Post by aislinn on Oct 24, 2009 15:50:04 GMT 2
// hoho, again kesti. toivottavasti ei tullut kauheasti odoteltua + jäljestäkin saattaa tulla vähän huonompaa ja erittäin lyhykäistä tällasen epävirallisen tauon jälkeen. D:
ja tuota, oletkos minkä/minkäänlaista jatkoa ajatellut? (: //
Amaurëan kulmat kohosivat hieman Rustin heittäessä katseensa haltiaa kohti. Tämäpä näytti.. hyvinkin innostuneelta ja tuntui ottaneen suippokorvan sanat tosiaankin haasteena. Se kelpasi Amaurëalle paremmin kuin hyvin, sillä jos toinen tuntui ottaneen heidän poissaamisensa haasteena, se osoittaisi että tämä antaisi sille täyden keskittymisensä ja osallistumisensa. Tai niin ainakin haltia toivoi.
”Pidät haasteista?” hän tokaisi aivan kuin ohimennen, kääntäen sitten katseensa Rustin olan ohitse metsään. Aivan kuin sieltä olisi kuulunut jonkinlainen.. rasahdus.
Ja eikös keltasilmäkin ollut aikaisemmin tiiraillut metsää vähän tarkemmin tuin tarpeellista? Oliko toinen jättänyt jotakin kertomatta? Ja mitä toinen olisi huomannut, mitä Amaurëa ei olisi? Sillä haltia piti itseään varsin tarkkaavaisena ja valppaana olentona, eikä häneltä jäänyt asioita huomaamatta kuin aivan harvakseltaan.
Vai oliko toisella jotakin ylimaallisia voimia, kykyjä, joilla tämä huomasi enemmän asioita kuin tavalliset olennot.
Toisaalta, haltia oli tullut jo aikaisemmin siihen tulokseen, ettei Rust ollut normaali pulliainen.
Seuraavaksi Rustin innostuneisuus sai vähän karmeamman lisäyksen, kun tämän epätavallisen suuret kulmahampaat loistivat huulien auettua hymyyn.
Toinen näytti aivan kuin.. kuin.. Amaurëa ei saanut sillä hetkellä päähänsä mitään, mitä eläintä toinen muistutti, vaikka vastaus oli aivan hänen nenänsä edessä. Viirusilmät, terävähköt kulmahampaat,..
Ja puhuessaankin Rust kuulosti oudon kierolta ja ovelalta. Niinpä Amaurëan kuunnellessa sitä rätinää ja sihinää, joka lähti toisen kurkusta, hänen kenties vähän ärsyyntynytkin vastaus tuli hiukan myöhässä.
”Minunkaan mielessäni ei ole ollut tulla raahatuksi metsän keskellä,” hän tokaisi olkansa yli, käännyttyään ensin niin, että sulki melkein Rustin selkänsä taakse. Ei välttämättä mikään fiksuin teko, mutta haltia ei uskonut, että toinen kävisi häneen käsiksi. Ei sitä välttämättä luottamukseksi luokittelisi, mutta ehkä jonkinlaiseksi uskoksi.
Käännettyään katseensa suoraan, Amaurëa hengähti muutamaan otteeseen ja antoi melkein silmiensä sulkeutua. Jo nopeasti hän oli paikantanut ilmansuunnat, ja kääntyikin seuraavaksi Länttä kohti. Haltian muistin mukaan laguuni sijaitsi jossain päin Lyrathin Läntistä osaa, aivan Eteläisen metsän kupeessa. Hän kuitenkin silmäili vain hetken metsää kohti, ja kääntyi sitten kohti Rustia.
”Mihin suuntaan lähdemme?”
Haasteiden heittäminen sen kuin jatkui.
ja tuota, oletkos minkä/minkäänlaista jatkoa ajatellut? (: //
Amaurëan kulmat kohosivat hieman Rustin heittäessä katseensa haltiaa kohti. Tämäpä näytti.. hyvinkin innostuneelta ja tuntui ottaneen suippokorvan sanat tosiaankin haasteena. Se kelpasi Amaurëalle paremmin kuin hyvin, sillä jos toinen tuntui ottaneen heidän poissaamisensa haasteena, se osoittaisi että tämä antaisi sille täyden keskittymisensä ja osallistumisensa. Tai niin ainakin haltia toivoi.
”Pidät haasteista?” hän tokaisi aivan kuin ohimennen, kääntäen sitten katseensa Rustin olan ohitse metsään. Aivan kuin sieltä olisi kuulunut jonkinlainen.. rasahdus.
Ja eikös keltasilmäkin ollut aikaisemmin tiiraillut metsää vähän tarkemmin tuin tarpeellista? Oliko toinen jättänyt jotakin kertomatta? Ja mitä toinen olisi huomannut, mitä Amaurëa ei olisi? Sillä haltia piti itseään varsin tarkkaavaisena ja valppaana olentona, eikä häneltä jäänyt asioita huomaamatta kuin aivan harvakseltaan.
Vai oliko toisella jotakin ylimaallisia voimia, kykyjä, joilla tämä huomasi enemmän asioita kuin tavalliset olennot.
Toisaalta, haltia oli tullut jo aikaisemmin siihen tulokseen, ettei Rust ollut normaali pulliainen.
Seuraavaksi Rustin innostuneisuus sai vähän karmeamman lisäyksen, kun tämän epätavallisen suuret kulmahampaat loistivat huulien auettua hymyyn.
Toinen näytti aivan kuin.. kuin.. Amaurëa ei saanut sillä hetkellä päähänsä mitään, mitä eläintä toinen muistutti, vaikka vastaus oli aivan hänen nenänsä edessä. Viirusilmät, terävähköt kulmahampaat,..
Ja puhuessaankin Rust kuulosti oudon kierolta ja ovelalta. Niinpä Amaurëan kuunnellessa sitä rätinää ja sihinää, joka lähti toisen kurkusta, hänen kenties vähän ärsyyntynytkin vastaus tuli hiukan myöhässä.
”Minunkaan mielessäni ei ole ollut tulla raahatuksi metsän keskellä,” hän tokaisi olkansa yli, käännyttyään ensin niin, että sulki melkein Rustin selkänsä taakse. Ei välttämättä mikään fiksuin teko, mutta haltia ei uskonut, että toinen kävisi häneen käsiksi. Ei sitä välttämättä luottamukseksi luokittelisi, mutta ehkä jonkinlaiseksi uskoksi.
Käännettyään katseensa suoraan, Amaurëa hengähti muutamaan otteeseen ja antoi melkein silmiensä sulkeutua. Jo nopeasti hän oli paikantanut ilmansuunnat, ja kääntyikin seuraavaksi Länttä kohti. Haltian muistin mukaan laguuni sijaitsi jossain päin Lyrathin Läntistä osaa, aivan Eteläisen metsän kupeessa. Hän kuitenkin silmäili vain hetken metsää kohti, ja kääntyi sitten kohti Rustia.
”Mihin suuntaan lähdemme?”
Haasteiden heittäminen sen kuin jatkui.