olin 12 vuotias ja opiskelin vain ilman omaa leikki aikaa. Isä katseli ulos ja kieputti keltamustia hiuksiaan sormensa ympärillä.
"Hyvä on. Tämän ja huomisen saat vapaata, mutta meillä on asioita vielä käytävänä" isän ääni oli hiukan luovuttava, mutta hyvä näin tällä kertaa. "Kiitos isä!" snaoin hänelle ilo suin ja luikertelin niin nopeasti kuin pystyin ulos.
Aurinko paistoi niin kirkkaasti, että valo tuli suoraan silmiin ja tuntui, kuin olisin sokaistunut.
"Katlh'ar! Veli! Olet päässyt vankilasta!" heti tietenkin oma rakas pikkuvejleni sieltä tulla tupsahti. "Moro mitä Kenth'aria? Ja se on aika vankila, mutta heti ku mä olen menossa pois johdosta niin teen sulle saman tuskan, mutta isän kanssa" naureskelin kiero ilme huulillani.
Veljen ilme oli säikähtänyt. "Älä viitsi. Ei kai mun tule kokea samaa? Vielä tuplana?!", "Sanon, että kyllä" Kenth'arian ilme oli tuskaa kärsivä. "Pelasta mut! Älä anna mun kärsiä, ota multa mun hienot sarvet pois!" nauroin. Kaaduin tosin oikein maahan asti. "Naurettavaa, ei niitä noin vain saa pois. Ne kasvaisi vain uudestaan. Ota vastaan kohtalosi" nauroin päin naamaa.
Hetken aikaa siinä kiusasin velipoikaa. Yhtäkkiä kuului huutoa ja itkua meidän kotoa. "Äiti!" huusimme molemmat samaan aikaan. Menimme nopeasti tai niin nopeasti, kuin pääsimme tuonne kotiin ja huusimme samaan aikaan "Onko kaikki hyvin!" ja huutomme jäi siihen, kun näimme äidin sylissä vauvan. Valkopuna häntäinen ja punahiuksinen naga vauva.
"O...Onko hän siskomme?" Kenth'aria kysyi ääni vapisten. "Voi kyllä" äidin väsynyt ja kaunis hento ääni sanoi hymyillen ja siirsi hiukan liinaa kasvoilta. "Hän on kaunis" totesin punaiset silmäni suurina.
"Hänen nimensä on Veltoria" äiti kertoi ja sitten isä tuli. "Eikö olekkin hienoa?" johtaja kertoi ja katsoi minuun ja veljeeni. Veljeni alkoi itkeä ja luikerteli huoneeseensa.
"Kyllä hän tokenee Kalth'ar. Olit samanlainen, kun saimme Kenth'arian" katsoin äitiin ja ihmettelin "Olinko vai?", "Olit. Olit hyvin mustasukkainen ja kateellinen. Halusit olla se meidän oma yksinäinen lapsi, mutta tokenit aika nopeasti ja olit ja olet läheinen veljesi kanssa" katsoin veljeni meno suuntaan ja huokaisin.
"Niin kai sitten" lähdin ulos ja Kent'vort tuli vastaan. "Moi. Kuulin, että sait siskon" katsoin häneen ja hymyilin. "Voi kyllä. En vain käsitä kuinka äiti jaksaa. Ei siinä siskossa ole pahaa, mutta kuinka voi saada lapsia noin paljon?" totesin ja heitin kiven puuta päin.
"Au!" serkku huusi. "Mitä?", "Voisit varoa noilla saakelin piikeilläsi" Kent'vort oli saanut hänen pyrstössään olevista piikeistä haavan omaan pyrstöönsä.
"Sori. Ei ollut tarkoitus" sitten tuo alkoi nauramaan. "Täh?" ihmettelin. "Ei minua kovasti sattunut" tuuppaisin serkkuni kumoon ja aloimme siinä painia.
<--- to be continue
Minulla ei ollut paljoakaan mitään omaa aikaa. Koko ajan tuli opiskella johtajana oloa. Mitä opittavaa siinä olisi?
"Kalth'ar kuunteletko sinä vai syöt kynääsi?" isän komea ja voimakas ääni kuului huoneen etu osasta. "Joo kyllä mä kuuntelen, mutta väsyttää" tokaisin ja aloin tehdä pila haukotusta. Keltahäntäinen iso mies naga alkoi menettämään hermojaan. Sen huomasi jo kaukaa. "Tarvitsen taukoja. Ollaan opiskeltu varmaan kolme päivää jälleen ilman taukoja" naga katseli minua hiukan tuimana ja katsoi ulos ikkunasta.
Siellä oli sisarukset ja muut leikkimässä kuten kaikki nuoret lapset.
Itse olin 12 vuotias ja opiskelin vain ilman omaa leikki aikaa. Isä katseli ulos ja kieputti keltamustia hiuksiaan sormensa ympärillä.
"Hyvä on. Tämän ja huomisen saat vapaata, mutta meillä on asioita vielä käytävänä" isän ääni oli hiukan luovuttava, mutta hyvä näin tällä kertaa. "Kiitos isä!" snaoin hänelle ilo suin ja luikertelin niin nopeasti kuin pystyin ulos.
Aurinko paistoi niin kirkkaasti, että valo tuli suoraan silmiin ja tuntui, kuin olisin sokaistunut.
"Katlh'ar! Veli! Olet päässyt vankilasta!" heti tietenkin oma rakas pikkuvejleni sieltä tulla tupsahti. "Moro mitä Kenth'aria? Ja se on aika vankila, mutta heti ku mä olen menossa pois johdosta niin teen sulle saman tuskan, mutta isän kanssa" naureskelin kiero ilme huulillani.
Veljen ilme oli säikähtänyt. "Älä viitsi. Ei kai mun tule kokea samaa? Vielä tuplana?!", "Sanon, että kyllä" Kenth'arian ilme oli tuskaa kärsivä. "Pelasta mut! Älä anna mun kärsiä, ota multa mun hienot sarvet pois!" nauroin. Kaaduin tosin oikein maahan asti. "Naurettavaa, ei niitä noin vain saa pois. Ne kasvaisi vain uudestaan. Ota vastaan kohtalosi" nauroin päin naamaa.
Hetken aikaa siinä kiusasin velipoikaa. Yhtäkkiä kuului huutoa ja itkua meidän kotoa. "Äiti!" huusimme molemmat samaan aikaan. Menimme nopeasti tai niin nopeasti, kuin pääsimme tuonne kotiin ja huusimme samaan aikaan "Onko kaikki hyvin!" ja huutomme jäi siihen, kun näimme äidin sylissä vauvan. Valkopuna häntäinen ja punahiuksinen naga vauva.
"O...Onko hän siskomme?" Kenth'aria kysyi ääni vapisten. "Voi kyllä" äidin väsynyt ja kaunis hento ääni sanoi hymyillen ja siirsi hiukan liinaa kasvoilta. "Hän on kaunis" totesin punaiset silmäni suurina.
"Hänen nimensä on Veltoria" äiti kertoi ja sitten isä tuli. "Eikö olekkin hienoa?" johtaja kertoi ja katsoi minuun ja veljeeni. Veljeni alkoi itkeä ja luikerteli huoneeseensa.
"Kyllä hän tokenee Kalth'ar. Olit samanlainen, kun saimme Kenth'arian" katsoin äitiin ja ihmettelin "Olinko vai?", "Olit. Olit hyvin mustasukkainen ja kateellinen. Halusit olla se meidän oma yksinäinen lapsi, mutta tokenit aika nopeasti ja olit ja olet läheinen veljesi kanssa" katsoin veljeni meno suuntaan ja huokaisin.
"Niin kai sitten" lähdin ulos ja Kent'vort tuli vastaan. "Moi. Kuulin, että sait siskon" katsoin häneen ja hymyilin. "Voi kyllä. En vain käsitä kuinka äiti jaksaa. Ei siinä siskossa ole pahaa, mutta kuinka voi saada lapsia noin paljon?" totesin ja heitin kiven puuta päin.
"Au!" serkku huusi. "Mitä?", "Voisit varoa noilla saakelin piikeilläsi" Kent'vort oli saanut hänen pyrstössään olevista piikeistä haavan omaan pyrstöönsä.
"Sori. Ei ollut tarkoitus" sitten tuo alkoi nauramaan. "Täh?" ihmettelin. "Ei minua kovasti sattunut" tuuppaisin serkkuni kumoon ja aloimme siinä painia.
<--- to be continue