Post by Himwath on Apr 17, 2010 21:45:23 GMT 2
//Princess verenimijänsä kanssa //
Auringon paiste ja lämmin sää, sekä tietenkin helpottuva paikasta tosieen liikkuminen aiheuttivat tietysti sen, että kaupunkilaiset ryhtyivät pitämään erilaisia juhlia. Tuntui melkein kuin mikä tahansa olisi ollut hyvää syy järjestää komea tilaisuus.
Kyseessä oli jonkin sortin valmistusmisjuhla, ei mitään kauhean suurta, mutta hiljaiseen paimentolaiselämään tottuneelle haltialle juhlat olivat ihan tarpeeksi isot. Kartano oli melko vaatimaton moniin muihin kaupunkilaisten valtaviin, lähes linnamaisiin rakennelmiin verrattuna, mutta Galaienista se huokui tietynlaista salaperäisyyttä, joka monista kartanoista puuttui. Se oli rakennettu mäen päälle keskelle rehevää puutarhaa, joka tosin oli talven jäljissä melko mutainen ja onnettoman näköinen. Kapeahko tie kiemursi ylös mäkeä, jonka rinteillä oli muutama pienempi talo. Taisi kartano olla ainoa aatelisten omistama paikka koko kylässä, sillä vuoriston pohjoisosassa ei juurikaan ollut suurempia kyliä, eikä tämäkään tehnyt poikkeusta.
Vaatimattoman juhlan sankaritar oli pyöreäkasvoinen, noin seitsemäntoistakesäinen tyttö, joka kuulemma oli vasta nyt aatelisneidolle suotavassa kunnossa, ja siksi juhla pidettiin vasta vuotta tavallista myöhemmin. Yleensähän siis aatelislapset esiteltiin muille kuusitoistavuotiaina. Galaien oli paennut pahinta juhlahumua vähän hiljaisemmalle parvekkeelle, josta näki ulos, upeaan, joskin melko pieneen laaksoon, jonka pelloille oli illan viiletessä noussut kevyt usva. Ilmassa tuoksui sade ja sametin sinisellä taivaalla loisti Lyrathin täysikuu. Maisema kutkutteli tarinankertojan mielikuvitusta hänen nojaillessa kiireettömästi (ja melko epähienosti) kiviseen kaiteeseen, korkeajalkainen juomalasi kädessään.
Auringon paiste ja lämmin sää, sekä tietenkin helpottuva paikasta tosieen liikkuminen aiheuttivat tietysti sen, että kaupunkilaiset ryhtyivät pitämään erilaisia juhlia. Tuntui melkein kuin mikä tahansa olisi ollut hyvää syy järjestää komea tilaisuus.
Kyseessä oli jonkin sortin valmistusmisjuhla, ei mitään kauhean suurta, mutta hiljaiseen paimentolaiselämään tottuneelle haltialle juhlat olivat ihan tarpeeksi isot. Kartano oli melko vaatimaton moniin muihin kaupunkilaisten valtaviin, lähes linnamaisiin rakennelmiin verrattuna, mutta Galaienista se huokui tietynlaista salaperäisyyttä, joka monista kartanoista puuttui. Se oli rakennettu mäen päälle keskelle rehevää puutarhaa, joka tosin oli talven jäljissä melko mutainen ja onnettoman näköinen. Kapeahko tie kiemursi ylös mäkeä, jonka rinteillä oli muutama pienempi talo. Taisi kartano olla ainoa aatelisten omistama paikka koko kylässä, sillä vuoriston pohjoisosassa ei juurikaan ollut suurempia kyliä, eikä tämäkään tehnyt poikkeusta.
Vaatimattoman juhlan sankaritar oli pyöreäkasvoinen, noin seitsemäntoistakesäinen tyttö, joka kuulemma oli vasta nyt aatelisneidolle suotavassa kunnossa, ja siksi juhla pidettiin vasta vuotta tavallista myöhemmin. Yleensähän siis aatelislapset esiteltiin muille kuusitoistavuotiaina. Galaien oli paennut pahinta juhlahumua vähän hiljaisemmalle parvekkeelle, josta näki ulos, upeaan, joskin melko pieneen laaksoon, jonka pelloille oli illan viiletessä noussut kevyt usva. Ilmassa tuoksui sade ja sametin sinisellä taivaalla loisti Lyrathin täysikuu. Maisema kutkutteli tarinankertojan mielikuvitusta hänen nojaillessa kiireettömästi (ja melko epähienosti) kiviseen kaiteeseen, korkeajalkainen juomalasi kädessään.