Post by bloodywolf on Mar 11, 2016 11:08:16 GMT 2
Kun claiez iski veitsen pöytään ja vaati sormusta takaisin, Tear hinkui innoissaan hyppien tasajalkaa lattialla. Huppupäinen ystävänsä käytännössä lupasi että hän saisi tehdä toisesta sotkua, ja sitähän Tear halusi nyt enemmän kuin mitään muuta. Paitsi no, enemmän kuin saada ihanaa aarrettaan takaisin siis. Kiva kiva kiva, Tear ei malttanut pysyä paikoillaan kun saisi vihdoin kostaa vetehismiehelle tuon varkauden.
Puoliverinen melkein jo malttamatomana hipelöi tikarinsa terää - hän halusi päästä käsiksi vetehiseen. Hän halusi sitä, hän toivoi sitä, hän tarvitsi sitä! Hänen mieleensä mahtui nyt vain verehnhimo ja sormuksen takaisin saaminen.
"Eipäs hoppuilla..." vetehismies naurahti hermostuneesti, selvästi hyvin huolissaan vaikka koitti kovasti peitellä sitä "Puhun totta, vannon sen! En tiedä mistä sormuksesta te kaksi puhutte, minulla on niitä muutamakin kappale ja osan olen jo myynyt pois..."
Tear ei kestänyt enempää, vaan iski toisen tikarinsa Claiezin tavoin pöytään, mutta sitä vastoin että se olisi painunut puiseen pintaan, puoliverinen tähtäsi iskunsa suoraan vetehisen kämmenen läpi niin että se jumittui vasten pöytää.
"Se on minun! Anna se takaisin nyt heti!" metsäläishaltia melkein kirkaisi kun raivo jota hän oli kovasti yrittänyt pidättää alkoi purkautua hänen sisältään.
Vetehinen puri huultaan ja päästeli käheitä inahduksia kivusta, ja katsoi kaksikkoa pelonsekaisin tuntein "Ei minulla varmaan edes ole sitä enää! Mi-minä... myin tuolle porukalle joitain koruja, ehkä se o-on heillä...!"
Tear potkaisi miehen kauemmas samalla kun irrotti tikarinsa "Valehtelet! Valehtelet valehtelet se on sinulla eikö vain??!" vihreätukkainen raivosi ja kiipesi pöydän päälle tarttuen miestä paidankauluksesta "Anna se tänne!"
Moni oli jo jäänyt kiinnostuneena seuraamaan tilannetta, osa jopa hiukan varoen tarttuen salaa omiin aseisiinsa kaikenvaralle.
Puoliverinen melkein jo malttamatomana hipelöi tikarinsa terää - hän halusi päästä käsiksi vetehiseen. Hän halusi sitä, hän toivoi sitä, hän tarvitsi sitä! Hänen mieleensä mahtui nyt vain verehnhimo ja sormuksen takaisin saaminen.
"Eipäs hoppuilla..." vetehismies naurahti hermostuneesti, selvästi hyvin huolissaan vaikka koitti kovasti peitellä sitä "Puhun totta, vannon sen! En tiedä mistä sormuksesta te kaksi puhutte, minulla on niitä muutamakin kappale ja osan olen jo myynyt pois..."
Tear ei kestänyt enempää, vaan iski toisen tikarinsa Claiezin tavoin pöytään, mutta sitä vastoin että se olisi painunut puiseen pintaan, puoliverinen tähtäsi iskunsa suoraan vetehisen kämmenen läpi niin että se jumittui vasten pöytää.
"Se on minun! Anna se takaisin nyt heti!" metsäläishaltia melkein kirkaisi kun raivo jota hän oli kovasti yrittänyt pidättää alkoi purkautua hänen sisältään.
Vetehinen puri huultaan ja päästeli käheitä inahduksia kivusta, ja katsoi kaksikkoa pelonsekaisin tuntein "Ei minulla varmaan edes ole sitä enää! Mi-minä... myin tuolle porukalle joitain koruja, ehkä se o-on heillä...!"
Tear potkaisi miehen kauemmas samalla kun irrotti tikarinsa "Valehtelet! Valehtelet valehtelet se on sinulla eikö vain??!" vihreätukkainen raivosi ja kiipesi pöydän päälle tarttuen miestä paidankauluksesta "Anna se tänne!"
Moni oli jo jäänyt kiinnostuneena seuraamaan tilannetta, osa jopa hiukan varoen tarttuen salaa omiin aseisiinsa kaikenvaralle.