Post by waenos on Jan 17, 2010 19:19:00 GMT 2
"Olisi kunnia jos tulisitte katsomaan työtäni", Rukoilijasirkka sanoi hiljaa, tarkoittaen myös sitä. "Sen valmistumiseen tulee tosin kestämään vielä kauan... Yksityiskohtien veistämiseen kuluu aikaa." Hän oli veistänyt jokaikisen suomun tarkasti, yksi kerrallaan. Kun vielä jokainen arpi noiden suomujen keskellä täytyi laskea mukaan, työn määrä oli todella valtava.
"Alunperin aloin veistämään sitä käyttäen erään maagin luomaa kuvaa mallina. Sen jälkeen muistin varassa, mutta minulla on erittäin hyvä näkömuisti." Tuo oli aivan totta. Jos hän painoi jonkin kuvan mieleensä, hän muisti sen niin kauan kuin oli tarve, yhtä tarkasti kuin jos se olisi ollut hänen edessään. Siispä hän oli täysin varma siitä että jokainen yksityiskohta oli oikein...
Sitten, yhtäkkiä, hän huomasi toisen arvet, ja violetit silmät lukkiutuivat katsomaan niitä kohti. "...Nuo ovat uusia, eikö totta?" Itse asiassa kyseessä ei ollut kysymys, vaan toteamus, vaikka sanat ja sävy kysymykseen viittasivatkin. "Oletan että myös oikeassa muodossanne teillä on vastaavat." Rukoilijasirkka pudisti päätään. "Tämä ei käy. Patsaallani ei ole tuollaisia arpia. Se on epätarkka" Violetit silmät räpsähtivät kiinni, ja hän toi maagin luoman kuvan taas mieleensä. Valtava musta lohikäärme, jonka selässä kulki luuharjasrivi, ja jolla oli kokonaiset neljä siipeä. Ah, niin, nuo siivet. Ne olivatkin melko haasteellisia, sillä oli vaikea saada siipien ohuita kalvoja vastaava jää kannattamaan raskaampaa 'luuta'. Hän näki mielessään jokaisen pienen suomujen naarmun ja suuremmat arvet. Mutta kaulan lähistöllä ei ollut tuollaisia arpia kuin metsäläisen muodossa. Joten nuo arvet olivat uusia.
Sitten violetit silmät avautuivat taas, katsoen yhä arpiin. "Minun lienee pakko saada uusi kuva, kun vanha on nyt epätarkka..." Jääveistäjä sanoi tämän vielä hiljempaa kuin tavallisesti.
//Lyhyttä...//
"Alunperin aloin veistämään sitä käyttäen erään maagin luomaa kuvaa mallina. Sen jälkeen muistin varassa, mutta minulla on erittäin hyvä näkömuisti." Tuo oli aivan totta. Jos hän painoi jonkin kuvan mieleensä, hän muisti sen niin kauan kuin oli tarve, yhtä tarkasti kuin jos se olisi ollut hänen edessään. Siispä hän oli täysin varma siitä että jokainen yksityiskohta oli oikein...
Sitten, yhtäkkiä, hän huomasi toisen arvet, ja violetit silmät lukkiutuivat katsomaan niitä kohti. "...Nuo ovat uusia, eikö totta?" Itse asiassa kyseessä ei ollut kysymys, vaan toteamus, vaikka sanat ja sävy kysymykseen viittasivatkin. "Oletan että myös oikeassa muodossanne teillä on vastaavat." Rukoilijasirkka pudisti päätään. "Tämä ei käy. Patsaallani ei ole tuollaisia arpia. Se on epätarkka" Violetit silmät räpsähtivät kiinni, ja hän toi maagin luoman kuvan taas mieleensä. Valtava musta lohikäärme, jonka selässä kulki luuharjasrivi, ja jolla oli kokonaiset neljä siipeä. Ah, niin, nuo siivet. Ne olivatkin melko haasteellisia, sillä oli vaikea saada siipien ohuita kalvoja vastaava jää kannattamaan raskaampaa 'luuta'. Hän näki mielessään jokaisen pienen suomujen naarmun ja suuremmat arvet. Mutta kaulan lähistöllä ei ollut tuollaisia arpia kuin metsäläisen muodossa. Joten nuo arvet olivat uusia.
Sitten violetit silmät avautuivat taas, katsoen yhä arpiin. "Minun lienee pakko saada uusi kuva, kun vanha on nyt epätarkka..." Jääveistäjä sanoi tämän vielä hiljempaa kuin tavallisesti.
//Lyhyttä...//